sunnuntai 18. elokuuta 2019

Maailman ikävintä kaupunkia rakentamassa?

Hiidenkouru Viilarintien varrella 17.8.2019
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on tunnettu piittaamattomuudestaan luonto- ja kulttuuriarvoja kohtaan. Siksi Helsingin kaupunkisuunnittelua pitkään seuranneet tuskin yllättyivät siitäkään, että kaupunki on Viilarintietä leventääkseen aikeissa räjäyttää valtakunnallisesti arvokkaan jäätikön sulamisvesien kovertaman hiidenkourun kivimurskaksi.

Onneksi Herttoniemiseura on hakenut Uudenmaan ELY-keskukselta toimenpidekieltoa ympäristörikoksen estämiseksi. Hakemus on ainakin tällä hetkellä ladattavissa sivulta https://www.herttoniemi.fi/.

Asukkaita ja yhdistyksiä moititaan usein hankkeiden viivästyttämisestä. Katse pitää kuitenkin kääntää virkamiehiin ja päättäjiin. Jos luonto- ja kulttuuriarvot huomioitaisiin jo suunnittelussa tai viimeistään päätöksenteossa, ei toimenpidekieltojen tai valitusten kaltaisia viivästyksiä tulisi.

Mikä estää luontoarvojen huomioimisen suunnittelussa? Virkamiesten osaamattomuus vai liian läheiset suhteet rakennusteollisuuteen? Molemmista päästäisiin, jos kaupunkia ihmisten sijaan suunnittelisikin tekoäly. Tarpeellisilla tiedoilla varustettu tekoäly ei sijoittaisi rakennuksia tai väyliä arvokkaille luontoalueille, vaan osaisi ohjata ne jo rakennetuille alueille.

Miltä Viilarintien tuntumassa sitten näyttää? Tien leventämiseksi alueelta on kaadettu jo runsaasti puita:

Metsää on kaadettu Viilarintien levennystä varten. 17.8.2019
Valtakunnallisesti arvokas hiidenkouru on vaarassa jäädä Raide-Jokerin vieressä kulkevan pyörätien alle. Hautakynttilät ja kourulle kylttiin merkitty kuolinvuosi ovat kuitenkin ennenaikaisia, sillä tie on yhä mahdollista vetää toisin tai esimerkiksi kaventaa sitä kourun kohdalla.

Hiidenkouru 17.8.2019
Hiidenkouru 17.8.2019
Kourun tuntumasta löytyy myös tämä kyltti, jossa "Virheät" ja "Sekoomus" saavat ansaitsemaansa kritiikkiä:

Hiidenkourun tuntumassa 17.8.2019
Viilarintien toisella puolella olevalla korkealla kalliollakin on hiidenkourumuodostelmia:

Jääkauden muodostelmia kalliolla 17.8.2019
Jääkauden muodostelmia kalliolla 17.8.2019
Kummallakin puolella tietä sijaitsevat muodostelmat saavat pohtimaan, millaisia jälkiä jääkaudesta on aikoinaan räjäytetty tietä rakennettaessa. Korkea kalliokin kutistuu edelleen pientaloalueen levitessä:

Ylhäällä kalliolla oli tämä louhos. 17.8.2019
Aiemmilla hävityksillä ei kuitenkaan voi perustella olemassa olevien geologisten arvojen huomiotta jättämistä. Päinvastoin: jääkauden aiheuttamien muodostumien väheneminen on tehnyt jäljellä olevien säilymisestä entistä tärkeämpää.

Vaikka viivyimme lauantaina 17.8.2019 kourulla ja kalliolla vain valokuvaamiseen kuluneen ajan, ehdimme kohdata neljä muuta ryhmää, jotka hekin olivat huolissaan kourun mahdollisesta tuhoutumisesta.

Kourun säilymisen puolesta voi antaa palautetta tämän linkin kautta. 

20 kommenttia:

  1. Kuinkahan monta geologisesti arvokasta kohdetta on jauhettu talojen, katujen ja pyöräteiden pohjaksi viimeisen 15 vuoden aikana? 6/2004
    Kallioperän ja maaperän
    arvokkaat luontokohteet
    Helsingissä

    VastaaPoista
  2. Jääkauden mahtavia jälkiä olen ihaillut matkalla Itikseen vuosien varrella, sileät kalliot, jotka jää on muotoillut, mahtavat hitaasti kasvaneet sammaleet, kaikki pannaan tuusan nuuskaksi vain sen tähden, että päästään nopeammin perille, kammottavaa raiskiota itkettää katsoa.

    VastaaPoista
  3. Koko poikittaisratikka on ikävä kyllä ennen kaikkea peruste, jolla voidaan vaatia lisärakentamista sen valmistuttua. "Kun on näin hyvä joukkoliikenne." Tämä "ajattelu" sai aikaan Meri-Rastilan rantametsänkin rakentamisvaatimukset. Kalliokourun lisäksi surettaa kauniin väljän Maunulan kaupunginosan kohtalo.

    VastaaPoista
  4. Niinpä ..voisi miettiä hieman mutkittelevempia teitä, nehän on muutenkin mielenkiintoisempia. Lisäksi tuollaisiin kohtiin erityistietoa, kuten on Luontopoluilla.kin

    VastaaPoista
  5. Mä jo odotin koska sulta tulee tähän kannanotto ja tässä se nyt on. Tää on niin kummallista ettei tämmösiä tärkeitä paikkoja voi olla merkittynä virkamiesten karttoihin niin ettei pääsisi edes syntymään suunnittelua arvokkaisiin paikkoihin.
    Vuosaaren tyynylaavaesiintymänkin pääsi asiantuntija katsomaan just ennen räjäytystä, ja niin sekin laava sitten meni taivaan tuuliin kun ei silloin tajuttu siihen puuttua.

    VastaaPoista
  6. Palautetta kaupungin toiminnasta voi antaa tämän linkin kautta:

    https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/palaute/anna-palautetta

    VastaaPoista
  7. Tällaisen vastauksen sain antamaani palautteeseen, ei hyvältä vaikuta:

    Hei,

    kiitos viestistänne.

    Hiidenkourun olemassaoloa ja kohtaloa on pohdittu useassa käänteessä. Kouru on hieno ja sitä pääsee helposti katsomaan, eli on ymmärrettävää, että se on noussut jälleen keskusteluun, kun Raide-Jokerin toteutus on käynnistynyt.

    Kysymys hiidenkourun säilyttämisestä on ratkaistu aiemmissa vaiheissa, joiden aikana hiidenkourusta on pyydetty lausunnot viranomaistahoilta: hiidenkourulla ei ole suojeluarvoa ja se on suositeltavaa säilyttää mahdollisuuksien mukaan. Viilarintien pohjoispuolelle sijoittuvat nykyiset korkeat kalliot, arvokas metsäalue ja kalliotiloja sekä metron koerata. Eteläpuolelle sijoittuu hiidenkouru. Kadun leventäminen Raide-Jokerin myötä on tarpeen, ja kokonaistarkasteluun perustuen on päädytty katualueen leventämiseen etelän suuntaan.

    Nyt Raide-Jokerin toteutusvaiheessa Raide-Jokeri-projekti toteuttaa kadun rakentamista aiemmin laadittujen asemakaavojen ja liikennesuunnitelmien pohjalta. Viilarintiellä katualue tulee koko leveydeltään käyttöön, eikä katua ole siten voitu Raide-Jokerin toteutussuunnittelussa siirtää asemakaavan puitteissa pohjoisemmaksi poispäin hiidenkourusta niin, että voidaan väistää hiidenkouru. Hiidenkouru sijoittuu Viilarintien eteläreunaan noin 10 metrin leveydeltä. Raitiotie sijoittuu Viilarintiellä kadun keskelle ja hiidenkouru jää kadun eteläreunassa jalankulku- ja pyörätien ja viherkaistan alle.

    Ratkaisu on esitetty yleisölle viimeksi katusuunnitelmaluonnoksissa ja -ehdotuksissa syksyllä 2018 ja keväällä 2019, eikä asiasta ole tullut tällöin palautetta.

    Tällä hetkellä selvitämme projektilla mahdollisuuksia hiidenkourun dokumentointiin ja säilyttämiseen esim. 3d-kuvantamalla sekä sen irrottamista erillisenä "palana".

    Yst.
    Raide-Jokeri-projekti
    Lotta Koski-Lammi

    VastaaPoista
  8. ihan puhtaasti mielenkiinnosta, mistä löytyy tieto, että tuo kohde on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi ja mitä lainkohtaa epäillään rikottavan, jos kyseeseen tulee ympäristörikos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäistä tietoa kohteen määrittelystä valtakunnallisesti arvokkaaksi en tähän hätään ehdi etsiä, mutta merkintä on mahdollisesti Uudenmaan maakuntakaavassa. Kohde mainitaan valtakunnallisesti arvokkaaksi tässä Helsingin Sanomien uutisessa:

      https://www.hs.fi/paivanlehti/15082019/art-2000006204689.html

      Herttoniemiseura hakee toimenpidekieltoa ympäristörikoksen estämiseksi. Heillä on kaksi perustetta:

      1. Tilanne on muuttunut päätöksenteon jälkeen (hiidenkourun läheltä on löydetty harvinainen hiidenuuni).
      2. Päätös on tehty virheellisin tiedoin.

      Toimenpidekieltohakemuksen voi ladata sivulta https://www.herttoniemi.fi/

      Poista
    2. Maakuntakaavoissa kohdetta ei ole luokiteltu maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaaksi. Hesarissa ollut virhetulkinta voi olla peräisin siitä, että kaupungin karttapalvelun kautta löytyvässä kallioinventointiraportissa tuo kohde oli luokiteltu arvoluokkaan 1, mutta asteikko ei ollut valtakunnallinen-maakunnallinen-paikallinen. Oikeampi termi tälle kohteelle olisi siis paikallisesti arvokas.

      Herttoniemiseuran hakemuksessa ei oltu yksilöity mitä lakia ollaan rikkomassa heidän käsityksensä mukaan. Paikallisesti arvokkaan kallion louhiminen lainvoimaisen asemakaavan toteuttamiseksi ei ole mikään rikos. Hiidenkouru on mainittu asemakaavan selostuksessa jäävän katualueen alle, eli se on ollut tiedossa kaavasta päätettäessä.

      Ympäristörikokseksi määritellyt asiat on yksityiskohtaisesti määritelty rikoslaissa, enkä keksi mikä niistä sopisi tähän asiaan.

      Poista
    3. On mahdollista, että kourun louhiminen on laillista; nykyään mikä tahansa taloudellinen toiminta tuntuu sitä olevan. Kyse on kuitenkin myös siitä, millaisena Helsingin kaupungin toiminta näyttäytyy. Ei kerro hyvää sen enempää virkamiehistä kuin päättäjistäkään, että kourun säilyttävää ratkaisua ei edes harkita.

      Poista
  9. Koko Raidejokeri on ympäristörikos. Itse asiassa Helsingin koko kaupunkisuunnittelu on ympäristörikos.

    VastaaPoista
  10. Hesarin uutinen ELY-keskuksen nuivasta ratkaisusta:

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006211208.html

    VastaaPoista
  11. Huonoja uutisia:

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006211208.html

    VastaaPoista
  12. Virtuaalista luonnonsuojelua23. elokuuta 2019 klo 9.20

    Ympäristögeologian dosentti toteaa haastattelussa, että kalliomuodostelmasta on tehty digitaalinen tallenne, joka mahdollistaa hiidenkourun ihailun virtuaalisesti vielä pitkänkin ajan kuluttua. Tämä avaakin aivan uusia mahdollisuuksia luonnonsuojeluun. Erityisesti Helsingissä tälle voisi olla käyttöä laajemminkin.

    VastaaPoista
  13. Älkääs huolehtiko turhasta, sillä Pasilan Triplaan on tulossa muovinen kivijärkäle simuloimaan luontoa ihan elävässä elämässä. Siinä pitäisi kasvaa ihan sammaltakin, tai ainakin muovisammalta.

    Hauskasti Yle meni tekemään tästä hiidenkouruasiasta ihan uutisenkin tyyliin luonnonsuojelu estää ilmastonmuutoksen torjumisen. Ihan kuin tämän valituksen, joka ei jonda mihinkään, tuomat hiilipäästöt olisivat merkityksellisiä ilmaston kannalta. Ihan kuin yhden ratikkalinjan päästösäästöt olisivat merkityksellisiä triljoonien valuessa fossiilihankkeisiin, ja samalla Yle hyökkää ruotsalaisaktivistitytön persoonaa vastaan auttaakseen maailman suurimpia firmoja. Yle on ihan sairas firma, joka on luonnonsuojelua vastaan kun voi hyökätä sitä vastaan ilmastonsuojelun varjolla, ja sitten ilmastonsuojelua vastaan kun lapset ovat aktiiivisia tulevaisuutensa tähden. Suomen politiikan ja median seuraaminen saa masentumaan ihan musertavasti, joka lienee tässä tarkoituskin eliitin taholta jota kiinnostaa vain raha. Nyt on vielä nähty ettei tämä uusi hallituskaan ole edellistä parempi, vaan sama viherpesu jatkuu.

    VastaaPoista
  14. On vaikea sanoin kuvata, kuinka halveksuttavana pidän Helsingin kaupunkiympäristön toimialan ja Raide-Jokeri-projektin toimintaa hiidenkourun suhteen. Tarkemmin tässä Hesarin jutussa:

    Jääkautinen hiidenkouru räjäytettiin kesken oikeusprosessin, helsinkiläismies teki rikosilmoituksen https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006285455.html?share=b2f935100a4dd1c590920bf3f9bbbe09

    VastaaPoista
  15. Inhimillinen erehdys27. lokakuuta 2019 klo 16.58

    Hiidenkirnu on todennäköisesti räjäytetty vanhingossa. Syynä on ilmeisesti ollut informaatiokatko. Tällaistahan tapahtuu aika usein myös muilla kaupungin työmailla, joissa kaadetaan vahingossa puita työmaiden alta.

    VastaaPoista
  16. Sydäntä särkee ja silmät kostuu.

    VastaaPoista
  17. Pahalta tuntuu, mutta mitään ei ollut tehtävissä, koska tässä ollaan rakentamassa Helsingin kaupunkistrategian mukaisia pyöräilyn laatukäytäviä.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.