Tasapäistämällä ei synny kiinnostavaa kaupunkia

Kaupunkisuunnitteluvirasto on perustellut Meri-Rastilan länsirannan metsäalueen rakentamista alueellisen eriytymisen torjunnalla.  Puhe segregaatiosta on ollut paitsi asukkaita loukkaavaa, myös monin tavoin virheellistä. Keskustelussa on mm. unohdettu, että Meri-Rastilaan on 2000-luvulla rakennettu lähes pelkästään kovan rahan asuntoja. Lisäksi huoli alueen sosiaalisesta hyvinvoinnista on suuntautunut väärin. Tutkimusten mukaan luontoalueiden läheisyys mm. tasaa sosioekonomisten ryhmien välisiä terveyseroja.

Segregaatiokeskustelussa on ollut myös jotain epämääräisen häiritsevää, johon vastaamiseen on ollut vaikea löytää sanoja. Virkamiesten ja joidenkin poliitikkojen puheista on ollut luettavissa, että ihmisiä voidaan arvottaa heidän taustansa tai asumismuotonsa perusteella. Tällainen asenne on mielestäni akateemista rasismia.

Umayya Abu-Hanna kuvasi suomalaista ilmapiiriä Helsingin Sanomiin (HS 30.12.2012) kirjoittamassaan laajassa artikkelissa. Hän vertaa Suomea uuteen kotimaahansa Hollantiin, jossa ”tasa-arvoisuus syntyy siitä, että erilaiset ihmiset – köyhät, rikkaat, maalaiset, työttömät ja miljonäärit – näyttäytyvät yhteiskunnallisesti samankokoisina. - - - jokainen pitää itsestään selvänä, että on kunnioituksensa ansainnut. Suomalainen yhteiskunta taas lähtee siitä, että erilaisuus on automaattisesti hierarkkista. Tämä synnyttää herravihaa, Helsinki-kateutta ja katkeruutta ulkomaalaisia kohtaan. Suomessa ajatellaan, että erilaisuutta vastaan pitää taistella, koska erilaisuus luo eriarvoisuutta. Tasa-arvo taas syntyy samanlaisuudesta.”

Abu-Hannan teksti konkretisoi sen, mikä segregaatiokeskustelussa on häirinnyt. Keskustelu on suomalaiseen tapaan lähtenyt siitä, että erilaisuus on hierarkkista. Merirastilalaisia ei ole tarvinnut kuunnella, koska alueen asukkaita ei ole pidetty yhteiskunnallisesti täysikasvuisina.

Kaupungin lähtökohtana on erilaisuuden hyväksymisen sijaan alueiden tasapäistäminen. Tällaisella ajattelulla Helsingistä ei voi tulla erityisen kiinnostavaa kaupunkia. Jos erilaisuus osattaisiin nähdä voimavarana, voisi kaupunkiin kymmenien samanlaisten lähiöiden sijaan kehittyä useita omaleimaisia alueita.

Taiteilijakaupunginosia syntyy vain sinne, missä uskalletaan poiketa normista.