maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kuvia juhannusviikonlopulta

Näkymä Lohiniemenrannasta juhannuksena.
Koska monet viettävät juhannusta muualla, on lähiössä mahdollisuus kuvata ketään häiritsemättä. Poikkesin juhannusviikonloppuna kuvaamassa muutamia aiemminkin esitettelemiäni paikkoja.

Niityn takana oleva aavehotelli Vuoranta näytti kauniilta. Rakenteista kasvavat koivut olivat luontaisia juhannuskoristeita:

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ison Kallahden puiston hakkuut lehdistössä

Lähetin Ison Kallahden puistossa lintujen pesimärauhaa rikkoneista hakkuista juttuvinkin ja muutaman valokuvan joillekin lehdille. Kirkko ja kaupunki -lehdestä ehdotettiin julkaisua Lukijan kuvana. Vastasin kieltävästi, sillä albumin oli tarkoitus vain havainnollistaa tapahtunutta.

Yksi kuvista päätyi Helsingin Uutisiin. Se ei haitannut, sillä toimitus oli otsikoinut sen sopivasti "Myllerrystä pesintäaikaan". Kuvan puupino ei kerro koko totuutta, sillä se ei ole ainoa laatuaan. Myllerrys oli paljon suurempi.

Helsingin Uutiset 14.6.2014


Olli Vento kirjoitti hakkuisiin liittyen mielipiteen Helsingin Sanomiin. Se julkaistiin 12.6.:

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Vuorannassa kuvattiin taas

Rekka lastauslaiturin vieressä.
Lauantaina 14.6. sain vinkin, että Suurin pudottaja -leirinäkin tunnetun aavehotelli Vuorannan tuntumassa oli useita Yleisradion autoja. Poikkesin vilkaisemassa ja totta, paikalla oli ainakin kolme Ylen pakettiautoa ja yksi rekka. Lisäksi saunan viereen oli laskettu kontti. Piha-alue oli suljettu teipillä.

Vuorannan pääoven edestä selvisi, mistä oli kyse:

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ison Kallahden raiskio: perinnemaisemaa Staran tapaan

Perinnemaisemaa traktorilla
Olen valittanut Helsingin kaupungille Ison Kallahden puistossa lintujen pesimäaikaan tehdyistä hakkuista. Hakkuut tosin ovat olleet niin järeät, etteivät ne olisi hyväksyttävissä muunakaan vuodenaikana.

Eilen sain joitakin vastauksia moitteisiini. Antti Siuruainen rakennusvirastosta kirjoitti, etteivät he muuten tee järeämpiä toimia pesimärauhan aikaan, mutta Ison Kallahden puiston työt suoritettiin Vuosaari-seuran pyynnöstä.

Tämä on outoa kahdestakin syystä: Vuosaari-seura ei ole toimija, jonka tehtävänä olisi päättää luonnonhoidosta. Kaupungin ei myöskään tulisi lähteä tekemään linjausten vastaisia töitä asukasyhdistyksen sellaista pyytäessä. Rakennusvirasto toimi yksiselitteisesti väärin. Mitä muuta virasto tekisi seuran pyynnöstä? Minkä kaikkien tahojen toiveita virasto tottelee?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ison Kallahden puisto: rajuja harvennushakkuita lintujen pesimäaikaan

Puupino Harbonkadulla
Ympäristökeskuksen 3.6.2014 järjestämässä LUMO-seminaarissa luonnonhoidon suunnitteluvastaava Tiina Saukkonen rakennusvirastosta kertoi Helsingin kaupungin luonnonhoidon periaatteista. Hänen mukaansa metsien hoidossa käytetään luonnonmukaisia ja ympäristöystävällisiä tekniikoita eikä lintujen pesimäaikana 1.4. - 31.7. tehdä uudistusta tai harvennusta.

Todellisuus ei kuitenkaan vastaa periaatteita. Kesäkuussa on Ison Kallahden puistossa tehty rajuja harvennushakkuita. Otin tänään muutamia valokuvia alueelta ja jaoin albumin paitsi Saukkoselle, myös luonnonhoidosta vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille sekä yleisten töiden lautakunnan jäsenille.

Lisää valokuvia:

lauantai 7. kesäkuuta 2014

LUMO-seminaari 3.6.2014

Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjesti tiistaina 3.6. seminaarin, jossa tarkasteltiin, miten Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma on toteutunut vuosina 2011 - 2013.

Seminaari oli ennakko-odotuksia kiinnostavampi. Aluksi käytiin läpi eri virastojen LUMO-tavoitteiden toteutumista ja kas, priimukseksi nousi KSV, joka oli onnistunut toteuttamaan 95 % tavoitteista.

Helsingin luonnon monimuotoisuus ei tästä hyödy, sillä toimenpiteiden valmistumista arvioi virasto itse ja eri toimenpiteille annettiin sama painoarvo. 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

KSV pelasi kaksin kortein Meri-Rastilan kaavaprosessissa

Asumisen painopistealueet (merkitty rasterilla), osa Visioraportista löytyvästä kuvasta
Alla on Vuosaari-lehdessä 22/2014 julkaistu yleiskaavasuunnitteluun liittyvä kirjoitukseni: