Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Muistutus Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Muinaisrantaa kesällä 2012, kuva Olli Vento.




Muistutukset Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle tulisi toimittaa Helsingin kaupungin kirjaamoon 11.2.2013 klo 16.00 mennessä. Sähköpostiosoite on helsinki.kirjaamo@hel.fi. Tarkempia tietoja löytyy täältä.



Tässä on tänään lähettämäni muistutus:

ASUKKAAT EIVÄT VASTUSTA KAAVAEHDOTUSTA KEVYIN PERUSTEIN

Helsingin kokoisessa kaupungissa päättäjät eivät käytännössä ehdi kunnolla perehtyä asioihin, joista päättävät. Tämä antaa runsaasti valtaa virkamiehille, sillä he pystyvät ohjaamaan esimerkiksi kaavoitusta tietäen, ettei poliitikoilla ole mahdollisuutta esitysten todellisten vaikutusten selvittämiseen. Silloin, kun jotain esitystä vastaan nousee voimakas vastarinta, päättäjien tulisi pysähtyä ja miettiä, mistä on kysymys. Asukkaat eivät lähde vastustamaan kaupungin hankkeita kevyin perustein – niin raskasta ja monenlaista osaamista vaativaa aktiivisuus on. Todistustaakka on sälytetty heikommalle osapuolelle eivätkä kaikkein perustelluimmatkaan argumentit näytä riittävän. Asukasaktiivien selvitystyö voidaan kuitata pelkällä olankohautuksella.

Meri-Rastilassa metsäalueen säilyttämisellä on laaja asukaskannatus. OURCity-työskentelyyn osallistui eri ryhmiin kuuluvia asukkaita. Myös Meri-Rastilan ala-asteen oppilaille järjestettiin oma työpaja. Koulu on muutenkin ollut aktiivisesti puolustamassa metsää ja lähti mukaan Suomen luonnonsuojeluliiton koulumetsähankkeeseen. Lisätietoja koulun osallistumisesta löytyy täältä.

VUOROVAIKUTUS ON TOTEUTETTU NIMELLISESTI

Toiveistamme huolimatta meillä asukkailla ei ole ollut mahdollisuutta tulla kuulluksi. Sanaa vuorovaikutus ei pitäisikään käyttää silloin, kun ”vuorovaikutuksen” lopputulos on ennalta päätetty. Näin on tuntunut olevan Meri-Rastilan osayleiskaavoitusprosessissa.

Virasto on ottanut itselleen viimeisen sanan vastaamalla asukkailta ja yhteisöiltä saamiinsa lausuntoihin vuorovaikutusraporteissa. Raportteihin on päätynyt tarkoitushakuisia ja suorastaan virheellisiä vastineita, joihin osallisille ei ole annettu vastausvuoroa. Esimerkkeinä mainittakoon viraston esittämät helposti kumottavissa olevat väitteet pysäköinnin toimimattomuudesta OURCity-suunnitelmassa sekä alueen luonto- ja geologisten arvojen sivuuttaminen. Kokonaisuudessaan 400 m leveästä muinaisrannasta virasto on antanut ymmärtää, että se tulisi suojelluksi, vaikka se ei edes mahtuisi sille suunniteltuun muinaisrantapuistoon.

Vuorovaikutuksen tulisikin jatkossa olla avointa ja kaikki osalliset huomioivaa. Olisi huolestuttavaa, jos virasto lähtisi toteuttamaan sitä pyrkimällä yhteistyöhön lähinnä asukasyhdistysten tai -foorumien kanssa, jotka edustavat vain harvoja ja ovat sen vuoksi helposti haltuun otettavissa, kuten Laajasalo-seuran tapaus osoittaa.

KAUPUNGIN ASETTAMA ASUKASTAVOITE ON SAAVUTETTAVISSA MUUTENKIN

Kaupungin asettama asukastavoite voidaan saavuttaa muutenkin, kuten designpääkaupunkivuoden hankkeena toteutettu OURCity-suunnitelma osoittaa. Meri-Rastilassa on halukkuutta jatkaa osallistavaa kaupunkisuunnittelua, jonka vuoksi Pro Meri-Rastila haki demokratiapilottihankkeeksi.

Osallistava kaupunkisuunnittelu lisäisi Meri-Rastilan asukkaiden integraatiota luomalla yhteistyötä eri asukasryhmien välille. Esillä olevaa osayleiskaavaehdotusta on puolustettu tarpeella saada Meri-Rastilaan kovan rahan asuntoja. Argumentti on paitsi syrjivä myös erikoinen, sillä 2000-luvulla Meri-Rastilaan on rakennettu lähes pelkästään omistusasuntoja.

OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SIVUUTTAA LUONNON TERVEYSVAIKUTUKSET

Osayleiskaavaehdotus sivuuttaa tutkimukset kaupunkiluonnon terveysvaikutuksia. Lähiluonnolla on todettu olevan erityistä merkitystä sosioekonomisten ryhmien terveyserojen tasaamisessa. Luontoalue pystyy siis pelkällä olemassaolollaan vähentämään asukkaiden eriarvoistumista. Aiheesta mm.: http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2808%2961689-X/abstract

Myös valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-tekstissä (HS 6.12.2012) aihetta sivuten: ”Liikkumattomuus kytkeytyy myös syrjäytymiseen ja yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Eri sosioekonomisia ryhmiä kohtalaisen tasaisesti koskettaneen arkiliikunnan vähentyessä omaehtoisen liikunnan suuret erot eri väestöryhmissä korostuvat. Väestön terveyserot kasvavat rajusti ja ohittavat jo tuloerot yhteiskunnallisessa tärkeydessään.”

Monimuotoisella luonnolla on merkitystä allergioiden torjunnassa kuten ylilääkäri Tari Haahtelan ja akatemiaprofessori Ilkka Hanskin tutkimus osoittaa: http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=12021/type=1

Myös tutkija, FT Leena Järven kaupunki-ilmastoon liittyvät tutkimukset puoltavat metsäalueen säilyttämistä. Järven mukaan kaupungit tarvitsevat viheralueita paitsi luomaan viihtyisyyttä myös viilentämään ilmaa ja hillitsemään haitallisia ilmiöitä. Luontoalueiden merkitys korostuu ilmastonmuutoksen edetessä. Jos viheralueet vähenevät, nousee ilman lämpötila paikallisesti helpommin terveydelle vaarallisiin lukemiin.

OSAYLEISKAAVAEHDOTUS EI HUOMIOI ALUEEN LUONTOARVOJA

Toteutuessaan osayleiskaavaehdotus vaikuttaisi Meri-Rastilan luontoon varsinaista suunnittelualuetta laajemmin. Louhinta ja puuston väheneminen heikentäisivät jäljelle jäävän luontoalueen mahdollisuuksia säilyä monimuotoisena. Suunnittelualueen vieressä sijaitseva korpimetsä tuskin pystyisi säilymään nykyisellään, vaikka hulevesiä pyrittäisiinkin ohjaamaan suunnittelun avulla.

Helsingin kaupunginhallitus on kolmen lautakunnan tukemana hyväksynyt ajatuksen Helsingin metsiensuojeluverkoston kehittämisestä. Tietoja ja valokuva-aineistoja Helsingin suojelemattomista arvometsistä, joihin Meri-Rastilan luontoalue kuuluu, on viime kesänä ja syksynä kerätty maastossa. Meri-Rastilan länsirannan metsäalue täyttää Uudenmaan liiton kehittämät maakunnallisesti arvokkaan luontoalueen kriteerit. Luontojärjestöt ovat keväällä 2012 tehneet siitä suojeluesityksen.

Helsingin kaupungin metsäalueiden luontoarvoista on tehty kartoituksia, joiden julkistaminen on viivästynyt. Meri-Rastilan suunnittelualueella on kuulemani mukaan useita I-luokan, siis kaikkein arvokkaimpia, metsäkohteita.

Kaupungin avoimuusperiatteet edellyttävät alueella tehtyjen METSO-selvitysten julkistamista ennen päätöksentekoa.

STRATEGIOITA JA SOPIMUKSIA, JOITA HELSINGIN KAUPUNGIN TULISI NOUDATTAA

Kaavoitettaessa tulisi muistaa Helsingin kaupunginhallituksen 8.2.2010 hyväksymät tavoitteet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Hyvillä tavoitteilla on merkitystä vain, jos kaupunki toimijana ottaa ne itse huomioon.

Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita olisi arvioitava kokonaisuutena, jolloin olisi perusteltua etsiä ratkaisua, jossa monimuotoinen luontoalue säilytetään ja asunnoille etsitään tilaa jo rakennetuilta alueilta. Tällainen olisi sopusoinnussa myös Helsingin kaupungin omien strategioiden kanssa.

Valtioneuvosto on 20.12.2012 tehnyt periaatepäätökseen Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosille 2012–2020. Uusi strategia toteuttaa kaksi vuotta sitten tehtyjä päätöksiä tehostaa biodiversiteettisopimuksen toimeenpanoa maailmanlaajuisesti. Strategia huomioi myös Euroopan unionin biodiversiteettistrategian tavoitteet. Taustalla on lisäksi laajoja kansallisia selvityksiä Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja siihen vaikuttavista uhkatekijöistä.

Strategian missiona on, että Suomi ryhtyy tehokkaisiin ja kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä ja varmistaa, että vuoteen 2050 mennessä Suomen luonnon tila on vakaa ja edistää tulevaisuudessakin kansalaisten hyvinvointia. Tämä edellyttää mm., että luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi päätöksentekoa.

Biodiversiteettisopimus edellyttää, että sellaisten hankkeiden ja suunnitelmien, joilla todennäköisesti on huomattava haitallinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, luontovaikutukset arvioidaan. Jos arvioinneista ja selvityksistä huolimatta syntyvistä vaikutuksista ei voida olla varmoja, on noudatettava varovaisuusperiaatetta (engl. precautionary principle). Varovaisuusperiaatteella tarkoitetaan, että vakavan ja palautumattoman haitan ennaltaehkäisemiseksi on ryhdyttävä toimiin, vaikkei sen syntymisestä olisi täyttä varmuutta. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on tällainen haitta.

Kaavoituksessa tulisi huomioida, että valtakunnalliset ja kansainväliset sopimukset koskevat myös Helsingin kaupunkia.

METRON LÄHEISYYS EI OLE KESTÄVÄ PERUSTE LUONTOALUEELLE RAKENTAMISEEN

Virasto on perustellut osayleiskaavaehdotusta metroaseman läheisyydellä. Tässäkin tulisi noudattaa varovaisuusperiaatetta ja luontoalueen sijaan tiivistää jo rakennettuja alueita. Lisäksi suunnittelussa tulisi muistaa metron rajallisuus – jos kaikki metrolla perustellut rakennussuunnitelmat toteutuisivat, ei kapasiteetti enää riittäisi.

Toistuvat ongelmat metroliikenteessä haittaavat jo nykyisin metron käyttäjiä alueilla, joista ei ole vaihtoehtoisia julkisia kulkuyhteyksiä.

KAAVOITUSPROSESSISTA

Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksen osalta tulisi huomioida, että koko Helsinkiä koskeva yleiskaavoitus on käynnistynyt. Osayleiskaavoituksessa yleiskaavoituksen sisältövaatimusten toteutumista on joka tapauksessa tarkasteltava osayleiskaavoituksen omaa suunnittelualuetta laajemmalla alueella, minkä vuoksi Meri-Rastilan länsirantaan liittyvät yleiskaavoitustason asiat olisi hyvä siirtää arvioitavaksi varsinaisessa yleiskaavoitusprosessissa.

Yleiskaavoituksen tehtävänä on ohjata asemakaavoitusta. Meri-Rastilan osayleiskaavaprosessi näyttäytyy ohituskaistana, jossa halu asemakaavoittaa tietty alue ohjaa yleiskaavoitusta. Täsmäkohteiden sijaan yleiskaavoituksessa tulisikin keskittyä laajempaan kokonaisuuteen.

Samaan aikaan on Uudellamaalla meneillään maakuntakaavaprosessi. Maakuntakaavan tulisi ohjata yleiskaavoitusta, mutta maakuntakaavaehdotuksessa oli ilman luontoselvityksiä päädytty pudottamaan virkistysaluemerkinnät mm. Meri-Rastilan länsirannalta ja Kivinokalta. Näin osayleiskaavoitus näyttäisi ohjaavan maakuntakaavoitusta.

Prosessissa on piirteitä, joiden vuoksi hälytyskellojen tulisi soida monella taholla

LOPUKSI


Hyvässä kaupungissa asukkaat uskaltavat kiintyä ympäristöönsä, koska voivat luottaa siihen, että kaupunki kunnioittaa heille tärkeitä alueita. Toteutuessaan osayleiskaavaehdotus tuhoaisi merirastilalaisille kaikkein olennaisimman paikan.

Osayleiskaavaehdotus surettaa monenikäisiä asukkaita. Itselleni Meri-Rastilan länsirannan puolustaminen on kunniatehtävä, johon olen aikoinaan ryhtynyt erään 6-vuotiaan pyynnöstä.

Hanna-Leena Ylinen, Meri-Rastila





4 kommenttia:

  1. Monipuolinen, huolellinen ja täyttä asiaa sisältävä kannanotto!

    -Eija

    VastaaPoista
  2. Alueella on erittäin suuri merkitys alueen asukkaiden "henkiseen hyvinvointiin", alue toimii monelle "henkireikänä" ja stressipoistopaikkana(ulkoilu, marjastus, sienestys, retkeily).
    -Seppo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös monet lastentarhat ja koulut käyttävät aluetta retki-, opetus- ja luontokasvatuskohteena.

      Poista
  3. Ulkoilupuisto on Meri-Rastilan vahvuus ja voimavara. Kaupunginosaa on hyvä kehittää vahvuuksiensa varassa.

    Myös tulevaisuuden haasteet ja uusi tutkimustieto liputtavat ulkoilupuiston säilyttämisen puolesta. Kun asukas saa terveyttä lähiluonnosta, kaupunki säästää.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.