sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Avoin kirje kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille

KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN JÄSENILLE

Sain tiedon, että kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Meri-Rastilan länsirannan kaavoitusprosessia kokouksessaan 27.11.2012. Tieto oli jossain määrin yllättävä, sillä on erikoista, että nykyiseen lautakuntaan viedään heti kunnallisvaalien jälkeen asia, joka ei ole luonteeltaan kiireellinen, mutta sitäkin kuumempi. Tilanteen poikkeuksellisuutta lisää, että vuoden vaihteen jälkeen myös KSV:n virastopäällikkö on vaihtumassa, kun Mikko Aho korvaa Tuomas Rajajärven.

Meri-Rastilan asukkaiden kunnallisvaalikäyttäytymisessä oli nähtävissä kaksi merkittävää tekijää. Perinteisesti sosiaalidemokraattivaltaisen alueen suurimmaksi puolueeksi nousi Vihreä Liitto, joka edellisessä lautakuntakäsittelyssä Vasemmistoliiton ja RKP:n ohella tuki Meri-Rastilan metsäluonnon säilyttämistä. Toiseksi alueen äänestysaktiivisuus oli alhainen, mikä saattaa johtua joidenkin puolueuskollisten äänestäjien jäämisestä kotiin sekä siitä, että monet asukkaista ovat menettäneet luottamuksensa poliittiseen järjestelmään.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Metron haavoittuvuudesta

Metro Rastilan aseman tuntumassa, kuva EV.

Olen kahteenkin otteeseen kirjoittanut Helsingin metron haavoittuvuudesta: ensin Elonkehään ja sitten tähän blogiin. Kerran keskustellessani metron kapasiteetin riittämättömyydestä, minulle esitettiin vasta-argumentiksi, ettei kapasiteetti voi loppua kesken, koska metroon mahtuu paljon Helsinkiä isommissakin kaupungeissa kuten Lontoossa ja New Yorkissa. Keskustelukumppaniltani oli jäänyt huomaamatta, että toisin kuin Helsingissä, jossa metro on suunniteltu pitkän i:n muotoiseksi, se isommissa kaupungeissa muodostaa verkoston.

James Hansen - jälleen kerran

Kesällä 2011 kirjoitin Elonkehä-lehteen arvion James Hansenin kirjasta Storms of My Grandchildren. Kirja ei tuolloinkaan ollut uusi, sillä se ilmestyi jo vuonna 2009. Edelleen se on kuitenkin paitsi kääntämättä suomeksi, myös valitettavan ajankohtainen. Hansen kuvaa konkreettisesti niin ilmastonmuutokseen liittyvän uhkan kuin taustalla pyörivän poliittisen pelin, johon ympäristöliikekin on osittain lähtenyt mukaan.

Tänä vuonna sain mahdollisuuden kirjoittaa Hansenin kirjasta uuden arvion Peruste-aikakauskirjaan. Koska käytettävissäni oli tilaa kaksi kertaa niin paljon kuin Elonkehän arviossa, pystyin esittelemään kirjan sisältöä laajemmin.

Uusi arvio Hansenin kirjasta löytyy täältä.

torstai 8. marraskuuta 2012

OURCity-näyttelyt Laiturilla ja Stoassa

Designpääkaupunkivuoden hankkeena toteutettu Meri-Rastilan vaihtoehtoinen kaavasuunnitelma on tällä hetkellä esillä kahdessakin paikassa. Laiturin näyttely jatkuu 10.11.2012 saakka. Stoan 1.12. asti jatkuvan näyttelyn avajaisia puolestaan vietettiin eilen.

Pro Meri-Rastila halusi avajaisissa kiittää OURCity-ryhmää sen alueemme hyväksi tekemästä työstä. Arkkitehdit Tristan Hughes ja Marcelo Diez Gutiérrez ottivat ryhmänsä puolesta vastaan kunniakirjat Pro Meri-Rastilan Jaana Pylkkäseltä.


Jaana Pylkkänen luovutti kunniakirjan arkkitehti Tristan Hughesille.


Arkkitehdit Marcelo Diez Gutiérrez ja Tristan Hughes.

PS. Pro Meri-Rastila haluaa jatkaa osallistavaa kaupunkisuunnittelua ja on siksi hakenut demokratiapilottihankkeeksi:

http://pilotti.forumvirium.fi/2012/09/28/osallistavan-kaupunkisuunnittelun-pilottihanke/

lauantai 3. marraskuuta 2012

Vielä vähän vaaleista

Kyltti metsässä
Pari viikkoa ennen kunnallisvaaleja näin Meri-Rastilan metsässä kylttejä, joissa äänestäjiä muistutettiin siitä, että Kokoomus ja SDP äänestivät lautakunnassa metsään rakentamisen puolesta. Valitettavasti minulla ei tuolloin ollut kameraa mukana ja seuraavana päivänä kyltit oli ehditty jo poistaa.

Myöhemmin yksi kylteistä oli löytynyt nuhjaantuneena ja joku oli ripustanut sen uudelleen puuhun, jolloin sain otettua kuvan. Kyltit tekivät paluun vaalipäivänä 28.10.2012 ja näin monien ihmisten pysähtyvän niitä lukemaan.

Kyltit ovat esimerkki uudenlaisesta aktiivisuudesta, jossa asukkaat pyrkivät vaikuttamaan vaaleihin muutenkin kuin vain omalla äänellään.