Mielipide yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista

Kaupunkiluontoa Meri-Rastilassa, kesä 2012, kuva Olli Vento.

Kirjallisia mielipiteitä Helsingin yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista saa 23.1.2013 mennessä lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, sähköposti: helsinki.kirjaamo@hel.fi 

Alla on tänään lähettämäni mielipide:

Mielipide yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista

Taustaa

Valitettavasti kaavoituksessa Helsingin metsäluontoon suhtaudutaan usein valkoisina alueina kartalla ja sen nakertamista perustellaan kaupunkirakenteen tiivistämisellä. Jäljellä olevien luontoalueiden vähentämistä ei pitäisi kutsua tiivistämiseksi, sillä se on pikemminkin kaupunkirakenteen levittämistä.

Kunnianhimoinen kaavoittaja etsisi mahdollisuuksia tiivistää kaupunkirakennetta jo rakennetuilla alueilla. Esimerkiksi autoilu sitoo noin neljänneksen Helsingin kaupungin maa-alasta. Sisääntuloväylien muuttaminen kaupunkibulevardeiksi olisikin kannatettava tapa lisätä asuntojen määrää.  Rajallisella alueella kaupunkia on luontevaa kasvattaa myös ylöspäin.

Kannattaa muistaa, että ympäristöön liittyvät riskit ovat merkittävimpiä tulevaisuuden haasteita. Kaavoituksessa Helsingin metsäluontoa tulisikin pyrkiä suojelemaan kaavamerkinnöin. Helsingissä maa-alueiden suojeluaste on alhaisempi (alle 3 %) kuin naapurikunnissa Espoossa (lähes 10 %) ja Vantaalla (lähes 6 %).

Tutkimuksia luontoalueiden merkityksestä

Kaavoituksessa tulisi ottaa huomioon tutkimukset, jotka osoittavat mahdollisimman luonnontilaisten ulkoilualueiden terveysvaikutukset. Lähiluonnolla on erityistä merkitystä sosioekonomisten ryhmien terveyserojen tasaamisessa. Kaupunkiluontoon liittyviä tutkimuksia on tehty Suomessakin (mm. professori Liisa Tyrväinen), mutta tässä on linkki kansainväliseen tutkimukseen: http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2808%2961689-X/abstract

Monimuotoisella luonnolla on merkityksensä myös allergioiden torjunnassa kuten ylilääkäri Tari Haahtelan ja akatemiaprofessori Ilkka Hanskin tutkimus osoittaa: http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=12021/type=1

Tutkija, FT Leena Järven mukaan kaupungit tarvitsevat viheralueita paitsi luomaan viihtyisyyttä myös viilentämään ilmaa ja hillitsemään haitallisia ilmiöitä. Luontoalueiden merkitys korostuu ilmastonmuutoksen edetessä. Jos viheralueet vähenevät, nousee ilman lämpötila paikallisesti helpommin terveydelle vaarallisiin lukemiin.

Strategioita ja sopimuksia, jotka koskevat Helsingin kaupunkia

Yleiskaavaa tehdessä tulisi muistaa Helsingin kaupunginhallituksen 8.2.2010 hyväksymät tavoitteet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Hyvillä tavoitteilla on merkitystä vain, jos kaupunki toimijana itse ottaa ne huomioon.

Valtioneuvosto on 20.12.2012 tehnyt periaatepäätökseen Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosille 2012–2020. Uusi strategia toteuttaa kaksi vuotta sitten tehtyjä päätöksiä tehostaa biodiversiteettisopimuksen toimeenpanoa maailmanlaajuisesti. Strategia huomioi myös Euroopan unionin biodiversiteettistrategian tavoitteet. Taustalla on lisäksi laajoja kansallisia selvityksiä Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja siihen vaikuttavista uhkatekijöistä.

Strategian missiona on, että Suomi ryhtyy tehokkaisiin ja kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä ja varmistaa, että vuoteen 2050 mennessä Suomen luonnon tila on vakaa ja edistää tulevaisuudessakin kansalaisten hyvinvointia. Tämä edellyttää mm., että luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi päätöksentekoa.

Biodiversiteettisopimus edellyttää, että sellaisten hankkeiden ja suunnitelmien, joilla todennäköisesti on huomattava haitallinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, luontovaikutukset arvioidaan. Jos arvioinneista ja selvityksistä huolimatta syntyvistä vaikutuksista ei voida olla varmoja, on noudatettava varovaisuusperiaatetta (engl. precautionary principle). Varovaisuusperiaatteella tarkoitetaan, että vakavan ja palautumattoman haitan ennaltaehkäisemiseksi on ryhdyttävä toimiin, vaikkei sen syntymisestä olisi täyttä varmuutta. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on tällainen haitta.

Yleiskaavoituksessa tulisi huomioida, että valtakunnalliset ja kansainväliset sopimukset koskevat myös Helsingin kaupunkia.

Lopuksi

Kaavoituksen tehtävänä on suunnata tulevaan. Koska tulevaisuuden vaikeimmat haasteet liittyvät luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja ilmastonmuutokseen, tulisi luontoalueiden turvaamisen olla keskeinen periaate yleiskaavaprosessissa.

Terveisin

Hanna-Leena Ylinen