sunnuntai 29. syyskuuta 2019

He eivät tiedä, mitä tekevät

Ole Kandelinin puisto 28.9.2019

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 10.9.2019 Meri-Rastilan länsipuolen asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotusta. Ehdotus sisältää pääasiassa jo rakennettujen alueiden täydentämistä, mutta toteutuessaan se heikentäisi Kallahdenniemen ja Meri-Rastilan metsän välistä ekologista yhteyttä Ole Kandelinin puistossa ja Rysäpuistossa.

Lautakunta päätti asettaa suunnitelman julkisesti nähtäville. Ehdotuksesta saa jättää muistutuksia 16.9.2019 ja 17.10.2019 välisenä aikana. Kaavan aineistot löytyvät hankekortista.

Päätökseen lautakunta lisäsi lausuman, jonka mukaan jatkosuunnittelussa selvitetään, voisiko Rysäpuiston ja Ole Kandelinin puiston kohdalla ekologisia käytäviä vielä leventää rakennusoikeuksien toisenlaisella sijoittelulla.

Kyse on kuitenkin nykyisen lautakunnan käytännökseen ottamasta viherpesulausunnosta, jolla ei ole tarkoituskaan muuttaa kaavaehdotusta ainakaan merkittävästi. Isommat muutokset nimittäin tarkoittaisivat, että ehdotus olisi asetettava uudestaan näytteille ja sellaiseen eivät sen enempää virkamiehet kuin poliitikotkaan halua ryhtyä.

Rehellisyyden nimissä toivoisi, että jos päättäjät jonkin hankkeen yhteydessä haluavat huolehtia ekologisista yhteyksistä, he palauttaisivat hankkeen suunnitteluun ja evästäisivät virkamiehiä, millaisia muutoksia suunnitelmaan tulee tehdä. Tyhjiä sanoja päättäjiltä ei kaivata.

Mitkä sitten ovat tämän kaavaehdotuksen ongelmakohtia? Olen merkinnyt kaavakarttaan punaisella Rysäpuistoon ja Ole Kandelinin puistoon osoitetun rakentamisen:

  
Rysäpuistoon suunnitellut neljä taloa on sijoitettu Meri-Rastilan metsään alueelle, joka on vaikeakulkuisena säilynyt luonnoltaan erityisen monimuotoisena. Siellä on mm. runsaasti eri-ikäistä lahopuuta ja näyttäviä kiviä.

Rysäpuisto 22.9.2019
Rysäpuisto 22.9.2019
Rysäpuisto 22.9.2019
Rysäpuisto 22.9.2019
Rysäpuisto 22.9.2019

Ole Kandelinin puistossa uhattuna on pieni kalliometsä, jolla on merkitystä paitsi asukkaiden viihtyvyydelle myös luonnon kytkeytyneisyydelle.

Ole Kandelinin puisto 22.9.2019
Ole Kandelinin puisto 22.9.2019
Ole Kandelinin puisto 22.9.2019
Ole Kandelinin puisto 22.9.2019
Rysäpuistoon ja Ole Kandelinin puistoon suunniteltujen talojen kerrosala olisi helposti korvattavissa korottamalla hankkeen muita uudisrakennuksia yhdellä tai kahdella kerroksella. Korottamisella olisi mahdollista saada esimerkiksi Harbonkadun varteen taloja, joiden ylimmistä kerroksista avautuisi näköala Isolle Kallahdelle.

Kerrosalaa pystyisi sijoittamaan myös muuttamalla Harbonkadulle suunniteltu parkkitalo sellaiseksi kerrostalon ja paikoitustilan yhdistelmäksi, jollaisesta kerrotaan tässä Helsingin Sanomien kirjoituksessa. Suunnitelmassa hyvällä paikalla sijaitseva tontti uhrattaisiin nyt pelkkään autojen säilytykseen.

Ratkaisuja ekologisten yhteyksien turvaamiseen on löydettävissä. Tarvitaan vain tahtoa ja luovuutta.

Kaavaehdotuksesta voi jättää muistutuksia osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi 17.10.2019 mennessä. 


2 kommenttia:

  1. Juuri näin, pari kerrosta lisää toisi monessa muussakin paikassa ratkaisuja ns. tilaongelmaan, joka on useimmiten näennäistä ja jonkun 'oma lehmä ojassa' mentaliteettia.

    VastaaPoista
  2. Tietävät tasan tarkkaan mitä tekevät, mutta ihmisten pitää vain ymmärtää, että he eivät välitä luonnosta. Olisi jollekin helppo rasti nostaa profiiliaan valtuustossa, kun nousisi aina puolustamaan edes näitä pieniä korjauksia ja periaatteita, mutta ei paljoa näy muita kuin itseään rahalle myyviä turhakkeita. Aikanaan Könkkölä valitti jokaisesta puuttuvasta luiskasta ja samalla tavalla pitäisi valittaa jokaisesta luontoa syövästä kaavasta, mutta vihreitä ei saa heräämään mihinkään. Enää ei ole ketään joka haluaisi jotain tehdä. Vihreät täynnä korkeastikoulutettuja nousukkaita, joille ura tärkeämpää kuin luonnonsuojelu. Itse uskon että tavallisten ihmisten valitukset ja ehdotukset menevät suoraan silppuriin, joten poliitikkojen pitäisi pistää virkamiehet seinää vasten, mutta ovat vain kaveria. Ihan menetetty puolue luonnon kannalta ja kenenkään ei pitäisi heihin luottaa.

    Ainoa onni on se, että persujen pelko pitää rajat melko säpissä ja makuukammareissakin pysyy verhot auki kun syntyvyys romahtaa. Kun Helsinkiä raiskataan rumalla arkkitehtuurilla ja syömällä vähätkin luontoyhteydet, niin on sentään pieni toivo asetettava siihen, että jopa Helsingissä väkiluvun kasvu loppuisi, kun tuhon rajaaminen jo rakennettuille alueille ei todellakaan toimi.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.