Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mielipide Meri-Rastilan täydennysrakentamisesta

Pohjavedenpuisto 11.12.2016
Meri-Rastilan asemakaavaluonnos on nähtävillä ja kaavamateriaalit löytyvät tästä hankekortista. Mielipiteitä luonnosaineistosta voi esittää viimeistään 19.12.2016. Kirjalliset mielipiteet lähetetään osoitteeseen Helsingin kaupunki, Kirjaamo, Kaupunkisuunnitteluvirasto, PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI, (käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13) tai sähköpostilla helsinki.kirjaamo@hel.fi.

Alla on tänään lähettämäni mielipide:

torstai 1. joulukuuta 2016

Muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta

Ramsinniemi 19.11.2016
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava on nähtävillä ja siitä on mahdollista jättää muistutuksia 9.12.2016 asti. Sähköisesti lähetettävien muistutusten on oltava perillä viimeistään klo 14, postitse lähetettyjen osalta riittää 9.12.2016 postileima. Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä.

Lähetin alta löytyvän lyhyen Vartiosaarta, Ramsinniemeä ja Meri-Rastilaa koskevan muistutuksen Uudenmaan liiton sähköpostiosoitteeseen toimisto@uudenmaanliitto.fi:

lauantai 12. marraskuuta 2016

Helsingin rannat ovat avoimia kaikille, jotka osaavat neuvotella ne itselleen

Lohiniemenrantaa
Helsingin kaupungin periaatteisiin kuuluu rantojen säilyttäminen kaikille avoimina. Periaatteet jäävät kuitenkin pelkiksi korulauseiksi, jos ne eivät ohjaa toimintaa. Vuosaaren Lohiniemenrannassa periaatetta ovat koetelleet yksityiset rantasaunat sekä Planmecan hakema asemakaavan muutos.  

Olisi luullut, että kaupunki olisi pyrkinyt säilyttämään Lohiniemenrannan muutamat jäljellä olevat tontit luontaisina ja kaikkien asukkaiden käytössä. Mutta ei. Joitakin viikkoja sitten huomasin, että joukko Ramsinrannan laiturityöryhmän nimellä toimivia asukkaita on hakemassa itselleen laituripaikkaa Lohiniemenrannasta.

Koska Lohiniemenrantaa jälleen kerraan oltiin pirstomassa, laitoin asiasta kysymyksen Helsingin kaupungin palautejärjestelmään. Samalla huomautin, ettei ranta-alueita pidä yksityistää.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kannattaako solvatuksi tulemisesta maksaa?

Yksi 26.10.2016 mielenosoituksen banderolleista
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin uuden yleiskaavan ja Vartiosaaren osayleiskaavan aamuyöhön jatkuneessa kokouksessaan 26.10.2016.

Ennen valtuuston kokousta Senaatintorilla järjestettiin mielenosoitus Helsingin metsien ja viheralueiden puolesta. Helsingin Sanomat uutisoi mielenosoituksesta yleiskaavasta kertovassa jutussaan mm. näin: "Kynttilöitä sytytettiin kaikille murhattaville puille ja heinänkorsille."

Kyllä. Helsingin Sanomien kaavakirjoittelu on todellakin tällä tasolla. Hesari yrittää saada yleiskaavaa tai Helsingin kaupungin muita kaavoitushankkeita syystä tai toisesta kritisoivat näyttämään vaarattomilta hupsuilta.

torstai 20. lokakuuta 2016

Kaavakuume nousee

Ramsinniemi 3.10.2016
Yleiskaavakeskustelu käy kuumana ja kaupunkisuunnitteluvirasto sortui hämmentävään ylilyöntiin, julkaistessaan fb-sivullaan "faktantarkistuksen" Lauri Nordbergin asialliseen mielipidekirjoitukseen liittyen. KSV:n julkaisu ehti olla esillä useita tunteja ennen kuin siihen lisättiin allekirjoitus.
 
Faktantarkistusta kannattaisi pikemminkin käyttää viraston omiin aineistoihin. Esimerkiksi Nordbergin huomioon yleiskaavan maakuntakaavan vastaisuudesta virasto vastasi näin: "Joidenkin alueiden osalta yleiskaavan ratkaisut täsmentävät maakuntakaavojen merkintöjä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Vartiosaari, Ramsinniemi ja Melkki." "Täsmentäminen" on mielenkiintoinen tulkinta tilanteesta, jossa virkistysalueita ja valtakunnallisesti arvokasta kulttuurialuetta ollaan yleiskaavassa muuttamassa betonilähiöiksi.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Viisi pointtia ajankohtaisista kaavahankkeista

Ramsinniemi 3.10.2016
Kaupunginhallitus päättää Helsingin uudesta yleiskaavasta kokouksessaan 17.10.2016. Vartiosaaren osayleiskaava on jo läpäissyt kaupunginhallituksen ja etenee valtuuston päätettäväksi 26.10.2016. Samassa kokouksessa valtuusto päättää myös yleiskaavasta. (Tekstiä korjattu 20.10. Aiempi oletus oli, että yleiskaavaa käsitellään ylimääräisessä valtuuston kokouksessa 2.11.2016.)

Tässä on vielä viisi pointtia yleiskaavaan ja Vartiosaaren osayleiskaavaan liittyen:

tiistai 4. lokakuuta 2016

Yleiskaava: Turha pelätä aikalisää

Vartiosaari 2.10.2016
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi yleiskaavan yksimielisesti kokouksessaan 14.6.2016. Kaupunginhallitus käsittelee kaavaa kokouksessaan 17.10.2016. Jos kaupunginhallitus ei päätä palauttaa yleiskaavaa suunnitteluun, se etenee valtuuston päätettäväksi 26.10.2016. Samassa kokouksessa valtuusto päättää myös kaupunginhallituksen 3.10.2016 hyväksymästä Vartiosaaren osayleiskaavasta.

Vartiosaaren osalta kyse on kaksilla vankkureilla ajamisesta, sillä sitä käsitellään paitsi osayleiskaavassa myös yleiskaavassa. Saaren säilymiseksi ei siis riitä, että osayleiskaava kaatuu valtuustossa, vaan rakentamismerkinnät ja raitiotie olisi saatava pois myös yleiskaavasta.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Yleiskaava: väitteitä ja vastaväitteitä

Yleiskaavan uhkaamaa aluetta: Ramsinniemi 26.10.2015
Kaupunginhallitus päättää yleiskaavasta kokouksessaan 17.10.2016 ja myös Vartiosaaren osayleiskaava on tulossa kaupunginhallituksen päätettäväksi. Itse asiassa Vartiosaaren kaava on esityslistalla jo 26.9.2016, mutta se jäänee pöydälle viikoksi tai kahdeksi.

Kumpaakin kaavaa on edistetty väitteillä, joiden totuusarvo on heikko tai epämääräinen. Tässä joitakin yleisiä väittämiä sekä vastaväitteitä niihin:

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Muistutus Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta

Planmecan havittelema rantatontti Lohiniemenrannassa. 20.8.2016
Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta voi jättää muistutuksia 12.9.2016 klo 16.00 saakka. Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä.

Vaikka kyse on kooltaan pienestä kaavasta, Lohiniemenrannan asemakaavan muutos on räikeydessään malliesimerkki Helsingin kaupungin vinoutuneista kaavoituskäytännöistä. Tutkiva journalisti löytäisi siitä paljonkin pengottavaa. Valitettavasti sellaisia tutkivia journalisteja, jotka olisivat valmiita selvittämään Helsingin kaupunkiin liittyviä ongelmavyyhtejä, ei näytä olevan.

Annoin 1.2.2015 Lohiniemenrannan tapauksesta juttuvinkin Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläiselle, joka vastasi kunnallisen kaavamonopolin aina avaavan mahdollisuuksia epäasialliselle vaikuttamiselle.

Juttua tapauksesta ei tuolloin syntynyt eikä syntynyt myöhemminkään, vaikka lähetin 5.11.2015 Pietiläiselle tarkennetun vinkin, jossa viittasin Jussi Pajusen esteellisyyteen asiassa ja arvelin esteellisyyden johtuneen siitä, että Planmecan koulutusvientiyrityksen toimitusjohtajan nimi on Jenni Pajunen.

Vastausta en saanut enkä sitä odottanutkaan, sillä tiesin, ettei Helsingin kaavoitusta voi käsitellä kriittisesti Hesarissa. Itse asiassa HS ei ole kirjoittanut Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta lainkaan.

Lähetin tänään Helsingin kaupungin kirjaamoon alta löytyvän muistutuksen:

maanantai 22. elokuuta 2016

Kuvakooste Vartiosaari-päivästä 21.8.2016

Opaste Reposalmen tuntumassa. 21.8.2016
Vartiosaari-päivää vietettiin jälleen 21.8.2016. Saaren tulevaisuus huolettaa monia, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 17.5.2016 Vartiosaaren osayleiskaavan. Lisäksi lautakunta on hyväksynyt yleiskaavan, joka sekin osoittaa rakentamista Vartiosaareen.

Seuraavaksi nämä kaksi kaavaa etenevät kaupunginhallitukseen, jonka jälkeen valtuusto tekee niistä lopullisen päätöksen, ellei kaupunginhallitus niitä sitä ennen hylkää. Vartiosaaren käsittely kahdessa eri kaavassa on ongelmallista mm. siksi, että osallisille se voi tarkoittaa kahta erillistä valitusprosessia.

Poliittisessa päätöksenteossa Vartiosaari tuskin pelastuu, vaikka asiallisesti ottaen näin pitäisi tapahtua. Kaupunkisuunnitteluvirasto on suunnitelmassaan sivuuttanut mm. Museoviraston ja Uudenmaan ELY-keskuksen saarta koskevat lausunnot. Samaan aikaan maan hallitus suunnittelee poistavansa valitusoikeuden viranomaisilta, siis esimerkiksi juuri näiltä, jotka saattaisivat Vartiosaaren kaavoista valittaa.

Mutta ei kaavoituksesta tällä kertaa enempää. Vilkaistaan mieluummin, miltä Vartiosaaressa 21.8.2016 näytti.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Ne tekevät sen itse

Tallinnan satamassa Helsinkiin suhtaudutaan ironisesti.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on lomaillut heinäkuussa. Osallisille suunnittelijoiden loma on ollut tervetullut hengähdystauko – vuodessa on siis edes yksi kuukausi, jolloin ei koko ajan tarvitse olla huolissaan, mitä suunnitelmia virastosta putkahtaa käsittelyyn.

Viraston loma ei kuitenkaan ole ollut täydellinen. Yleiskaavasuunnittelija Heikki Salmikivellä on heinäkuussakin ollut aikaan antaa Helsingin Sanomille lähes kahden sivun laajuinen haastattelu, jossa hänen ydinsanomansa oli, että "tiivistysrakentamista on turha kauhistella, jos haluaa pöhinää muuallekin kuin Kallioon ja sen välittömään läheisyyteen".

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Rantametsät ovat itähelsinkiläisten Keskuspuisto

Ramsinniemi 24.7.2016
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 14.6.2016 yksimielisesti yleiskaavaehdotuksen, jossa esitetään runsaasti rakentamista Helsingin luontoalueille. Vähän aiemmin yli puolet kaupunginvaltuutetuista oli allekirjoittanut aloitteen kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta Helsinkiin.

Olivatko päättäjät siis ehtineet muutamassa viikossa muuttaa mieltään, kun niin monet heistä olivat ensin kannattaneet luontoalueita turvaavaa kaupunkipuistoa ja sen jälkeen viiden puolueen edustajat yksimielisesti hyväksyivät kaavan, jonka perusteella olisi mahdollista sijoittaa massiivista rakentamista mm. Itä-Helsingin merellisille luontoalueille?

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Poliittinen yksimielisyys yleiskaavasta osoittaa ylimielisyyttä

Vartiosaari ja Ramsinniemi 14.6.2016 päivätyssä yleiskaavassa
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 14.6.2016 tarkistetun yleiskaavaehdotuksen. 
 
Ennen käsittelyä olin lähettänyt lautakunnalle kaksi viestiä. Ensimmäisessä käsittelin yleiskaavaehdotuksen pulmia laajemmin, toisessa keskityin koilliseen vihersormeen, jonka katkaiseminen on yksi yleiskaavan isoista ongelmista.

Ensimmäiseen viestiin en saanut yhtään vastausta. Toiseen vastasi ainoastaan Elina Moisio (vihr.), joka hänkin oli ymmärtänyt viestini väärin. Vastauksessaan Moisio sivuutti koilliseen vihersormeen yleiskaavassa kohdistuvan uhkan ja kertoi Vartiosaaren osayleiskaavan etenemisestä.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Koillinen vihersormi tulee säilyttää

Kuvakaappaus raportista Meri-Helsinki yleiskaavassa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta jätti kokouksessaan 7.6.2016 yleiskaavan pöydälle, joten lautakunta päättää tarkistetusta yleiskaavaehdotuksesta 14.6.2016 pidettävässä kokouksessa.

Viikko sitten lähettämäni viestin lisäksi lähetin lautakunnan jäsenille ja varajäsenille tänään pyynnön säilyttää Laajasalosta alkava ja Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Meri-Rastilan metsän kautta kohti Mustavuorta ja Sipoota etenevä koillinen vihersormi:

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vuorovaikutusta?

Vartiosaari 23.8.2015
Helsingin kaavoitukseen liittyvän vuorovaikutuksen näennäisyydestä ovat tähän asti keskustelleet lähinnä osalliset. Vartiosaaren osayleiskaavan käsittely on kuitenkin saanut Vasemmistoliiton Pekka Buttlerin kiinnittämään huomiota prosessin näytösluonteisuuteen. Näin hän kirjoittaa valtuustoryhmän blogissa: 

"Miksi näitä lausuntoja ja mielipiteitä sitten ylipäätään pyydetään? Yksinkertaisesti, koska maankäyttö ja rakennuslaki ja –asetus (1999/132 ja 1999/895) edellyttävät että viranomainen pyytää lausuntoja, että kaikki osalliset saavat lausua mielipiteensä ja että maanomistajia ja naapureita kuullaan.

Yhtä yksinkertainen on vastaus kysymykseen, miksi näillä mielipiteillä ja lausunnoilla sitten on niin vähän painoarvoa? Koska laki ei sitä vaadi. Lausuntoja pyydetään, mutta niitä ei tarvitse noudattaa; mielipiteitä saa lausua, mutta ei kannata toivoa, että ne otettaisiin huomioon; osallisia pitää kuulla, mutta kuunnella ei tarvitse."

maanantai 9. toukokuuta 2016

Pelastetaan Vartiosaari!


Näiltä visioilta haluamme pelastaa Vartiosaaren.


Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 17.5.2016 tarkistettua esitystä Vartiosaaren osayleiskaavaksi. Jos esitys läpäisee lautakunnan, kaava etenee kaupunginhallitukseen. Jos myös kaupunginhallitus hyväksyy suunnitelman, Vartiosaaren osayleiskaava siirtyy kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on muutaman vuoden aikana käsitellyt Vartiosaaren osayleiskaavaa sen eri vaiheissa. Toistaiseksi lautakunta on aina päätynyt kannattamaan rakentamista äänin 7 – 2. Saaren säilyttämisen puolella ovat olleet Vasemmistoliiton edustaja (Eija Loukoila tai Pekka Buttler) sekä toinen vihreiden edustajista (Elina Moisio tai Outi Silfverberg).

torstai 5. toukokuuta 2016

Mielipide Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta

Lohiniemenrantaan esitetty asemakaavan muutos.

Syyskuussa 2015 lähetin kaupungille mielipiteen Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta. Planmeca oli tuolloin hakenut muutosta laajentaakseen toimintaansa Villa Harbon tuntumassa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti hankkeen kuitenkin uuteen suunnitteluun, koska koulutuskeskus oli sijoitettu tontille, jolla sijaitsee arvokas kasvillisuuskohde.

Nyt kaava on valmisteltu uudelleen ja koulutuskeskuksen paikka on siirretty Harbo Loungen toiselle puolelle. Mielipiteitä kaavan uudesta versiosta voi jättää 9.5.2016 asti. Kaavan aineisto on koottu tähän hankekorttiin.

Alla on kaavamuutosta koskeva mielipide, jonka lähetin 5.5.2016 Helsingin kaupungin kirjaamon sähköpostiosoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi:

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Yhä vain pahenee

Ilmapallo on eksynyt suolle vanhassa Vuosaaressa
Kun seuraa esimerkiksi maankäyttöön liittyvää poliittista päätöksentekoa, ei arvaisi, että tämän hetken suurimpia ongelmia ovat luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja ilmastonmuutos. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2020 mennessä, mutta tästä huolimatta maankäyttöä suunnitellaan pikemminkin Rakennusteollisuus RT ry:n kuin tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden toiveita kuunnellen.

Vikaa on toki myös luonnonsuojelijoissa ja tiedemiehissä. Luonnonsuojelijat ovat tyytyväisiä jokaisesta torjuntavoitosta, vaikka samaan aikaan luontoa on koko ajan yhä vähemmän suojeltavaksi. Tutkijat tietävät tilanteen vakavuuden – omakin tulevaisuutemme on riippuvainen luonnon monimuotoisuudesta ja elämälle suotuisasta ilmastosta – mutta eivät joitakin poikkeuksia (James Hansen, Johan Rockström) lukuunottamatta ole vaatineet muutosta riittävällä painokkuudella.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Revitäänkö asunnot käsistä Helsingissä?

1-vuotias aavekoti Naissaarenraitilla 16.4.2016
Marraskuussa 2015 kirjoitin, että vastoin virallista totuutta näyttäisi siltä, ettei asuntoja suorastaan revitä käsistä pääkaupunkiseudullakaan. Tuolloin Hiidenmaankadun ja Naissaarenraitin kulmaan huhtikuussa 2015 valmistuneista rivi- ja paritaloasunnoista kahta lukuunottamatta kaikki olivat olleet tyhjillään yli puoli vuotta.

As.oy Ramsinpoukamalla täyttää nyt vuoden eikä tilanne ole juuri muuttunut. Kolmestatoista asunnosta peräti kymmenen on Etuovi-palvelun mukaan edelleen myynnissä.

Tältä 1-vuotiaassa taloyhtiössä näyttää huhtikuussa 2016:

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Mielipide Laajasalon itärannan asemakaavasta

"Virkistysalueen suunnittelun lähtökohtia", kaavamateriaaleista
Laajasalon itärannan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi jättää mielipiteitä 8.4.2016 saakka. Lisätietoa Helsingin kaupungin ajankohtaisista suunnitelmista löytyy täältä.

Laajasalon itärannan suunnitelmalla on aluettaan laajempi merkitys, koska sen ratkaisut todennäköisesti vaikuttavat rantareitin suunnitteluun myös muualla Helsingissä.

Kaavakeskusteluissa on kiinnitetty harmillisen vähän huomiota rantareitin luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamiin uhkiin. Uusien reittien avaaminen tarkoittaa mm. voimakkaampia hakkuita lähiympäristössä. Suunnitelmissa rannoille haetaan myös sellaista "toiminnallisuutta", joka heikentää herkän rantaluonnon mahdollisuuksia säilyä monimuotoisena.

Alla on mielipide, jonka lähetimme tänään Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Monta syytä säilyttää Ramsinniemi

Vanha puu Ramsinniemen etelärannalla. 27.3.2016

Hyvin toimivassa kaavoituksessa suunnittelu alkaa säilytettävien alueiden selvittämisellä. Helsingissä luontoarvojen osalta apuna voisi käyttää kaupungin omaa luontotietojärjestelmää, joka puutteistaan huolimatta sopii hyvin alkuvaiheen työkaluksi. Lisäksi tulisi selvittää säilyttävät merkinnät ohjaavasta kaavasta.

Valitettavasti Helsingissä kaavoitus ei toimi näin. Sen sijaan, että luontoarvot ohjaisivat kaupunkisuunnittelua, kaavoittajan toiveet näyttävät ohjaavan luonnonsuojelualueita. Käytännöksi on muodostunut, ettei suojavyöhykkeitä sisällytetä suojelualueisiin, jolloin vyöhykkeiden säilyminen jää kaupunkisuunnitteluviraston hyvän tahdon varaan. Kokemus on osoittanut, että hyvää tahtoa ei ole. Lisäksi esimerkiksi Vartiosaaressa sijaitsevat METSO I-luokan metsät on sivuutettu luonnonsuojeluohjelmassa täysin.

Kaupunkisuunnittelu lähtee toiveajattelusta, että suojelualue tulee toimeen omillaan. Siksi sen yhteys muuhun ympäristöön voidaan katkaista kokonaan. Yleiskaavamateriaaleista poimittu havainnekuva osoittaa, että Ramsinniemen suunnittelussa kytkeytyneisyyttä ei ole huomioitu lainkaan:

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Uudenmaan liiton kaksi täyskäännöstä


Maakunnan liiton laatiman maakuntakaavan tehtävä on ohjata kuntien kaavoitusta. Jotta ohjaaminen voisi olla alemmista kaavatasoista riippumatonta, maakuntaliiton pitäisi pystyä tarkastelemaan laajempaa kokonaisuutta antamatta painoarvoa yksittäisten kaupunkien toiveille.

Käytännössä riippumattomuus on vaikeaa, sillä maakunnan liitot ovat lakisääteisiä kuntayhtymiä, joissa kaupunkien ja kuntien on oltava jäseniä. Liitoissa päätöksiä tekevät siis samat poliitikot kuin kuntatasollakin, kuitenkin sillä erotuksella, että he harvemmin tietävät toisten kuntien asioista. Tämän vuoksi poliittiset vaihtokaupat ovat helppoja ja päättäjät voivat vastavuoroisesti tukea toistensa ajamia hankkeita niihin sen kummemmin perehtymättä.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Yleiskaavaehdotus tulisi palauttaa valmisteluun

Ramsinniemi 2.3.2016

Helsingin koillinen vihersormi alkaa Laajasalosta ja etenee Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Meri-Rastilan metsän kautta kohti Mustavuorta ja Sipoota. Vaikka tiedossa on, että luonnon monimuotoisuuden säilyminen edellyttää riittävän laajoja ja kytkeytyneitä luontoalueita, vireillä olevat kaavasuunnitelmat heikentäisivät ja paikoin jopa katkaisisivat koillisen vihersormen.

Uudenmaan ELY-keskus on kiinnittänyt ongelmaan huomiota Helsingin yleiskaavahdotuksesta antamassaan lausunnossa. Lausunto on ladattavissa ELY-keskuksen 25.2.2016 antaman tiedotteen kautta. Lausunnossa huomautetaan muun muassa, että Vartiosaareen ja Ramsinniemeen tavoitellut asumisen rakentamistehokkuudet raitiotieyhteyksineen uhkaavat maakuntakaavassa osoitettua viheralueverkostoa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Vartiosaaren rakentaminen olisi seudullista

Vartiosaari 23.1.2016
Helsingin Uutiset julkaisi 10.2.2016 uutisen, jossa Uudenmaan liiton maakuntajohtaja Ossi Savolainen ei häpeillyt Helsingin yleiskaavoittajalle taipumista. Savolainen totesi, ettei näe estettä Vartiosaaren osayleiskaavan etenemiselle, kunhan rakentaminen on "paikallista".

Samassa jutussa kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava kuvasi saaren puolustajia pienilukuiseksi eliitiksi. Tästäkö johtui, ettei toimittaja Arja-Riikka Nikkilä ollut osannut löytää yhtään vastapuolen edustajaa haastateltavaksi?

Lähetin Helsingin Uutisiin vastineen, jossa mm. kuvasin, ettei rakentaminen, joka edellyttää uutta raitiolinjaa, voi olla paikallista. Vastinettani ei julkaistu (lisäys 21.2.2016: vastine julkaistiin Helsingin Uutisten viikonvaihteen numerossa), mutta onneksi Heikki Poroila sai omansa lehteen. Hän ei nostanut esille Vartiosaaren suunnittelun seudullisuutta, mutta kiinnitti huomiota mm. tasapainottavan näkökulman puutteeseen:

lauantai 13. helmikuuta 2016

Tukholma säästää viheralueet, miksei se onnistuisi Helsingissä?


Vartiosaari 23.1.2015

Helsingin suunnittelu hylkii tietoa ja sääntöjä

Kaupunkisuunnittelu on peliä, joka hylkii tietoa ja sääntöjä. Pelille on laadittu säännöt, mutta niillä ei ole suunnitteluprosessin kannalta merkitystä, koska vaikutusvaltaisimmat pelaajat voivat taivuttaa ne itselleen sopiviksi.

Säännöt edellyttäisivät kaavoitukselta vastaamista tulevaisuuden haasteisiin. Tämän hetken suurimmat haasteet liittyvät luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja ilmastonmuutokseen, mutta näihin ongelmiin kaavoitus vaihtoehtoisesti joko jättää vastaamatta tai on vain vastaavinaan.

Kaavoituksen pitäisi perustua tietoon. Kaupunkisuunnittelu – ainakin Helsingissä – hylkii jopa itse tuottamaansa tietoa. Esimerkiksi Yleiskaavan ilmastovaikutusten arviointiraportista löytyy tämä tekstipätkä:

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Röyhkeä lausuntoehdotus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta

Ramsinniementie 16.1.2016
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 2.2.2016 kaupunkisuunnitteluviraston sille laatimaa lausuntoehdotusta Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta. Tarjolla oleva teksti on löydettävissä esityslistan kautta.

Tekstiluonnos, jossa vaaditaan maankäyttö- ja rakennuslaissa määritellyn kaavahierarkian kääntämistä päälaelleen, on röyhkeydessään omaa luokkaansa. Virasto on kehdannut laatia lausuntoehdotuksen, koska se voi luottaa mediahiljaisuuteen. Helsingin Sanomat on luonut Helsingin kaupunkisuunnittelun ympärille koskemattomuuden kuplan, jota muut tiedotusvälineet eivät ole lähteneet puhkaisemaan.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Myös kulttuuriympäristöt tulisi huomioida yleiskaavoituksessa


Suurenna yhdistelmäkartta klikkaamalla.

Yllä on tuttavani tekemä kuva, jossa kulttuuriympäristöjen teemakartta on yhdistetty yleiskaavaehdotukseen sen havainnollistamiseksi, miten rakentaminen ja kulttuuriympäristöt on sovitettu yhteen suunnittelussa.

Teemakartta merkintöineen löytyy täältä. Tässä pari huomiota:

maanantai 18. tammikuuta 2016

maanantai 11. tammikuuta 2016

Muistutus Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksesta

Vartiosaari 23.8.2015
Vartiosaaren osayleiskaavaehdotus on nähtävillä ja siitä saa antaa muistutuksia 29.1.2016 saakka. Tarkemmat ohjeet löytyvät Vartiosaaren suunnittelun uutiskirjeestä.

Lähetin tänään tämän muistutuksen Helsingin kaupungin kirjaamon sähköpostiosoitteeseen:

Huomio Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksesta

Osa Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksen kaavakartasta


Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto tuottaa suunnitelmia sellaista vauhtia, että aineistoihin perehtyminen on käytännössä mahdotonta. Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksen muistutusten takaraja on 29.1.2016 ja kaavan mittava aineisto löytyy hankekortista.

Olen käsitellyt Vartiosaaren aineistoa aiemmin blogissani, mutta myönnän, etten ole ehtinyt käydä läpi koko materiaalia. Muistutusta kirjoittaessani olen tyytynyt tarkastelemaan olennaisinta eli kaavakarttaa oheisteksteineen. Kartta on se osa suunnitelmaa, joka on tarkoitettu oikeusvaikutteiseksi, joten kaikkeen siihen kirjoitettuun on syytä suhtautua vakavasti.