keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Yksityisten rantasaunojen Meri-Rastila

Yksityisaluekyltti.


Helsingin kaupungin strategiaohjelmassa vuosille 2009 – 2012 todettiin: "Periaatteena on myös yhtenäisten viheralueiden ja viheralueyhteyksien säilyttäminen sekä rantojen säilyttäminen kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäytössä." 

Periaate ei näyttänyt pätevän Itä-Helsingissä, sillä samaan aikaan Meri-Rastilan Lohiniemenrannassa asukkaiden virkistyskäytössä olleille rannoille rakennettiin kolme yksityistä saunaa.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kaksi uutta kuvaa rakennustyömaalta Meri-Rastilassa

Yksi tämän blogin suosituimmista teksteistä on ollut Kolme kuvaa rakennustyömaalta Meri-Rastilassa. Siinä on kuvattu Hiidenmaankadun ja Naissaarenraitin kulmassa sijaitsevaa rakennustyömaata, jolla työt alkoivat keväällä 2011.

On aika julkaista kaksi uutta kuvaa samalta työmaalta:

torstai 21. maaliskuuta 2013

Uppoaako Vuosaari – keskustelutilaisuus Kahvila Pokkarissa 20.3.2013

Vuosaaren huipulta, kuva Olli Vento.


Vuosaaren Vihreät järjestivät 20.3.2013 Kahvila Pokkarissa keskustelutilaisuuden ilmastonmuutoksesta teemalla ”Uppoaako Vuosaari?”.  Tilaisuudessa alustivat kansanedustaja Oras Tynkkynen ja kaupunginvaltuutettu Leo Stranius.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Helsingin yleiskaavan teemaseminaari ilmastonmuutoksesta 18.3.2013

Kallahden kainalo, 12/2011, kuva Olli Vento

Maanantaina 18.3.2013 järjestettiin Laiturilla yleiskaavan teemaseminaari ”Yleiskaavalla kohti ilmastoystävällistä Helsinkiä”.  

Yleiskaavasuunnittelija Alpo Tanin puheenvuoron aiheena oli ilmastonmuutoksen yleiskaavoitukselle asettama haaste. Tani oli oikeilla jäljillä todetessaan, että ilmasto muuttuu joka tapauksessa, jolloin ongelmia aiheutuu merenpinnan noususta, sadannan lisääntymisestä, hulevesistä ja siitä, että ilmaston lämpenemisen rajoittaminen enintään kahteen asteeseen ei mahdollisesti onnistu.

Asiantuntijaksi tilaisuuteen oli kutsuttu johtaja Mikko Alestalo Ilmatieteen laitokselta. Hän näytti puheenvuoronsa aluksi 9.1.2005 otettua valokuvaa Kauppatorin rannasta. Tuolloin merivedenpinta saavutti Helsingissä tähänastisen ennätyskorkeutensa, + 1,51 m.

Alestalo totesikin alustuksellaan olevan kolme teemaa: vesi, vesi ja lumi. Hän mainitsi viheralueet ratkaisuksi vesiongelmaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Luonnon monimuotoisuus ei tottele äänestyksiä

METSO-kartta, jälleen kerran.
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ympäristöpäällikkö Päivi Kippo-Edlund vastasi Helsingin Sanomissa 10.3.2013 kirjoitukseeni.

Tekstissään Kippo-Edlund mm. mainitsi, että isoilla viheralueilla voi olla metsäkuvioita, joiden puustorakenne on lähenemässä luonnonmetsää, ja kääpälajisto voi olla huomattavan monimuotoinen. Sitä hän ei maininnut, että Meri-Rastilan länsirannan metsä on juuri tällainen alue eikä sitä, että hän itse on ollut esittelemässä ympäristölautakunnalle päätösehdotusta, jonka tarkoituksena oli tukea KSV:n osayleiskaavaehdotuksen mukaista rakentamista kyseiselle alueelle.

Mielipiteessään Kippo-Edlund myös totesi, että kaavoittajat ovat hänen nähdäkseen suhteellisen tietoisia viheralueiden arvosta ja terveysvaikutuksista yleisellä tasolla.

Mistä hän näin päätteli? Oma käytännön kokemuksiin perustuva käsitykseni on toisenlainen.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Lautakunnat lausuivat Meri-Rastilan osayleiskaavasta

Meri-Rastilan länsirannan metsää, kuva Olli Vento.
Sekä ympäristölautakunta että yleisten töiden lautakunta ovat antaneet lausuntonsa Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta.

Yleisten töiden lautakunta päätyi yksimielisesti muuttamaan sille tarjotun lausunnon arvokkaan luontoalueen säilyttämistä tukevaksi. Ympäristölautakunnan lausunto jäi metsän kannalta huonoksi, vaikka Leo Stranius oli käyttänyt runsaasti aikaa vastaehdotuksen tekemiseen. Stranius myös jätti lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteen yhdessä Timo Pyhälahden (vihr.) ja Alviina Alametsän (vihr.) kanssa. Kiitos heille siitä.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sitra käyttää OURCity-suunnitelmaa esimerkkinä

Sitran sivulta löytyy artikkeli, jossa Meri-Rastilan OURCity-suunnitelma on nostettu esimerkiksi asukaslähtöisestä yhteissuunnittelusta.

Tässä lainaus artikkelista:

"Halusimme tutkia OURCityn tuottamaa selvitystä asukaslähtöisenä yhteiskehittelynä erityisesti tulosten laadun näkökulmasta. FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n laatima tarkastelu osoittaa, että vaihtoehtona esitetty asukaslähtöinen suunnitteluratkaisu voi olla kokonaistaloudellisesti jopa edullisempi, kun otetaan huomioon kunnallistekniikan ja katujen investointi- ja ylläpitokustannukset, asukkaisiin kohdistuvat vaikutukset ja suorat ympäristövaikutukset."

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Elinympäristöjen suojelu turvaa monimuotoisuutta


Suo Meri-Rastilassa, kuva Olli Vento.

Keskiviikkona 27.2. Helsingin Sanomissa oli Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ympäristöpäällikön Päivi Kippo-Edlundin mielipidekirjoitus, jossa hän totesi järjestelmän, jossa kaupunkisuunnitteluvirasto ja ympäristökeskus luontotietojärjestelmän tietojen pohjalta neuvottelevat luonnoltaan arvokkaiden alueiden kaavoitukseen tarvittavista lisäselvityksistä, toimivan kaavoituksen kannalta tyydyttävästi.

Kaavoittajan näkökulmasta järjestelmä todennäköisesti onkin tyydyttävä, sillä ympäristökeskus tuntuu asettuvan tukemaan kaupunkirakenteen levittäytymistä luontoalueille. Luontonäkökulma hoidetaan lupaamalla suunnitteluvaiheessa, että tietyt arvokkaiksi nostetut kohteet tulevat säilymään. Tämä on silmänkääntötemppu, sillä ei ole tahoa, jonka tehtävänä olisi valvoa, että näin tapahtuu.

Mielenkiintoinen metroblogi

Rastilasta, kuva EV
Olen ihmetellyt Helsingin metroon liittyviä nopeita käänteitä. Nyt löytyi blogi, joka käsittelee aihetta.

Samalla avasin sivun oikeaan laitaan linkkilistan, josta tällä hetkellä pääsee kyseiseen metroblogiin ja muutamiin muihin aiheisiini liittyviin sivustoihin. Tulen täydentämään listaa vähitellen.  

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lausunto maakuntakaavasta


Kivinokan luontoa, kuva Olli Vento

Lähetin kesäkuussa 2012 Uudenmaan liitolle muistutuksen maakuntakaavaehdotuksesta, jossa puutuin Kivinokan ja Meri-Rastilan kaavamerkintöjen heikennykseen. Tällä viikolla sain liitolta vastauksen, joka noudatti jo tutuksi käynyttä viranomaislinjaa: asukkaiden perustellut kommentit sivuutetaan taitavaa retoriikkaa käyttäen.

Alla on kirjoittamani lausunto, jonka väleissä kursiivilla lainauksia liiton vastineesta (UL) sekä omia kommenttejani niihin (HLY).