Mielipide yleiskaavasuunnitteluun liittyen

Merellistä kaupunkiluontoa Lohiniemenrannassa. 18.5.2014

Helsingin uuden yleiskaavan luonnos valmistunee tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa. Nyt on hyvä aika lähettää kaupunkisuunnitteluvirastolle mielipiteitä yleiskaavasuunnittelun visioista. Visioraportti on ladattavissa täältä.

Lähetin alla olevan mielipiteen tänään Helsingin kaupungin kirjaamon (helsinki.kirjaamo@hel.fi) ja kaupunkisuunnitteluviraston (kaupunkisuunnittelu@hel.fi) osoitteisiin:

Kaupunkisuunnitteluvirastolle

MIELIPIDE YLEISKAAVASUUNNITTELUUN LIITTYEN

Taustaa

Olen seurannut uuden yleiskaavan suunnitteluprosessia alkupamauksesta syksyllä 2012 lähtien. Näkemäni ja kuulemani huolettaa minua, sillä prosessissa uhattuna vaikuttaisi olevan se, mikä tekee Helsingistä erityisen kaupungin: kaupunkimetsät ja hieno rantaluonto.

Yleiskaavamateriaaliin pintapuolisesti tutustumalla voisi kuvitella, että Helsingin luonto on otettu hyvinkin huomioon suunnittelussa. Tunnistan teksteistä jopa suoria lainauksia omista kommenteistani ja mielipiteistäni. Tarkemmin lukiessani huomaan, että minulta ja muilta luonnon puolesta näkemyksiä esittäneiltä on otettu vain sanastoa. Sisältö on karistettu pois.

Lainattu retoriikka ei turvaa kaupunkiluontoa. Tarvitaan ymmärrystä ja ennen kaikkea tekoja.

Merellinen Helsinki

Merellisen Helsingin visiossa on luonnonrantoja pitkin vedetty raitiotie. Suunnittelijoiden ajatus merellisestä Helsingistä näyttää olevan jonkinlainen puuhamaa: visiosta löytyy raitiotien lisäksi mm. ”merellisten urbaanien suurten festivaalien näyttämöitä” sekä ”Windsurfmekka”.

On visiossa toki myös ”merialue, jonka kehittämisessä huomioidaan kestävä kehitys ja Itämeren ekologian ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen”. Suunnittelijat ovat sijoittaneet sen kauaksi kaupungin rannoista.

Keskeistä olisi kuitenkin suojella meriluontoa myös rannikon tuntumassa, sillä tärkeitä ekosysteemejä löytyy erityisesti matalista vesistä. Esimerkiksi Vartiokylänlahti saattaa hyvinkin olla Natura-direktiivin mukainen kapea murtovesilahti.

Merellisen luonnon osalta maanpäällinen ja vedenalainen liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi vesilinnut tarvitsevat luontaisia ranta-alueita. Luontaisessa kokonaisuudessa myös vedenalainen luonto voi paremmin.

Suunnittelussa tulisikin jo varhaisessa vaiheessa nähdä luonnonrannat säilyttämisen arvoisiksi. Merellisyys syntyy meren läheisyydestä – ei sen alistamisesta huvipuistoksi.

Viheralueiden tulisi sijaita eri puolilla Helsinkiä – itähelsinkiläisetkin tarvitsevat luontoalueita

Maankäyttö- ja rakennuslaista löytyvät yleiskaavan sisältövaatimuksetkin edellyttävät, että kaupunki turvaa asukkaille riittävät virkistykseen soveltuvat alueet sekä mahdollisuuden turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön.

Vaikuttaa siltä, ettei suunnittelu kaikkialla Helsingissä ole sisältövaatimusten mukaista. Visioaineistoista on poistettu suurin osa Itä-Helsingin luontoalueista. Vihertarkastelun ulkopuolelle on jätetty ainakin Kivinokka, Vartiosaari, Ramsinniemi ja Meri-Rastilan metsäalue koko laajuudessaan. Meri-Rastilan osalta haluan huomauttaa, että kiistelty osayleiskaavapäätös syntyi valtuustossa sillä oletuksella, että 85 % metsäalueesta säilyisi. 

Massiivisuudeltaan Itä-Helsingin luontoalueisiin kohdistuvaa uhkaa voisi verrata siihen, että joku keksisi ehdottaa Keskuspuiston rakentamista. Idästä toki löytyy Uutelasta alkava vihersormi, mutta kannattaa muistaa, että siihen kuuluu niin golfkenttä, entinen kaatopaikka kuin jätemäkikin. Trendi, jossa kaupunki pyrkii korvaamaan luontaiset viheralueet entisistä kaatopaikoista ja jätemäistä maisemoiduilla ”virkistysalueilla”, ei ole hyväksyttävä. 

Tutkimusten mukaan luontoalueiden läheisyys tasaa sosioekonomisten ryhmien välisiä terveyseroja. Luonnontilaiset metsä- ja ranta-alueet tulisikin turvata erityisesti Itä-Helsingin kaltaisilla seuduilla, joissa niistä saatava hyöty on mahdollisimman suuri.

Luontoalueista yleisemmin

Kaupunki toteaa Helsingin viher- ja virkistysalueet ja kaupunkiluonto -julkaisun yhteenvedossa, että kaupunkirakenteen tiivistyminen edellyttää virkistysalueitten osalta laadun painottamista määrän sijasta. Toteamus on ainakin osittain ristiriitainen, sillä luontoalueiden on oltava riittävän laajoja pysyäkseen laadukkaina.

Samassa yhteenvedossa todetaan, että puistojen rakentamisen ja hoidon vaatimien resurssien ja määrärahojen tarve kasvaa, koska puistot on rakennettava kestämään kasvavaa käyttöä. Kaupunkimetsien osalta kulumisongelmaa ei kuitenkaan pitäisi ratkaista rakentamalla luonnontilaisia alueita puistoiksi, vaan antamalla esim. kaatuneiden runkojen muodostaa metsään kävelyesteitä, jotka ohjaavat ihmiset poluille.

Maapuut ovat perusta myös luontoarvojen kehittymiselle. Antamalla virkistysalueiden kehittyä luonnonmukaisiksi, saavutetaan hoitoon liittyviä merkittäviä kustannussäästöjä. Lisäsäästöjä saadaan pienenevistä terveysmenoista, sillä luonnontilaisten virkistysalueiden terveyshyödyt ovat suuremmat kuin rakennettujen puistojen.

Vihersormien säilymisen lisäksi on pidettävä huolta niiden välisistä riittävän laajoista ekologisista yhteyksistä. Kapeat vihervyöt eivät riitä turvaamaan luontoarvojen säilymistä.

Tulisi myös muistaa, ettei luontoalueita pitäisi pirstoa rakentamalla uusia kevyenliikenteen väyliä. Saavutettavuudesta on mahdollista huolehtia esim. parantamalla jo olemassa olevien reittien merkitsemistä. Pyöräily on sinänsä kannatettavaa, mutta väylien sijoittelu tulisi suunnitella niin, ettei niillä heikennettäisi metsien tai rantojen luonnontilaisuutta.

Kaupunkimetsät ja luonnonrannat voivat säilyä Helsingin vetovoimatekijöinä vain, jos niitä ei ”kehitetä” pilalle. Kaupunkisuunnittelussa tulisikin huomioida asiat, jotka ovat hyviä sellaisinaan. Jos muutosta tehdään pelkän muutoksen vuoksi, kyse on useimmiten muutoksesta huonompaan suuntaan.

Lopuksi

Tulisi muistaa, että vaikka nyt puhutaan vuoteen 2050 suuntaavasta yleiskaavasta, uusi yleiskaavaprosessi on edessä taas kymmenen vuoden kuluttua. Kaikkea ei siis nyt ole tarpeen kaavoittaa ja olennaista olisi, ettei kaavoittamista ja rakentamista aloitettaisi luontoalueista, vaan varovaisuusperiaatetta noudattaen aloitettaisiin haitattomimmasta päästä eli kaupunkirakenteen aidosta tiivistämisestä.

Kaupunkirakenteen levittäminen luontoalueille on huonoa ja vanhanaikaista suunnittelua. Helsinkiin on mahdollista saada lisää asuntoja tiivistämällä jo rakennettuja alueita. 

Helsingissä 26.05.2014

Hanna-Leena Ylinen