Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rantapuisto - aavehotellin lapsuus?

Eräänä talvena Hotelli Vuoranta tarjosi viikonloppuaamuisin mahdollisuutta avantouintiin hotelliaamiaisen yhteydessä. En tuolloin tarttunut tarjoukseen, mutta asia jäi vaivaamaan. Tarkoitukseni oli ehdottaa, että yli kolme vuotta lähinnä aavehotellina toimineen Vuorannan tuntumassa sijaitseva Hotelli Rantapuisto kehittäisi vastaavan tuotteen.

Näissä mietteissä lähdin sunnuntaina 8.9.2013 tutustumaan Hotelli Rantapuiston uimarantaan ja laituriin.

Rantapuiston laituri 8.9.2013.
Ihmettelin, miksi hotellin alue vaikutti autiolta. Perjantaina 13.9. hiljaisuus sai selityksen. Blogiini ilmestyi kommentti, jossa kerrottiin hotellin ajautuneen konkurssiin. Koska halusin tallentaa mahdollisen uuden aavehotellin varhaisia vaiheita, palasin tänään 15.9. kuvaamaan Rantapuistoa.

Alkutaipaleellaan aavehotelli poikkeaa tavallisesta hotellista vain hiljaisuudellaan. Rantapuiston ikkunat näyttävät autioilta.

Hiljainen hotelli.
Jokin aika sitten täällä on kuitenkin vielä poltettu sikaria:

Tuhkakuppi Rantapuiston pihalla.
Hotellissa on kulunut paitsi tupakkaa myös sukkahousuja:

Roskia hotellin seinän vieressä.
Hengenravintoakin on ollut tarjolla:

Tässä ne tärkeimmät?
Aavehotellin pihalle istutettu itsenäisyyden kuusi on ehtinyt kasvaa komeaksi:

Kuusi on saanut kyltin.
Ja tässä itse kuusi vuosimallia 1987.
Yhä vain tupakkateemaa:

Tupakkapaikka.
Yksityiskohta.
Tuore aavehotelli on ehtinyt saada joitakin aavehotellin piirteitä:

Tiili hukassa?
Nokkosta oven edessä.
Sammalkasvustoa.
Jotkin asiat näyttävät kuitenkin siltä kuin hotelli yhä olisi toiminnassa. Roskis on huolella kiinnitetty:

Tätä ei varasteta.
 Hotellin sauna ja ranta näyttävät viihtyisiltä:

Rantasauna.
Pelastusrenkaan telineessä on makuualusta uupuneille pelastetuille. Apu on voinutkin hiukan viipyä, sillä renkaan naru on sekaisin.

Rengas ja makuualusta.
Renkaan heittonaru on solmussa.
Tällaisia kylttejä näkyy liian harvoin:

Tulenteko kielletty.
Tulta on silti käytetty.
Toisin kuin Vuorannassa, tämän aavehotellin laiturin portaita uskaltaisi käyttää:

Portaat veteen.

Tässä aavehotellissa poltetaan paljon. Tuhkakuppi laiturilla.
Jos aaveet asettuvat Rantapuistoon taloksi, on niillä siellä lokoisaa:

Aurinkotuoleja.
Pöytäryhmä.
Saunan kupeessa on muhkea kivi:

Ilmeikäs kivi.
Kivipolku on jo lähes kasvanut umpeen.
Lupaus saunan seinällä:

Aina paikalla.

Palaamme tupakkateemaan:

Invalidien tupakkapaikka?
Mihin on tarvittu mystistä tiilipystiä?

Koristepylväs?
Lähestymme hotellin pääovea:

Katos.
Ovi.

Lukko on jo pölyinen.

Hotelli kiittää.

4 kommenttia:

  1. Kaikki tekstit tunnisteella "aavehotelli" löytyvät täältä:

    http://hlylinen.blogspot.fi/search/label/Aavehotelli

    VastaaPoista
  2. Rantapuiston aavehotelli-ura taitaa loppua alkuunsa, hotelli avaa ovensa kuulema 2014 huhtikuun alussa... lisätietoa http://www.rantapuisto.fi/rantapuisto/?a=ajankohtaista

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa se on loppunut! Nimittäin Rantapuisto on saanut uuden omistajan ja lisäksi se kuuluu nykyään Best Western-ketjuun.

    VastaaPoista
  4. Room Escape -pelihuoneet avautuvat Rantapuistossa 11.5.2015, ennakkovaraukset nyt sales@rantapuisto.fi
    Kielivaihtoehdot: suomi/englanti/venäjä/unkari
    http://www.rantapuisto.fi/rantapuisto/?a=ajankohtaista

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.