Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

perjantai 30. tammikuuta 2015

Planmecan suunnitelma pilaisi Lohiniemenrannan

Villa Harbo. 30.1.2015
Kaavoituksen suhteen on tällä hetkellä kiireistä, sillä mielipiteitä Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta saa antaa 20.2.2015 ja Helsingin yleiskaavaluonnoksesta 27.2.2015 saakka.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä välillä esiin nousee yllättäviä kaavamuutoshankkeita. Nyt Planmeca Oy on suunnittelemassa koulutuskeskusta omistamansa Villa Harbon yhteyteen.

Suunnitelma pilaisi Lohiniemenrannan lopullisesti. Lisäksi se olisi vastoin Helsingin kaupungin periaatetta säilyttää rannat avoimina. Koulutuskeskus tulisi ranta-alueelle Harbo Loungen viereen.

Noin viisi vuotta sitten rakennettu Harbo Lounge on sekin venyttänyt kaupungin ohjelmiin kirjattuja periaatteita ja koetellut alueen luontoa. Loungen rakentamisen yhteydessä tontilta katosi lepakkovaja, joka olisi tullut säilyttää luonnonsuojelulain 49 §:n perusteella. Lisäksi Planmeca häiritsee linnustoa ajeluttamalla vieraitaan vesiskoottereilla Kallahdenniemen Natura-alueen tuntumassa.

Koulutuskeskukselle varattavaksi suunniteltu alue on rajattu punaisella.

Kiinteistölautakunnan päätöstiedotteesta ilmenee, että alue, jolle Planmeca tavoittelee kaavamuutosta, on tällä hetkellä asemakaavoitettu lähivirkistysalueeksi. Tiedotteesta selviää myös, että Planmecalla käy jo nykyisellään vuosittain tuhansia vieraita. Suunnitellulla koulutuskeskuksella tavoitellaan mahdollisuutta nykyistä huomattavasti isompiin vierasmääriin.

Kun jo nykyisistäkin kävijöistä on häiriötä mm. Ison Kallahden linnustolle, miten on mahdollista, että kaupunki edes harkitsee Planmecan pyyntöön suostumista?

Tällä hetkellä suunnittelun kohteena olevalla alueella näyttää tältä:

Lohiniemenrantaa Harbo Loungen suuntaan kuvattuna. 30.1.2015
Lohiniemenrantaa. 30.1.2015
"Harbo Lounge". 30.1.2015
Planmecalle on myös tulossa taloja majoitustiloiksi vieraille. Tontilta on jo kaadettu puut rakentamista varten:

Rakennettava tontti, taustalla Villa Harbo. 30.1.2015
Samassa yhteydessä olevalla Hiidenmaankatu kuuden työmaalla kallion räjäytykset jatkuvat edelleen:

Hiidenmaankatu 6. 30.1.2015
Olisi hölmöä uhrata tähän asti luonnontilaisena säilynyt Lohiniemenranta hankkeelle, jonka elinkaari pisimmilläänkin tultaisiin laskemaan kymmenissä vuosissa. Meri-Rastilaan on toki aiemminkin rakennettu koulutuskeskuksia eikä yksikään niistä enää jatka alkuperäisessä tehtävässään.

Vuonna 1970 valmistunut Alkon koulutuskeskus Vuoranta toimi sittemmin hotellina. Tällä hetkellä Vuoranta on ehtinyt olla aavehotellina lähes viisi vuotta, sillä sen toiminta loppui neljänkymmenen vuoden iässä kesällä 2010.

Aavehotelli Vuoranta 26.1.2015
Aavehotelli Vuorannan saunarakennus 26.1.2015

Lisäys: Kaupunginhallitus käsittelee Planmecan hanketta kokouksessaan 2.2.2015.

Lisäys 31.1.2015: Kaupungilla näyttää olleen kiire "uutisoida" aiheesta.

Lisäys 7.2.2015: Katso myös tuoreempi postaus.





14 kommenttia:

  1. Osa Lohiniemenrannasta on tuoreenkin selvityksen mukaan arvoluokan I leppakkoaluetta eli arvokas lepakkoalue.

    Keväällä taas alueen rantaan tulee nopeasti sula paikka, johon tulee kooste erilaisia vesilintuja. Pitkin kesää ruovikko on vesilintujen suosiossa.

    Lähellä sijaitsee vielä Kallahdenharjulla natura-alue vankoilla männyillä. Myös Lohiniemenranta on ollut tikkojen suosiossa.

    On hyvin tiedossa, että luontoalueiden kytkeytyneisyyttä pitäisi turvata. Kun lähellä on arvokasta luontoa niin merellä kuin maalla, pitäisi ranta jättää luontaiseksi.

    Rannan reitti on myös ahkerassa virkistyskäytössä. Tieto luonnossa liikkumisen arvosta asukkaille ja kaupungille kasvaa. Suunnitteluun tarvittaisiin pitkäjänteisyyttä.

    VastaaPoista
  2. Onko tarkoitus muuttaa virkistysrantaa suljetuksi ja rakennetuksi. Ei hyvä!

    Eikö kaupungin suunnittelua markkinoida ihan toisenlaisella näkökulmalla?

    VastaaPoista
  3. On hyvä, jos itäisessä saaristossa halutaan säilyttää rannat luontaisina, mutta samoin pitäisi tehdä ranta-alueilla itäisen saariston lähellä.

    Viime aikoina on uutisoitu lintukantojen romahtamisesta sekä Suomessa että Ruotsissa. Kun tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, pitäisi esimerkiksi vesilintujen pesimä- ja ruokailualueet turvata. Luontaiset rannat ovat tästä vinkkelistä arvokkaita.

    Toisaalta rannat pitäisi säilyttää luontaisina, jotta meren laatua heikentäviä valumavesiä saataisiin torjutuksi.

    Nykyisin puhutaan ja kirjoitetaan paljon rantojen säilyttämisestä luontaisina, mutta teot ovat välillä ristiriidassa sanojen kanssa. Aiemmin rantoja säilytettiin luontaisina ihan luonnostaan ja rakennettiin etäämmäs rantaviivasta. On harmi, että hyvistä käytännöistä on luovuttu, vaikka tarve toteuttaa niitä kasvaa.

    VastaaPoista
  4. Eikö tuohon rantaan suunniteltu muutama vuosi sitten puistoa? Kaupungin sivuilla toivotaan asukkaiden osallistuvan puistoja koskevaan suunnitteluun. En tiedä, koskeeko toive myös puistojen poistamisen suunnittelua.

    VastaaPoista
  5. Ei kaupungissa ole liikaa viihtyisiä virkistysreittejä. Paljon sanotaan, että ihmisten pitäisi ulkoilla, että pysyvät terveinä.

    Kun kalliista terveyspalveluista halutaan säästää, pitäisi edes kunnon ulkoilumahdollisuuksiin satsata.

    VastaaPoista
  6. Luulisi, että olisi löydettävissä ratkaisu, jossa ranta-alue säästyy luontaisena ja kouluttamiselle katsottaisiin läheltä muu paikka. Kaavoitushan on olennaisten asioiden sovittamista yhteen. Myös luonto- ja virkistysarvoilla on iso merkitys.

    Kouluttautuminen onnistuu hyvin muuallakin kuin ihan rantaviivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaisia vaihtoehtoja olisi. Pääsääntöisestihän yritykset eivät nykyisin omista koulutuskeskuksia, koska koulutukset on mahdollista järjestää esim. hotellien yhteydessä olevissa tiloissa.

      Jos Planmeca kuitenkin haluaa koulutuskeskuksen välttämättä juuri Villa Harbon yhteyteen, voisi kaavamuutosta hakea tontille, jolle nyt on tarkoitus rakentaa taloja majoitusta varten. Jos siihen saisi rakennettua isomman rakennuksen, johon mahtuisivat sekä koulutus- että majoitustilat, ei yrityksen tarvitsisi pyrkiä levittäytymään lähivirkistysalueelle. Sitä paitsi Planmecalla on jo nykyisellään käytössään rantaa ja laituri.

      On huolestuttavaa, jos yksittäinen yritys - oli se sitten menestynyt tai ei - voi ohjata kaavoituskäytäntöjä. Jos tällaisen annetaan nyt onnistua, herää kysymys, onko kyse yleisemminkin kaupungin tavasta.

      Poista
  7. Huvilan pihallekin mahtuisi rakennus kouluttamista varten. Siinä on aika paljon tilaa.

    Osa pihasta on parkkipaikkana, joka on lähes aina tyhjä ja muutoinkin yleensä enintään melkein tyhjä. Piha-alue on muutoinkin jo muuttunut paljon. Miljöö on toinen kuin ennen, kun puita on kaadettu.

    Jos pihalle suunnittelisi uuden talon taitavasti, voisi tulos olla kiinnostava. Isossa kuvassa voisi löytyä kaavaratkaisu, jossa erilaiset olennaiset asiat otettaisiin huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parkkipaikkaan olen itsekin kiinnittänyt huomiota ja siitä on valokuvakin tässä postauksessa:

      http://hlylinen.blogspot.fi/2013/07/lohiniemenranta-kesalla-yksityisten.html

      Samassa tekstissä on myös mielenkiintoista kommenttikeskustelua esim. juuri Harbon saunaan (ilmeisesti viralliselta nimeltään Harbo Lounge) ja Planmecaan liittyen.

      Poista
  8. Planmecan saunan viereinen osa on kaavassa merkitty merkittäväksi kasvistoalueeksi eli voiko sen turmella ? Villa Harbo ja sen piha-alue on suojeltu joten siihen ei nähtävästi saa edes Planmeca rakentaa. Uudisrakennustontille Harbon viereen on tulossa 6 rakennusta majoitusta varten (yht. 700-750 m2). Kiinnostavaa on miten kaupunki määrää tiestä jo nyt rantatiellä (kevyenliikenteen väylä) ajellaan autoilla ja ajo on sallittu ainoastaan kahteen rakennukseen saunalle ja asuinrakennukselle ennen portaita. Läpiajoa Palmsenpolulle on lähes päivittäin ja kyseessä ei ole Staran huolto ajot. Koulutuskeskuksen n. 100 hengen (max,) kokous saattaa tuoda alueelle 50-70 henkilöautoa nehän eivät mahdu mihinkään järkevästi eli kävelytiet tukossa autoista kuten tavallista. (käy kesällä Kallahdenniemessä kun parkkipaikat ovat täyttyneet on autoja satamäärin pitkin teitä ja metsiä.
    Suurena työllistäjänä ja veronmaksajana Planmeca on saanut Stadin pihteihinsä ja kokeilee rajojaan tässäkin. Nyt kyllä on tultava järkeä kaupungin henkilöiden päähään kaikki ei sovi samaan paikkaan, koulutuskeskus voi hyvin sijaita Herttoniemessä tehtaan yhteydessä ja palvelee koulutettavia jopa paremmin kun kaikki on lähellä. (tuotekehitys,valmistus,myynti ym.)
    Planmecan ja heidän asiakkaiden vapaa-aika lahdella vesiskoottereilla on jotain joka on kiellettävä kokonaan, viime kesänä pesivät linnut saivat jo tarpeeksi kyytiä täysin ajattelemattomien kuskien toimesta. Mikäli tähän vielä lisätään kurssilaisia on lahdella täysi hulabaloo koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läpiajoa on tosiaan jo nykyisellään runsaasti eikä Lohiniemenrannan ulkoilureitti ole entisellään.

      Villa Harbon piha-alueen suojelua ei käytännössä ole valvottu, sillä Harbo Loungen rakentamisen yhteydessä pihaan rakennettiin parkkialue, joka osittain ulottuu kaupungin tontille. En ole huomannut, että kaupunki olisi näihinkään puuttunut.

      Kaupunginhallitus käsitteli Planmecan koulutuskeskusasiaa 9.2.2015. Päätöstiedote löytyy täältä:

      http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Paatostiedote/2015/Kanslia_2015-02-09_Khs_6_Pt/index.html

      On mielenkiintoista, että kaupunginhallitus on ollut yksimielinen tästä päätösehdotukseen tehdystä muutoksesta: "Suunnittelussa on otettava huomioon rannan erityiset luontoarvot ja säilytettävä rannan tuntumassa kulkeva yleinen jalankulkureitti." Sen sijaan toinenkin muutosehdotus meni kyllä läpi, mutta sitä vastustivat kokoomuslaiset ja perussuomalainen: "Kaavaa valmisteltaessa tulee varmistaa se, että asukkailla on vapaa pääsy rantaan."

      Olisi mielenkiintoista tietää, miten Arja Karhuvaara, Lasse Männistö, Mika Raatikainen, Tatu Rauhamäki ja Laura Rissanen olisivat nähneet mahdolliseksi ottaa rannan luontoarvot huomioon samalla kun Planmecalle olisi annettu oikeus sulkea ranta omaan käyttöönsä.

      Planmecan toiminta on tosiaan jo nykyisellään häiritsevää. Pesivien lintujen määrä Isolla Kallahdella on silmämääräisesti arvioiden vähentynyt romahdusmaisesti sen jälkeen, kun Harbo Lounge valmistui. Ei ihme, sillä vesiskoottereilla kierrellään mm. Natura-suojelluilla vesillä sijaitsevaa Onkiluotoa.



      Poista
  9. Planmeca näyttää ohjaavan kaavoitusta myös Herttoniemessä, jossa se estää järkevän täydennysrakentamisen teollisuusalueelle:

    http://www.hs.fi/kaupunki/a1445746039996

    Valitettavasti näyttää olevan mahdollista, että yksittäinen yritys ohjaa Helsingin kaupunkisuunnittelua. Planmecan läheisiä välejä Helsingin kaupunkiin kuvastaa se, että kaupunginjohtaja Jussi Pajunen joutui jääväämään itsensä, kun kaupunginhallitus käsitteli Lohiniemenrannan kaavaa:

    http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2014-014754/khs-2015-6/

    VastaaPoista
  10. Läpiajo tuskin on kyseisen yrityksen vika, heillä ei juurikaan liiku autoja huoltoajojen lisäksi. Mitä vesiskoottereihin tulee, niitäkään ei ole aikoihin ajettu. Toki vanhoihin asioihin on tässä yhteydessä mukava tarrata. Kannattaa tarkastaa faktat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tiedän faktat, koska kävelen lähes joka päivä "Harbo Loungen" ohi. Vesijetteily sai niin paljon kielteistä julkisuutta, että luopuivat siitä viime kesänä, koska todennäköisesti pelkäsivät sen vaikuttavan hankkeen läpimenoon. Aiempina vuosina jetteilyäjatkettiin, vaikka sen häiritsevyyden olisi pitänyt olla helposti ymmärrettävissä.

      Huoltoajoon olen kiinnittänyt vain vähän huomiota. Tilausbussit sen sijaan ovat ahtaassa ympäristössä häiritseviä ja jos "koulutettavien" määrä moninkertaistuu, kasvaa tilausajojen määrä vastaavassa suhteessa.

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.