Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Yhä vain pahenee

Ilmapallo on eksynyt suolle vanhassa Vuosaaressa
Kun seuraa esimerkiksi maankäyttöön liittyvää poliittista päätöksentekoa, ei arvaisi, että tämän hetken suurimpia ongelmia ovat luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja ilmastonmuutos. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2020 mennessä, mutta tästä huolimatta maankäyttöä suunnitellaan pikemminkin Rakennusteollisuus RT ry:n kuin tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden toiveita kuunnellen.

Vikaa on toki myös luonnonsuojelijoissa ja tiedemiehissä. Luonnonsuojelijat ovat tyytyväisiä jokaisesta torjuntavoitosta, vaikka samaan aikaan luontoa on koko ajan yhä vähemmän suojeltavaksi. Tutkijat tietävät tilanteen vakavuuden – omakin tulevaisuutemme on riippuvainen luonnon monimuotoisuudesta ja elämälle suotuisasta ilmastosta – mutta eivät joitakin poikkeuksia (James Hansen, Johan Rockström) lukuunottamatta ole vaatineet muutosta riittävällä painokkuudella.

Suomessa tiedemiehet ovat enimmäkseen olleet hiljaa. Viime aikoina muutamat ovat tulleet esille, mutta kannanotot ovat olleet niin varovaisia, että ne on helppo sivuuttaa päätöksenteossa. 

Akatemiaprofessori Ilkka Hanskilla olisi riittävästi painoarvoa, jos hän muotoilisi sanomansa niin, ettei jäisi epäselvyyttä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen välttämättömyydestä. Professori Markku Kulmala tuo Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa esille tarpeen kasvattaa hiilinieluina toimivien metsien biomassaa, mutta piilottaa sanomansa epärealistisen bisnesviestinnän sekaan. Tiukempia poliittisia kannanottoja on kuultu niin taiteilijoilta kuin urheiluvalmentajaltakin

Koska tieto ympäristöriskien vakavuudesta ei jalkaudu tutkijankamareista päätöksentekoon, voidaan monimuotoista luontoa edelleen kohdella raakamaana. Näin on esimerkiksi Helsingissä, jossa kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Vartiosaaren osayleiskaavasta jätettyjä muistutuksia kokouksessaan 3.5.2016. Vartiosaaressa on runsaasti luontoarvoja – mm. Metso I-luokan metsää – mutta suunnittelijoiden havainnekuvissa "luonnonläheinen kaupunginosa" näyttää tältä:

Kuvakaappaus Vartiosaaren suunnittelukirjeestä.
Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksen vuorovaikutusraporttia lukiessa huomaa jälleen, että jostain syystä ainakin Helsingissä vuorovaikutukseksi kutsutaan sellaista, jonka lopputulos on ennalta päätetty. On masentavaa ajatella, että kaupungilla oikeasti on kovapalkkaisia virkamiehiä, joiden tehtävänä on tuottaa höpöhöpöä vastineiksi osallisten perusteltuihin muistutuksiin.

Esimerkkinä vuorovaikutusraportin nonsensesta on toteamus, jossa arvokkaan huvila- ja rantavyöhykkeen säilyminen suorastaan edellyttää asuntojen rakentamista: "Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Rastilan alueiden täydentäminen on Helsingin merellisen kokonaisuuden täydentämistä. Rakentamisella Vartiosaareen taataan myös alueen saavutettavuuden kehittyminen sekä mahdollistetaan alueen arvokkaan huvila- ja rantavyöhykkeen säilyminen, ja sen hyödyntäminen asumiselle ja palveluille."

Mikä rantoja uhkaa, jos Vartiosaarta ei rakenneta? Uraanikaivoksen perustaminen?

Rakentamista perustellaan jälleen myös kaupungin keksimällä tunnusluvulla: "Vartiosaaren vaikutusalueella (Herttoniemi, Kulosaari, Laajasalo, Santahamina, Tammisalo, Vartiosaari) on tällä hetkellä viheraluetta n. 190 m2 /asukas, joka on lähes kaksinkertainen määrä Helsingin keskiarvoon verrattaessa."

Näin kirjoitin numeroilla hämäämisestä tekstissäni Psykologista tiedottamista:

"Yksi tällainen näppärä suure on virkistyspinta-ala asukasta kohden. Kaupunkisuunnitteluvirasto on esimerkiksi laskenut, että Vartiosaaren vaikutusalueella on virkistysalueita 190 neliömetriä asukasta kohden, kun koko Helsingin keskiarvo on 106.

Tunnuslukua käytetään yhtenä perusteluna Vartiosaaren rakentamiselle. Argumentti on huono, sillä keskiarvoon vaikuttavat myös ne alueet, joiden vetovoima perustuu muuhun kuin viherpinta-alaan. Kantakaupunkiin muutetaan palveluiden vuoksi, mutta lähiöissä metsät ja luonnonrannat ovat keskeinen viihtyisyystekijä. Keskustan ulkopuolella kuuluukin olla enemmän viherpinta-alaa kuin kantakaupungissa, koska siellä on vähemmän oopperaa, teatteria, näyttelyitä, konsertteja ja elokuvia.

Jos viherpinta-alaa asukasta kohden joillain alueilla kuitenkin haluttaisiin pienentää, se olisi mahdollista tiivistämällä alueen rakennettuja osia. Luvun pienentäminen ei siis edellytä virkistysalueille rakentamista."
 

Blogi täyttää tänään neljä vuotta. Näiden vuosien aikana olen usein toivonut, että voisin laittaa lapun luukulle, sillä jos kaikki olisi hyvin, ei minulla enää olisi mitään kirjoitettavaa. Kaikki ei ole hyvin, joten on todennäköistä, että blogi on olemassa vielä viisivuotispäivänäänkin.

Hyvää vappua. Kaikesta huolimatta. 

8 kommenttia:

  1. Maailmassa on tutkitusti liian vähän luonnon monimuotoisuutta ja tämä on pulma myös ilmastonmuutoksen kannalta. Kokonaisuuteen liittyy riskinä muuttunut maankäyttö, jonka osalta olemme jo edenneet liian pitkälle.

    Samaan aikaan kun maata pitäisi palauttaa luontaiseksi, Helsingissä ollaan etenemässä lujaa toiseen suuntaan. Ei hyvä. Nyt on heräämisen paikka.

    Yksi aikakautemme paradokseista on, että tutkittua tietoa tulevalle hyvinvoinnille keskeisistä asioista on paljon, mutta sen merkitystä ei tunnisteta. Meidän pitäisi alkaa pitkäjänteisiksi nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Viides tuotantokausi1. toukokuuta 2016 klo 9.52

    Kiitos valokuvista ja asiantuntevista ja tärkeistä kirjoituksista blogissa ja menestystä viidennelle tuotantokaudelle. Toivotaan että asiat vielä muuttuvat Helsingissä.

    VastaaPoista
  3. Vartiosaarikin jää mittakaavaltaan pieneksi kun katsoo metsäteollisuuden uusia hankkeita, joita myydään bio-taikasanalla, mutta ovat ihan sitä samaa tehometsätaloutta, joka on tuhonnut jo suurimman osan Suomen metsistä pelkiksi puupelloiksi. Itseä pistää vihaksi eniten se, että ihmisiä sumutetaan biolla jopa niin, että puun polttoa sanotaan päästöttömäksi, eli yhtäkkiä palamisreaktio ei synnyttäisi mitään ja ilmastokin tykkäisi enemmän puun hiilidioksidista kuin fossiilisten - eli onko ongelma kasvihuonekaasut vai se mistä ne kaasut tulevat? ILmastolle ihan sama. Nähtävästi monelle USA on tarpeeksi kaukana, jotta näkee miten tiede jää vain pilkattavan osaan politiikassa rahan alle, mutta Suomessa kun tapahtuu sama, niin se on liian lähellä.

    Miten sitten vaikuttaa mihinkään, kun suurimmatkaan mielenosoitukset ovat poliitikoille vain ilmaa, eikä kukaan luonnonsuojelia ole päässyt pitkään aikaan lähellekään eduskuntapaikkaa. Jos Stranius on vihreintä vihreissä, niin ei hänkään ole kuin ympäristönsuojelija, ja pääsy kaupunginvaltuustoonkin oli vaikeaa ja eduskuntaan ei mitään asiaa vaaleissa. Suuret luonnonsuojelujärjestöt menevät yritysten lankaan, kuten WWF viimeksi kalakauppiaiden, jotka jatkavat uhanalaisten myyntiä (Erä-lehti tutki), vaikka WWF uskoi heidän OMAA sanaa muutoksessa tavoissa. Monesta luonnonsuojelujärjestön hallituksesta on tullut vain oppikoulu oikeisiin firmoihin, kun Greenpeacestakin mennään sujuvasti öljy-yhtiöiden viherpesupomoiksi. Käy sääliksi niitäkin nuoria, jotka kaduilla hankkivat näille puljuille rahaa ja sitten niiden johto pettää koko asian ja samalla nämä nuoret, jotka eivät ole vielä kyynistyneet.

    Minusta tämä blogi on tarpeellinen pieni kanto kaskessa ja toivottavasti innostaa muitakin.

    VastaaPoista
  4. Perusteluja rakentamiselle1. toukokuuta 2016 klo 12.18

    Kaupunkisuunnitteluvirasto on keksinyt oivan perustelun Vartiosaaren rakentamiselle. Alueen rakentaminen kuulemma mahdollistaa arvokkaan rantavyöhykkeen säilymisen.

    Perustelu on ilmeisesti kehitetty jossain viraston vuorovaikutustyöpajassa, koska samantapaista perustelua on käytetty myös yleiskaavassa. Kaavoittajan mukaan metsiin ja viheralueille rakentaminen on välttämätöntä, koska siten viheralueita voidaan säilyttää muualla.

    VastaaPoista
  5. Voisiko olla niin, että tarvitsemme ison loikan luonnon merkitystä koskevassa yleissivistyksessä, ennen kuin päätöksenteon suunta muuttuisi siten, että turvattaisiin ihmistenkin hyvinvoinnille merkittävää kokonaisuutta.

    Sen enempää insinööreille kuin vaikkapa juristeillekaan ei opeteta sitä, miten luonnossa asiat vaikuttavat toisiinsa ja miten ihmistenkin elämä rakentuu tämän luontaisen vuorovaikutusverkoston varaan. Päätöksiä tehdään sillä maailmankuvalla, joka kullakin on. Kukin soveltaa vaikkapa normeja niillä silmälaseilla, jotka on oman elämänkokemuksensa kautta saanut.

    Uutta tutkittua tietoa hyvinvoinnille ja luonnolle tärkeistä asioita on paljon, mutta tuo tieto ei ole meillä mukana elämänkokemuksessa eikä yleissivistyksessä. Siksi päätämme asioista tavalla, joka ei ole edes omalle ja jälkeläistemme tulevalle hyvinvoinnille avuksi.

    Tarvitsisimme suuren loikan yleissivistyksessä. Tutkittu tieto pitäisi saada jalkautettua hyviksi päätöksiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kiitos teille,jotka osaatte pukea ajatuksenne sanoiksi ja ymmärrätte virastokieltä ja kerrotte asioista meille kapulakielitaitamattomille,joiden on vaikea ottaa kantaa juuri edellämainitusta syystä. Jaksamista teille ja meille!

      Poista
  6. Hyviä kommentteja. Biotalous on suuri huijaus eikä muualla olevia viheralueita voi säilyttää Helsingin kaupunkiluontoon rakentamalla, koska ne on valitettavasti jo valjastettu talouskäyttöön. Ja jos Helsingin tarvitsemaa energiaa aletaan tuottaa puuta polttamalla, tuhoamme hyvin konkreettisesti metsät muualtakin.

    VastaaPoista
  7. Riski ison mittakaavan virheille on suuri sekä koko maan tasolla että paikallisesti pääkaupungissa.

    Helsinkiä voi oikeasti rakentaa paljon tehokkaammin luonnolta jo poistetun alueen sisällä. Se olisi tiivistämistä. Viherverkostojen poistaminen ja nakertaminen olisi levittämistä.

    Jos puuta alettaisiin poistaa metsistä massiivisesti biotaloutta varten, ei metsäluonto uusiutuisi. Siksi biodiversiteetti kärsisi. Ilmastonkin kannalta homma olisi huono.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.