Suo Meri-Rastilassa, kuva Olli Vento. |
Keskiviikkona 27.2. Helsingin Sanomissa oli Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ympäristöpäällikön Päivi Kippo-Edlundin mielipidekirjoitus, jossa hän totesi järjestelmän, jossa kaupunkisuunnitteluvirasto ja ympäristökeskus luontotietojärjestelmän tietojen pohjalta neuvottelevat luonnoltaan arvokkaiden alueiden kaavoitukseen tarvittavista lisäselvityksistä, toimivan kaavoituksen kannalta tyydyttävästi.
Kaavoittajan näkökulmasta järjestelmä todennäköisesti onkin tyydyttävä, sillä ympäristökeskus tuntuu asettuvan tukemaan kaupunkirakenteen levittäytymistä luontoalueille. Luontonäkökulma hoidetaan lupaamalla suunnitteluvaiheessa, että tietyt arvokkaiksi nostetut kohteet tulevat säilymään. Tämä on silmänkääntötemppu, sillä ei ole tahoa, jonka tehtävänä olisi valvoa, että näin tapahtuu.
Lohiniemenrannassa Meri-Rastilassa rakennettiin muutama vuosi sitten Villa Harbon edustalle yksityisen yrityksen edustussauna. Tontilla sijaitsi lepakkojen lisääntymispaikkanaan käyttämä vaja, joka olisi pitänyt luonnonsuojelulain 49 §:n mukaan säilyttää. Vaja kuitenkin "katosi" eikä kaikki muukaan tontilla tainnut mennä sovitusti. En ole kuullut viranomaisten puuttuneen tapahtuneeseen.
Alla on Kippo-Edlundille kirjoittamani vastine, joka julkaistiin tämän päivän Helsingin Sanomissa:
Elinympäristöjen suojelu turvaa monimuotoisuutta
Päivi
Kippo-Edlund kirjoitti (HS Mielipide 27.2.) kaupunkiluonnon arvottamisesta ja
totesi ongelmalliseksi alueet, jotka eivät täytä luonnontieteellisesti
arvokkaan kohteen kynnystä, mutta ovat tärkeitä asukkaille.
Olisi
mielenkiintoista tietää, miten Kippo-Edlund määrittelee luonnontieteellisesti
arvokkaan kohteen. Monet sopimukset velvoittavat ottamaan luonnon
monimuotoisuuden säilyttämisen huomioon.
Monimuotoisuuden
suojelussa pyritään yksittäisten uhanalaisten lajien sijaan turvaamaan
elinympäristöjä.
Samalla ehkä onnistutaan välttämään uusien lajien joutuminen
uhanalaisten listalle. Harvinaisten lajien on myös mahdollista palata alueille,
joilla niitä ei tällä hetkellä tavata. Monimuotoisuutta voidaan lisätä suojelemalla
ympäristöjä ja antamalla niiden ennallistua.
Asukkaille
tärkeiden luontoalueiden terveysvaikutuksista on runsaasti tutkimustietoa –
toistaiseksi sitä vain ei ole haluttu ottaa kaupunkisuunnittelussa
huomioon.
Lähiluonnolla on mm. todettu
olevan erityistä merkitystä sosioekonomisten ryhmien terveyserojen
tasaamisessa. Luontoalueet pystyvät siis
pelkällä olemassaolollaan vähentämään asukkaiden eriarvoistumista.
Hanna-Leena
Ylinen, Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.