sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Yleiskaava sai lainvoiman – kaikki hyvin?

Yksi yleiskaavalta pelastuneista kohteista: Melkki 27.6.2018
Helsingin vuonna 2012 alkanut yleiskaavaprosessi on ollut osallisen kannalta turhauttava. Vuorovaikutus oli näennäistä, sillä suunnittelun linjat olivat pitkälti olemassa jo ennen virallista aloitusta eikä niihin haluttu muutoksia.

Nyt kaupunginvaltuuston 26.10.2016 hyväksymä kaava on tullut muokattuna oikeuskäsittelyistä ja kaupunginkanslia on kuuluttanut sen voimaantulon 5.12.2018.

Yleiskaava on nyt siis lainvoimainen, mutta kaikki ei näytä vieläkään olevan kohdallaan. Tässä muutamia kritiikin aiheita:

lauantai 1. joulukuuta 2018

Ramsinranta IV:n asemakaavan muutos

Vuoranta 24.11.2018
Ramsinranta IV:n asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi lähettää mielipiteitä viimeistään 10.12.2018 Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Suunnitelman aineistot löytyvät hankekortista.

Tässä 1.12.2018 lähettämäni mielipide: