Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 11. toukokuuta 2015

Vartiosaaren osayleiskaavaluonnos lautakunnassa 12.5.2015

Näkymä Vartiosaaresta. Kuva Marko Leppänen.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Vartiosaaren osayleiskaavaluonnosta kokouksessaan 12.5.2015. Näillä näkymin luonto- ja kulttuuriarvot näyttäisivät häviävän äänin 7 - 2, sillä saaren virkistyskäytössä säilyttämisen puolella lautakunnasta ovat vain Eija Loukoila (vas.) tai hänen varajäsenensä Pekka Buttler (vas.) sekä Elina Moisio (vihr.) tai varajäsen Outi Silfverberg (vihr.).

Vaikka äänestyksen lopputulos olisikin huono, tarkoittaa se vain, että taistelu Vartiosaaresta jatkuu. Suunnitelma on maakuntakaavan vastainen. Uudenmaan liitto on lausunnossaan Helsingin yleiskaavasta ottanut kielteisen kannan Vartiosaaren rakentamiseen.

Tässä on lainaus aiemmin Lontoossa TV-tuottajana toimineen Vartiosaari-aktiivin, eräopas Becky Hastingsin viestistä lautakunnan jäsenille:

lauantai 9. toukokuuta 2015

Art goes Metsä: Virkistyspäivät

Virkistyspäivien valmentajat Lauri Niskanen ja Mark Lepre. 6.5.2015
Teatterikorkeakoulun äänisuunnittelun ja nykyteatterin opiskelija Johannes Vartola otti meihin yhteyttä loppusyksystä 2014. Hän kertoi seuranneensa keskustelua Meri-Rastilan osayleiskaavasta ja suunnittelevansa siihen liittyvää opinnäytetyötä. Johannes kävi pian yhteydenottonsa jälkeen tutustumassa metsään.

Lopputyö valmistui ja Virkistyspäivät oli koettavissa huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa. Ilmoittauduin 29.4. näytökseen, mutta se peruuntui sateen vuoksi. Korvaava esitys järjestettiin 6.5., jolloin myös satoi. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä sade toi tapahtumaan oman tunnelmansa.

torstai 7. toukokuuta 2015

Yleiskaavan aikaperspektiivi ohjaa huonoihin ratkaisuihin

Yksi kiistanalaisista kohteista. Havainnekuva Ramsinniemestä.
Helsingin yleiskaavaluonnos innosti asukkaita mielipiteisiin. Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Osmo Soininvaara (vihr.) kirjoitti niistä blogissaan näin: “Kansalaiset ovat esittäneet runsaasti mielipiteitä yleiskaavaasta. Jos ottaisimme huomioon jokaisen mielipiteen, joutuisimme poistamaan asunnot pitkälti yli sadaltatuhannelta ihmiseltä. Yleiskaava mahdollistaa asunnot 210 000 hengelle, mistä jäljelle jäisi selvästi alle satatuhatta.”

Riveiltä paistava närkästys kertoo paitsi asukkaiden mielipiteiden väheksymisestä myös jonkinlaisesta sokeutumisesta numeroille. Jos takerrutaan tavoiteltuun 210 000 uuteen asukkaaseen ainoana oikeana vaihtoehtona, ei luoville ratkaisuille jää tilaa.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Mielipide Meri-Rastilan täydennysrakentamishankkeesta

Ison Kallahden uimaranta, Meri-Rastila. 26.4.2015
Mielipiteitä Meri-Rastilan täydennysrakentamishankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi lähettää viimeistään 4.5.2015 Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Aineistot löytyvät täältä.

Alla on 30.4.2015 lähettämäni mielipide:

lauantai 25. huhtikuuta 2015

AW-työmaasta aavekodeiksi

Lähes valmis talo. 25.4.2015
Tässä blogissa on seurattu Naissaarenraitin ja Hiidenmaankadun kulmassa sijaitsevan tontin muuttumista kolme vuotta louhoksena olleesta aavetyömaasta ensin työmaaksi ja sitten asunnoiksi.
Myyntiesitteessä as.oy Ramsinpoukaman kerrotaan valmistuvan huhtikuussa 2015 eli talot ovat lähes valmiita.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Meri-Rastilan täydennysrakentaminen

Alue, jolla täydennysrakentamista tutkitaan.
Lisäys 13.5.2015: Kaupungille lähettämäni mielipide täydennysrakentamishankkeesta on luettavissa täällä.
 
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto tuottaa kaavahankkeita sellaista vauhtia, ettei siellä aina muisteta olla samaa mieltä itsensäkään kanssa. Kun täydennysrakentamiseen perustuvaa OURCity-suunnitelmaa aikoinaan esitettiin vaihtoehdoksi metsään kaavoittamiselle, virastosta vakuuteltiin päättäjille, ettei täydennysrakentaminen onnistuisi tai olisi taloudellisesti kannattavaa.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kaavoitus uhkaa Pohjavedenpuistoa

Pohjavedenpuisto Meri-Rastilan tien suunnasta. 9.4.2015
Kaupunkisuunnitteluvirasto on käynnistänyt Meri-Rastilaan täydennysrakentamishankkeen. Vaikka hanke ei kohdistukaan länsirannan metsään, sisältyy suunnittelualueeseen useita ongelmallisia kohteita. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa hanketta kuvaillaan näin: "Täydennysrakentamista tutkitaan olemassa oleville tonteille sekä viheralueille."  

Hankkeen alueisiin kuuluu Pohjavedenpuiston metsäinen kallio, Ison Kallahden puisto, Ole Kandelinin puisto, Rysäpuisto, Haruspuisto ja osa Ullaksenpuistoa. Vaikka kaikkiin puistoihin ei osoitettaisikaan varsinaista asuinrakentamista, riskinä on, että suunnitelmilla heikennetään niiden luonnontilaisuutta.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Varjakanpuisto Helsingin kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa

Vartiokylänlahden täystuhosta kirjoittamaani tekstiin tuli jonkin verran kommentteja. Joissakin viitattiin Helsingin kaupungin luonnonsuojeluohjelmaan vuosille 2008 - 2017.

Ohjelmasta löytyvästä karttarajauksesta huomaa, että paljaaksi riivitty purolaakso sisältyi suojeltavaksi aiottuun 2,43 hehtaariin.

Kuvakaappaus Helsingin luonnonsuojeluohjelmasta 2008 - 2017
Varjakanpuistosta kerrotaan ohjelmassa näin: