Metron haavoittuvuudesta

Metro Rastilan aseman tuntumassa, kuva EV.

Olen kahteenkin otteeseen kirjoittanut Helsingin metron haavoittuvuudesta: ensin Elonkehään ja sitten tähän blogiin. Kerran keskustellessani metron kapasiteetin riittämättömyydestä, minulle esitettiin vasta-argumentiksi, ettei kapasiteetti voi loppua kesken, koska metroon mahtuu paljon Helsinkiä isommissakin kaupungeissa kuten Lontoossa ja New Yorkissa. Keskustelukumppaniltani oli jäänyt huomaamatta, että toisin kuin Helsingissä, jossa metro on suunniteltu pitkän i:n muotoiseksi, se isommissa kaupungeissa muodostaa verkoston.

Keskustelukumppanini olisi todennäköisesti nauranut, jos olisin huomauttanut hänelle, että metro on hauras myös ilmastonmuutoksen suhteen. Matalimmissa kohdissa (esimerkiksi Hakaniemessä) asemien sisäänkäynti on vain noin kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. On mahdollista, että ilmastonmuutos nostaa merenpinnan tasoa muutamalla metrillä jo tällä vuosisadalla. Useammat samaan suuntaan vaikuttavat tekijät saattavat aiheuttaa äkillisiä heilahteluja veden korkeudessa. Näin tapahtui Helsingissä tammikuussa 2005, jolloin saavutettiin nykyinen merivedenpinnan ennätys +1,51 m. Kun tiedetään, että veden pääsy tunneliverkostoon täyttää luolaston parissa vuorokaudessa, pitäisi tunnustaa, että Helsingin metro on riskirajoilla.

Tuttavani käyttämä vertaus New Yorkin metroon voisi olla toimiva meriveden aiheuttaman uhkan suhteen. Täältä voi käydä katsomassa, mitä tulvavesi pahimmassa tapauksessa saattaisi Hakaniemen asemallakin aiheuttaa.