Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Retki Kruunuvuorenlammelle ja rauniohuviloille

Muutamia Kruunuvuoren retken osallistujia. 8.6.2015
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys järjesti retken Kruunuvuorenlammelle ja sitä ympäröiville rauniohuviloille. Vaikka pari tuntia ennen retken alkua ukkosti, osanottajia oli runsaasti: yksi järjestäjistä laski, että mukaan oli lähtenyt 132 henkilöä.

Runsas osanotto ei ollut yllätys, sillä Kruunuvuoren huvila-alue on monin tavoin ajankohtainen. Vain muutama päivä sen jälkeen, kun Hufvudstadsbladetissa oli 20.5.2015 uutisoitu, että joidenkin huviloiden suojelua harkittiin, alkoi alueella tuhopolttojen sarja.

Lisäksi Kruunuvuorenlammen ympäristöä esitetään suojeltavaksi ehdotuksessa Helsingin luonnonsuojeluohjelmaksi vuosille 2015 - 2024. Suojelu olisikin perusteltua, sillä paikka on kuin pieni pala Nuuksiota keskellä Helsinkiä. Myös kaupunkisuunnitteluvirastolla on omia ajatuksiaan alueesta. Tällä kertaa kyse ei ole asuntojen rakentamisesta. Vanhasta metsästä, lampea ympäröivästä kosteikosta ja rantakallioista koostuva luontoalue on kuitenkin mahdollista pilata myös puistorakentamisella.

Miltä alueella näytti tulipalojen jäljiltä? Useat huvilat ovat olleet vuosia osittain romahtaneina eikä olisi ollut yllättävää, jos tuli olisi avoimessa tilassa päässyt leviämään esimerkiksi nuotiosta tai tupakasta. Yksi palaneista rakennuksista oli kuitenkin vuosi sitten täysin käyttökunnossa ollut punainen mökki:

Punainen mökki 8.6.2015

Punainen mökki vuotta aiemmin. 5.6.2014
Punainen mökki lokakuussa 2013.
Punaisen mökin tavoin Villa Hällebo kuului mahdollisesti suojeltaviin rakennuksiin. Se ei ainakaan vielä ole palanut, mutta sitä on tuhottu muuten. Yhteen sen ovista on leikattu ihmisen mentävä aukko. Yksi retken oppaista kertoi, ettei aukkoa ollut kahta viikkoa aiemmin, johon eräs osallistuja täydensi oven olleen ehjä, kun hän oli viikko sitten käynyt paikalla.

Villa Hällebon ovi on leikattu auki. 8.6.2015

Villa Hällebo 8.6.2015
 Vuotta aiemmin Villa Hällebon ikkunat ja ovi olivat ehjät:

Villa Hällebo 5.6.2014
Vuonna 2013 näytti siltä, että Villa Hällebota käytettiin ainakin loma-asumiseen:

Villa Hällebon ikkuna 20.10.2013
Pysyvintä alueella on (ainakin toivottavasti) lammen ympäristö. Tässä kuvat vuosilta 2015, 2014 ja 2013:

Kruunuvuorenlampi 8.6.2015
Kruunuvuorenlampi 5.6.2014
Kruunuvuorenlampi 20.10.2013
Graffitit katoavat huviloiden mukana, mutta monet niistä ovat hienoja. Tässä muutamia:

Kruunuvuori 8.6.2015
Kruunuvuori 8.6.2015
Kruunuvuori 8.6.2015
Kruunuvuori 8.6.2015
Kruunuvuori 8.6.2015
Kruunuvuori 8.6.2015
Kruunuvuori 8.6.2015

6 kommenttia:

  1. On syvältä, että kaikkein komein säilynyt rakennus eli Hällebo on pitänyt nyt vandalisoida. Tuossa tilassa kun se on, ei ole suuri yllätys, jos se kutsuu stidinraaputtelijaa seuraavaksi. Talolle olisi varmasti löytynyt - ja löytyisi edelleen - vuokralainen, jos omistaja niin haluaisi. Sanon tämän pienellä nostalgian kaiholla, sillä vuonna 1998 yritimme samaista huvilaa pienellä poppoolla vuokrata. Omistaja vastasi kohteliaasti ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta sitten näytti siltä, että Hällebossa asuttiin. Pihalla oli siihen liittyvä kylttikin. Jonkinlaisia merkkejä melko tuoreesta asumisesta oli eilenkin nähtävissä: talon takana olevaa kasvimaata on kaivettu ehjällä lasten lumilapiolla.

      Punaisen mökin kohtalo ihmetyttää ehkä eniten. Näin maallikon silmin katsottuna se ei vuosi sitten ollut edes korjauksen tarpeessa.

      Poista
  2. Paikka on kyllä kaihoa herättävä alue, josta löytyy jokaisella käyntikerralla jotain uutta. Enkä nyt tarkoita viimeksi palanutta Lilla Kronberg -huvilaa. Paikan viimeisistä hetkistä innostuneena kokosimme melko kattavan sivuston Kruunuvuoren lammesta sekä huviloista. http://urbanex.ninja/kohde/kruunuvuoren-hylatyt-huvilat/

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että on vertailukuvia samoista kohteista eri vuosilta. Seurantaa kannattaa jatkaa.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että on kuvia samoista kohteista eri vuosina. Jatka seurantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Tarkoitus on jatkaa seurantaa ja kuvia eri vuosilta on kertynyt myös muista kuin tässä esitellyistä rakennuksista.

      Toivottavasti kukaan ei ole pahastunut, että kuvissa on niin paljon graffiteja. Retkellä huomasin, etteivät kaikki niistä pitäneet. Minustakin olisi mukavampaa, että seinät olisivat ehjiä eikä niihin olisi maalattu. Romahtaneisiin huviloihin graffitit kuitenkin mielestäni sopivat ja olen halunnut niitä tallentaa. Pitkään lähes ehjänä säilynyt Villa Hällebo olisi kuitenkin pitänyt jättää rauhaan niin rikkomiselta kuin maalaamiseltakin.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.