Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

lauantai 22. marraskuuta 2014

Muutama sana Helsingin yleiskaavaluonnoksesta

Osa yleiskaavaluonnoksesta (kuvakaappaus)
Helsingin uuden yleiskaavan luonnos julkaistiin 20.11.2014 ja kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee sitä kokouksessaan 25.11.2014. Olen ilmaissut tukeni Urban Helsinki -ryhmän Pro Helsinki 2.0 -suunnitelmalle, joka näyttäisi ottavan huomioon luontojärjestöjen metsäesityksen.

Valitettavasti kaupunkisuunnitteluviraston kaavaluonnos ei metsäesitystä huomioi, vaan jatkaa kaupunkirakenteen levittämistä luontoalueille. Kaavan ongelmana ovat myös heikot kaavamerkinnät. 

Alla on Olli Mannisen laatima karttaesitys, jossa luontojärjestöjen arvometsäkartta on asetettu yleiskaavaluonnoksen päälle:

Yleiskaavaluonnoksen ja Helsingin arvometsäkartan yhdistelmä,. 
Esityksestä näkee, mitkä ovat yleiskaavaluonnoksen kipupisteitä. Pulmallisia kohtia on löydettävissä eri puolilta Helsinkiä, mutta käsittelen esimerkkinä kotiseutuani Meri-Rastilaa.

Kiistanalaista Meri-Rastilan osayleiskaavaa myytiin valtuutetuille väitteellä, että kaava säästäisi kuitenkin 85 prosenttia metsäalueesta. Alle vuotta myöhemmin virasto kuitenkin julkaisi yleiskaavaluonnoksen, jossa jäljellä olisi enää vain noin puolet metsästä. Pyrkimys levittää kaupunkirakennetta metsään osayleiskaavaa laajemmin oli sinänsä ollut nähtävissä yleiskaavavisioista jo noin puoli vuotta ennen valtuuston kokousta, jossa osayleiskaavasta päätettiin.

Meri-Rastilaan ollaan yleiskaavassa lisäämässä asutusta myös kapean Ramsinniemen alueelle. Ramsinniemeen on suunnitteilla myös Vartiosaaren kautta kulkeva raitiotieyhteys, joka rikkoisi sekä saaren että niemen täysin.

Kaavoitusta seuratessani olen oppinut, että kaikki liittyy kaikkeen. Vähän ennen yleiskaavaluonnosta julkaistiin ympäristökeskuksen esitys uusista luonnonsuojelualueista. Meri-Rastilan länsirannallekin sijoittui ehdotuksessa suojelualue, tosin vain alle neljän hehtaarin kokoinen. Kaupunki siis yrittää silmänkääntötemppua, jossa yli 50 hehtaarin kokoisen ulkoilupuiston toivotaan unohtuvan, kun tilalle tarjotaan postimerkin kokoista suojeltua aluetta.

En myöskään yllättynyt, kun kaksi päivää ennen yleiskaavaluonnoksen julkaisemista Helsingin Sanomissa oli uutinen, että EK ja SAK haluaisivat rajoittaa kaavavalituksia.

Toteamus "Suomi on sentään oikeusvaltio", ei ole koskaan vakuuttanut minua. Jos kaavapäätösten laillisuuden testaamista edelleen hankaloitetaan EK:n ja SAK:n esittämällä tavalla, voitaisiin väitteestä luopua kokonaan. Järjestöjen ehdotus rajaisi muutoksenhakuoikeuden niille, jotka onnistuvat pysymään valppaina koko prosessin ajan ja joilla tämän lisäksi olisi varaa valittaa. En usko, että kukaan valittaa kaavoista kiusallaan, sillä prosessit ovat paitsi raskaita myös nykyisinkin maksullisia. Maksun korottaminen lisäisi käytännössä eriarvoisuutta.

Helsingin Sanomat uutisoi yleiskaavasta tuttuun tapaansa kaupunkisuunnitteluviraston tiedottajana kritiikittömästi toimien. Perjantaina 21.11.2014 julkaistussa kirjoituksessa kyllä kerrottiin mm. Meri-Rastilaan ja Keskuspuiston reunaan liittyen, että "rakentaminen aiemmin rakentamattomille alueille heikentää osaltaan kaupungin ilmastotavoitteiden toteutumista", mutta se kuitattiin kirjoittamalla, että "ilmastovaikutusten arvioinnissa todetaan kuitenkin, että hajanaisempi rakentaminen Helsingin ulkopuolelle olisi haitallisempaa. Se vähentäisi metsiä ja siten kykyä sitoa hiilidioksidia".

Jos asialla olisi ollut aidosti riippumaton media sekä Helsingin kaavoitukseen ja ilmastonmuutokseen edes jossain määrin perehtynyt journalisti, olisi ilmastovaikutusten arvioinnista poimitun perustelun voinut kyseenalaistaa. Helsinkiin on mahdollista saada lisää asuntoja luontoalueille levittäytymättä kuten Pro Helsinki 2.0 -suunnitelma osoittaa, jolloin kaupunki pystyisi säästämään metsänsä ja saavuttamaan oma ilmastotavoitteensa. Siihen, syntyykö muualle hajanaista rakentamista, ei Helsingin kaavapäätöksillä voi vaikuttaa.

Asumisen pakkautuminen pääkaupunkiin voi olla uhka myös muualla sijaitseville metsille, varsinkin jos Helsingissä kulutettua energiaa aletaan tuottaa biomassaa polttamalla. Biomassan poltto tarkoittaa käytännössä metsien tehokäyttöä.

Helsingin Sanomissa on samaan aikaan vietetty lehden syntymäpäiviä. Niiden kunniaksi Helsingin Sanomain Säätiö on neuvostoliittotyyliin jakanut sananvapausmitaleita. Jossain määrin erikoiselta tuntui, että uutisaiheita hyvinkin yksipuolistesti käsittelevän lehden vastaavaa päätoimittajaa kuvattiin palkitsemisperusteissa "väsymättömäksi sananvapauden puolustajaksi".

Todellinen sananvapauden puolustaja kieltäytyisi mitalista, koska tietäisi, että palkinnot velvoittavat. 




3 kommenttia:

  1. Jokainen taho joko hanskaa omat ilmastotavoitteensa tai tinkii niistä. Helsinkiin voi sijoittaa reippaasti asumista haaskaamatta metsiä ja hiilinieluja. Muiden kuntien tavoitteiden hoitumista Helsinki ei voi päättää.

    Kun ilmastotavoitteet ovat alimitoitettuja ja riski on tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kannalta suuri, pitäisi tavoitteista sekä pitää kiinni että lisäksi kiriä vielä. Kun luonnon monimuotoisuuskato on yhtä iso - vaikka vähemmän tiedetty - ongelma, on maankäyttöä tehostettava ja lopetettava uudisraivaus.

    Jos Helsinki käyttää maata tehottomasti, ympäristötavoitteet vuotavat. Tehokkaalla maankäytöllä oma tontti hoituu paremmin.

    Tehoton maankäyttö vähentää virkistysalueita ja saattaa johtaa muuttoihin virkistävämmille seuduille. Tämä voisi lisätä maankäyttöä muualla maassa. Mikäli näin kävisi, Helsingin ilmastokuorma kasvaisi lisää.

    Ylipäätään ilmastoasioissa pitäisi laskea myös välilliset vaikutukset.

    VastaaPoista
  2. Jos muutoksenhakua kaavapäätöksistä vaikeutettaisiin, normit jäisivät jäljelle, mutta olennainen osa oikeusjärjestelmää heikentyisi.

    Käytännössä kaavoitus vaikuttaa ihmisten elämään ja hyvinvointiin todella paljon. Mahdollisuus hakea muutosta omalle hyvinvoinnille keskeisiin päätöksiin on oikeusvaltiossa keskeistä.

    VastaaPoista
  3. Ihan hyvä huomio tuo puun polttamisen vaikutus metsiin, mutta sama asia tapahtuu kaikessa muussakin kulutuksessa - kaupunki ensin peittää oman alueensa luonnon alleen ja sitten imee resursseina luonnon muualtakin. Jos ilmastoa ja ympäristöä tosissaan suojeltaisiin, niin ensimmäisenä lopetettaisiin kaupunkien rakentaminen, eikä vain suurien vaan luovuttaisiin kokonaan koko systeemistä, jossa kulutetaan muualta tuotuja resursseja. Sitä ennen pitäisi toki saada väestömäärä kääntymään laskusuuntaan jotenkin inhimillisesti.

    Tämäkään kaava kun ei ole se viimeinen. Jossain vaiheessa nämäkin kaavaan varatut alueet on rakennettu ja siirrytään peittämään asutuksella uusia alueita. Sitten uusi sukupolvi luonnonsuojelijoita on entistä pahemmassa asemassa niiden viimeisten alueiden kanssa.

    Noista utopioista siirtyessä nykymaailmaan, niin täytyy sanoa että on todella huolestuttavaa miten lainsäädäntö, joka on ollut ainoa apu ja turva luonnonsuojelussa, kohtaa nyt sellaisia muutospaineita kansallisesti ja kansainvälisesti, että seuraavat vaalit saavat aika suuren painoarvon. En vain tiedä miten tuo kehitys ei kulkisi negatiiviseen suuntaan, kun jokainen puolue kuitenkin sitoutuu kasvuun, joka itsessään tuo lisää painetta purkaa ympäristölakeja. Miksi ylipäätään pitää kasvaa, eikä etsiä sitä tasapainotilaa jossa asialliset hommat hoidetaan, mutta ei kasveta enää vain kasvun takia ja olla sen kasvun vankeina?

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.