|
Tunteisiin vetoavaa kuvamateriaalia "Vartiosaaresta". |
Aamulehti kertoi 28.11.2015 valtiovarainministeriön viestintäosaston muistiosta, joka liittyi hallintarekisterihankkeeseen. Pari päivää myöhemmin
Helsingin Sanomat kirjoitti "spinnauksesta", jolla tarkoitetaan julkisuuden manipuloimista siten, että ajettavina olevista asioista muodostuisi mahdollisimman myönteinen kuva.
Kaikki tiedottaminen niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella tähtää ainakin jossain määrin mielipiteiden muokkaukseen. Ammattilaiset osaavat tekniikoita, joilla voidaan johdatella asiakasta, toimittajaa, päättäjää tai hallintoalamaista. Se, että ohjaava tiedottaminen on yleistä, ei tarkoita, että se olisi ongelmatonta. Propaganda on propagandaa silloinkin, kun sitä kutsutaan vuorovaikutukseksi.
Julkisuuteen ei ole vuotanut Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston muistioita tiedotusstrategioista, mutta spinnauksen käyttö on tunnistettavissa useissa kaavahankkeissa. Tässä on lueteltu muutamia käytettyjä taktiikoita: