Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

torstai 11. lokakuuta 2012

Retki Meri-Rastilan luontoalueelle 7.10.2012

Retki alkoi muinaisrannan tuntumasta, kuva: Olli Vento.


Laajasalolainen vaaliehdokas Piia J. Häkkinen (vihr.) järjesti sunnuntaina 7.10.2012 retken Meri-Rastilan metsään. Oppaina retkellä olivat Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander, biologi Kati Vierikko ja geologi Antti Salla.

Retki alkoi muinaisrannan tuntumasta; paikalta, johon kaupunkisuunnitteluvirasto on kaavoittamassa asuintaloja. Salla kertoi, että Meri-Rastilan 8 000 vuotta vanha Litorinameren muinaisranta on ensimmäisen luokan geologinen kohde. Hänen jälkeensä Kajander totesi, että samainen kohta on ensimmäistä luokkaa myös luonnon monimuotoisuuden osalta, sillä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tekemissä kartoituksissa alue täytti METSO I -kriteerit. Kyse on siis monin tavoin arvokkaasta kohteesta.

Käytimme tilaisuuden hyväksemme ja esittelimme Sallalle KSV:n suunnittelualueella sijaitsevan valtavan siirtolohkareen, joka sulautuu maastoon niin hyvin, etteivät monet paikallisetkaan sitä tiedä. Lohkare oli jäänyt myös Sallalta aiemmin huomaamatta. Nyt kivi on pääsemässä Helsingin kaupungin Luontotietojärjestelmään.

Antti Salla ja siirtolohkare, kuva: Olli Vento.

Parin tunnin retken aikana keskusteltiin niin kaavoituksesta kuin luonnonhoidostakin. Esittelimme Pro Meri-Rastilan puolesta vaihtoehtokaavaa, joka mahdollistaa kaupungin asukastavoitteiden saavuttamisen ilman, että metsään tarvitsisi koskea.  Kajander kertoi, että oikeilla hoitamattomuuskäytännöillä kaupunkimetsä voi toimia turvapaikkana sellaisille lajeille, jotka eivät pärjää talousmetsissä. Hän korosti maapuiden tärkeyttä, sillä ne suojaavat alueita ihmisten kulkemiselta. Vaikka kaikki eivät pidäkään maapuita kauniina, kyse on pitkälti makuasiasta. Kaupunkimetsien hallitulla hoitamattomuudella on Kajanderin mukaan kasvatuksellista merkitystä, sillä ne totuttavat ihmiset näkemään luonnon monimuotoisuuden esteettisenä.

Retken lopussa kävimme kallioisella rannalla, jonka tuntumassa oli merkkejä taannoisesta louhimisesta. Sileältä kalliolta löysimme myös vaakunan muotoisen kaiverruksen, joka oli tehty ehkä kihlautumisen merkiksi. Kuviossa oli nimikirjaimet, päivämäärä ja yksi sydän. Jotain oli myöhemmin käyty poistamassa – ehkä toinen sydän?

Kuvio rantakalliossa, kuva: Olli Vento.


3 kommenttia:

  1. Rantakalliograffitit eivät ole toivottavia - ei edes kiveen hakattuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syylliset ovat todennäköisesti jo kuolleet, sillä kaiverrus on tehty vuonna 1931.

      Rantakallioon tehdyt merkinnät ovat kutenkin huomattavasti pienempi paha kuin kallion räjäyttäminen, rannassa tai muuallakaan.

      Poista
  2. Hyvä muistutus siitä, että kaikki mitä kallioille tehdään, on käytännössä peruuttamatonta ja ikuista.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.