Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ympäristölautakunta lausui yleiskaavaluonnoksesta

Ramsinniemi 26.1.2015
Ympäristölautakunta lausui kokouksessaan 3.3.2015 yleiskaavaluonnoksesta. Odotin lopputulosta jännityksellä, sillä vuonna 2013 Meri-Rastilan osayleiskaavan osalta ympäristökeskus esitti lautakunnalle lausuntoa, joka oli ristiriidassa ympäristökeskuksen aiemman metsään rakentamiseen kriittisesti suhtautuneen lausunnon kanssa. Lautakunta hyväksyi lausunnon lähes sellaisenaan. 
 
Asuntotuotantoprosessin sujuvoittamiseksi kutsuttu hanke todennäköisesti selitti ympäristökeskuksen silloista outoa käyttäytymistä.
 
Myös ympäristökeskuksen esittämä lausunto yleiskaavaluonnoksesta oli laadittu asuntotuotantoprosessin sujuvoittamishankkeen hengessä. Tiesin, että lausuntoon tehtäisiin vastaehdotuksia, mutta en uskonut niiden mahdollisuuksiin menestyä lautakunnassa.

Kun 4.3.2015 luin ympäristölautakunnan päätöstiedotetta, en siis varsinaisesti yllättynyt, kun näytti siltä, että useimmat vastaehdotukset olivat hävinneet eikä luonnon monimuotoisuustavoitteiden huomioiminenkaan vaikuttanut lautakunnan mielestä olevan tarpeen, vaikka lakikin sitä edellyttäisi.
 
Päivää myöhemmin olin kirjoittamassa lautakunnan kokoukseen liittyvää viestiä ja kävin vilkaisemassa päätöstiedotetta uudestaan. En ollut uskoa silmiäni, sillä äänestysten tulokset näyttivät muuttuneen. Olisin epäillyt omaa järkeäni ellei tiedotteen yleiskaavalausunnon äänestyksiä koskevassa kohdassa olisi ollut tekstiä: "HUOM! TEKNISTEN ONGELMIEN VUOKSI TÄSSÄ ASIAKIRJAN KOHDASSA VOI OLLA VIRHEELLISIÄ KIRJAUKSIA, JOTKA PYRITÄÄN KORJAAMAAN MAHDOLLISIMMAN PIAN."
 
Lopullisesti lakkasin epäilemästä hajamielisyyttäni, kun sain kahdeltakin taholta vahvistuksen, että tiedotteessa oli ollut virheitä. Silti minun on edelleenkin vaikea ymmärtää, miten päätöstiedotteeseen tarkkaan kirjattavat äänestystulokset olivat ensin voineet olla väärin.
 
Päätöstiedotteeseen kokonaisuudessaan voi tutustua täällä. Tässä on kaksi poimintaa läpi menneistä parannuksista:
 
- Vastaehdotus 2
Stranius Leo + Pyhälahti Timo
Kappaleen 16 jälkeen lisäys:
"Isoista ympäristöongelmista yleiskaava-aineisto ottaa kantaa lähinnä ilmastonmuutokseen. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on kuitenkin vähintään yhtä suuri ongelma. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2020 mennessä ja myös Helsingin kaupungilla on tavoiteohjelma luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi. Tavoitteissa on mahdoton onnistua, jos niihin tähtääviä toimenpiteitä ei sisällytetä kaavoitukseen."

Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti

- Vastaehdotus 5
Stranius Leo + Pyhälahti Timo
Kappaleen 27 jälkeen:
"Koillinen vihersormi Vartiosaari-Ramsinniemi-Meri-Rastila tulisi säilyttää nykyisellään, sillä se on viherverkoston luontainen yhteys idän suuntaan, koska ns. itäinen vihersormi pitää sisällään mm. golfkentän ja entisen kaatopaikka-alueen."

4 Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 5 / Stranius Leo
JAA: 2, EI: 5, Tyhjiä: 2, Poissa: 0
JAA: Haavisto Joona, Niemi Matti
EI: Korpela Timo, Palaste-Eerola Tuula, Pyhälahti Timo, Stranius Leo, Vihervaara Anita
Tyhjiä: Latikka Timo, Norvio Sirpa

Vastaehdotus hyväksyttiin äänestyksen jälkeen


 
 
 

1 kommentti:

  1. Hyviä linjauksia lautakunnalta.

    Kun kaavaa työstetään jatkossa lisää, olisi tärkeätä, että luonto- ja virkistysalueet kuvattaisiin tarkemmin sellaisella kartalla, joka ohjaisi oikeusvaikutteisesti asemakaavoitusta. Tarkemmat luontoalueita turvaavat kaavamerkinnätkin olisivat perusteltuja.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.