Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

KSV pelasi kaksin kortein Meri-Rastilan kaavaprosessissa

Asumisen painopistealueet (merkitty rasterilla), osa Visioraportista löytyvästä kuvasta
Alla on Vuosaari-lehdessä 22/2014 julkaistu yleiskaavasuunnitteluun liittyvä kirjoitukseni:

KSV pelasi kaksin kortein Meri-Rastilan kaavaprosessissa

Vuosaari-lehdessä (21/2014) kerrottiin, että uuden yleiskaavan visioissa virkistysaluemerkintää ollaan poistamassa koko Meri-Rastilan metsäalueelta ja Ramsinniemeltä. Lisäksi Mustavuoren eteläosien rakentaminen on uudelleen esillä.

Nämä tiedot eivät sinänsä ole uusia - tässä käsityksessä olin jo vuosi sitten käytyäni kaupunkisuunnitteluviraston järjestämässä kaavakahvilassa. Meri-Rastilan osalta asian tekee erityisen törkeäksi se, että osayleiskaavaprosessin aikana (viimeksi kaupungin vastineessa kunnallisvalituksiin) väitettiin, että 85 % metsästä säästyy ja useat kaavan puolesta äänestäneet poliitikot vetosivat tähän. Samaan aikaan kuitenkin ainakin virastossa oli tieto, ettei metsäaluetta ole uudessa yleiskaavassa tarkoitus säilyttää.

Kaupunkisuunnitteluviraston iskulause, että virkistysalueitten osalta painotetaan laatua määrän sijaan, on monin tavoin ontto. Luontoalueen on oltava riittävän laaja säilyäkseen laadukkaana. Lisäksi yleiskaavassa rakentaminen näyttää kohdistuvan juuri laadukkaimmille ja luontaisina säilyneille virkistysalueille ja vihersormiksi määritellään alueita, joille entisinä kaatopaikkoina ei edes voisi rakentaa.

Hanna-Leena Ylinen, Meri-Rastila



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.