Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

tiistai 3. marraskuuta 2015

Aavekoteja Naissaarenraitilla

Naissaarenraitin ja Hiidenmaankadun kulma 1.11.2015
Virallinen totuus on, että Helsingissä asunnot suorastaan revitään käsistä, koska pääkaupunkiseudulle olisi tulijoita enemmän kuin ehditään rakentaa. Tästä huolimatta uudiskohteiden myynti-ilmoitukset vaikuttavat epätoivoisilta. Niissä tarjotaan esimerkiksi "kolmea huonetta kahden hinnalla" tai "vuoden vastikkeetonta asumista".

Pitkään asukkaita odottaneita asuntoja löytyy siis todennäköisesti eri puolilta pääkaupunkiseutua. Yksi lähes tyhjilleen jäänyt on asunto-osakeyhtiö Ramsinpoukama, joka valmistui Naissaarenraitin ja Hiidenmaankadun kulmaan huhtikuussa 2015.

Nyt kun Ramsinpoukaman valmistumisesta on kulunut yli puoli vuotta, vain kahdessa sen kolmestatoista asunnosta asutaan. Ramsinpoukama tunnettiin tässä blogissa aiemmin aavetyömaana, sillä työt tontilla pysähtyivät kolmeksi vuodeksi sen jälkeen, kun louhinta oli keväällä 2011 tehty.

Tältä autiotalot näyttävät nyt:


Asunnon takana on pieni "laituri". 1.11.2015
Pihatie. 1.11.2015
Portaat talojen välissä. 1.11.2015


Entä miten lopputulos muistuttaa kohteesta tehtyä havainnekuvaa? Alla on valokuva ja havainnekuva Naissaarenraitilta. Havainnekuvassa on laajalle ulottuva metsä, joka valokuvasta puuttuu.

Talot Naissaarenraitilta, ei metsää. 1.11.2015
Havainnekuva Naissaarenraitilta vuodelta 2014. Miksi kuvassa on metsä?
Ramsinrannan alueen, jossa Ramsinpoukama sijaitsee, piti valmistua jo vuonna 2005, mutta sen rakentaminen on yhä kesken. Ei ihme, että rakennusliikkeet ovat jarrutelleet tuotantoa, sillä näiden vuosien aikana Ramsinrantaan valmistuneita asuntoja ei missään vaiheessa ole revitty käsistä. 

Haulla ei Ramsinpoukaman asuntoja enää löytynyt Etuoven eikä Kiinteistömaailman sivuilta. Sen sijaan AW-rakennuksen sivuilta on ladattavissa kohteesta kertova esite.

Ovatkohan myyjät luovuttaneet?   

3 kommenttia:

  1. Lähempänä keskustaa ongelmana on se, että ihmiset odottavat hitaksia ja kovan rahan asunnot vieressä samanlaisessa talossa jäävät myymättä pitemmäksi aikaa, mutta kyllä nämä metsään tehdyt asuinalueet ovat sellaisia, että asunnot jäävät myyjän käsiin vaikka hinta onkin luonnollisesti paljon halvempi kuin lähellä palveluita ja työpaikkoja. Viikissä ihan samaa ilmiötä. Markkina siis kertoo, että ihmiset eivät halua pilata luontoa rakentelemalla pitkin metsiä, vaan mieluummin käyttävät sitten luontoa virkistymiseen tai antavat luonnon olla vain rauhassa. Jostain syystä tätä markkinoiden viestiä ei haluta uskoa, kun ei tule mitään voimakasta panostamista nopeaan tiivistämiseen keskustan liepeillä. Nämäkään eivät ole mitään omakotitaloja, joita ihmiset pääsisivät itse muokkaamaan mieleiseksi, vaan enemmänkin sitä amerikkalaista unelmaa, jossa joku rakentaa sarjan samanlaisia taloja yhdelle alueelle - valitettavasti täällä ei käytetä edes värejä tasoittamaan rajaa rakennetun ja luonnon välillä, vaan valkoinen jää muistuttamaan luonnon tulevasta talvisesta kuolemasta kesälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisten asuntojen hinta ei välttämättä ole sen halvempi kuin lähempänä palveluita. Normaalista perheasunnosta pyydetään noin puoli miljoonaa. Käsittämättömän paljon teollisesta rakentamisesta missä tahansa.

      Valitettavasti yleiskaavaehdotus jatkaa "uusien merellisten kaupunginosien" linjalla, vaikka Helsingissä olisi runsaasti mahdollisuuksia järkevään täydennysrakentamiseen.

      Olisi hyvä tunnustaa myös se tosiasia, että pätkätyöllisyyden ja työttömyyden muututtua normiksi, tällaisille varakkaille suunnatuille merenranta-asunnoille on jatkossa nykyistäkin vähemmän kysyntää.

      Poista
  2. Ramsinpoukamalla näyttää nyt olevan uusi välittäjä:

    http://www.pekkalahtinenlkv.fi/kohdehaku/

    Tässä lainaus esitteestä:

    "* UUTUUS!* Ison Kallahden luonnonkauniiseen ja arvostettuun ympäristöön on juuri valmistunut 13 ainutlaatuista rivi-/paritalohuoneistoa. Uudet kivitalot edustavat ajatonta ja tyylikästä arkkitehtuuria. Meri ja saaristo lukusine virkistysmahdollisuuksineen luovat upeat puitteet ekologiselle ja lapsiystävälliselle asumiselle. Hyvä sijainti metron ja palvelujen ulottuvilla helpottaa arjen sujumista tällä laadukkaalla pientaloalueella.

    Asunto Oy Helsingin Ramsinpoukama on rakennettu 4.447 m2:n omalle tontille. Yhtiö sijaitsee päättyvän kadun varrella, idyllisessä ympäristössä osoitteessa Hiidenmaankatu 3, 00980 Helsinki."

    Pari kommenttia lainauksesta:
    - rakentamista seuranneena en kutsuisi näitä kivitaloiksi, ulkoseinät ovat paitsi betonia myös rapattua styrofoamia
    - sijainti ei ole hyvä, sillä kohteen vieressä sijaitsee Villa Harbo, jonka tuntumassa Planmeca "kouluttaa" hammaslääkäreitä ja toiminta on mahdollisesti laajenemassa
    - kaikki kadut päättyvät jonnekin, mutta en ymmärrä, mitä "päättyvä katu" tässä yhteydessä tarkoittaa, sillä niin Hiidenmaankatu kuin Naissaarenraittikin jatkuvat talojen kummallakin puolella

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.