Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 9. toukokuuta 2016

Pelastetaan Vartiosaari!


Näiltä visioilta haluamme pelastaa Vartiosaaren.


Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 17.5.2016 tarkistettua esitystä Vartiosaaren osayleiskaavaksi. Jos esitys läpäisee lautakunnan, kaava etenee kaupunginhallitukseen. Jos myös kaupunginhallitus hyväksyy suunnitelman, Vartiosaaren osayleiskaava siirtyy kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on muutaman vuoden aikana käsitellyt Vartiosaaren osayleiskaavaa sen eri vaiheissa. Toistaiseksi lautakunta on aina päätynyt kannattamaan rakentamista äänin 7 – 2. Saaren säilyttämisen puolella ovat olleet Vasemmistoliiton edustaja (Eija Loukoila tai Pekka Buttler) sekä toinen vihreiden edustajista (Elina Moisio tai Outi Silfverberg).

Lautakunnankin äänijakauma voi muuttua, sillä perussuomalaiset ovat nostamassa viheralueiden säilyttämisen vaaliteemakseen. Tämä voi olla uskottavaa vain, jos pyrkimys viheralueiden säilyttämiseen näkyy puolueen äänestyskäyttäytymisessä. Myös puolueelleen jonkinlaiseksi rasitteeksi käyneellä Osmo Soininvaaralla (vihr.) saattaa olla paineita muuttaa Vartiosaari-näkemystään, sillä hän kirjoitti blogissaan, että asiaa halutaan käsitellä valtuustoryhmässä.

Vaikka niin kaupungin virkamiehet kuin Helsingin Sanomien toimittajatkin uskottelevat asukkaille, että Vartiosaaren rakentaminen on käytännössä varma asia, on saari mahdollista pelastaa vielä useassa eri vaiheessa.

Parasta olisi, jos pelastaminen onnistuisi poliittisessa käsittelyssä. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa tämä tuskin on mahdollista, sillä Kokoomuksella ja demareilla on siellä yhdessä enemmistö äänistä. Kaupunginhallituksessa poliittinen jakauma on kuitenkin toinen ja kaavan kaatuminen siellä on mahdollista, vaikkakaan ei todennäköistä. Jos kaupunginhallituskin hyväksyy kaavan, voi valtuusto vielä hylätä sen.

Jos Vartiosaaren osayleiskaava läpäisee valtuuston, voi päätöksestä 30 päivän pituisena valitusaikana valittaa hallinto-oikeuteen, jonka jälkeen on vielä mahdollista edetä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Saari voi säilyä rakentamattomana, vaikka osayleiskaava saisikin lainvoiman, sillä osayleiskaavan pohjalta alkaa asemakaavoitus, joka etenee samalla tavalla kuin osayleiskaavoitus ja voi kaatua joko poliittisessa käsittelyssä tai valitusprosessissa.

Mitä voit tehdä Vartiosaaren pelastamiseksi?

- Ole yhteydessä kaupunkisuunnittelulautakunnan jäseniin ja kerro heille mielipiteesi. Lautakunta päättää Vartiosaaresta 17.5.2016. Jäsenten ja varajäsenten yhteystiedot löytyvät täältä.
 
- Jos kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy Vartiosaaren osayleiskaavan, suunnitelma voi hyvinkin nopeasti edetä kaupunginhallitukseen. Lähetä mielipiteesi myös kaupunginhallituksen jäsenille.

- Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy kaavan, se etenee valtuuston päätettäväksi. Tämä voi nopeimmillaan tapahtua jo ennen juhannusta. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin yhteydessä myös valtuustoryhmiin.

- Vetoa kaupunkisuunnittelua johtavaan apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäkeen (vihr.), joka valtuutettuna ollessaan oli kaupunkimetsien säilyttämisen puolella.

- Älä usko niitä, jotka sanovat saaren rakentamisen olevan varmaa, vaan luota siihen, että Vartiosaari on mahdollista pelastaa.

5 kommenttia:

  1. Suuri kiitos sinulle, Hanna-Leena, että olet aktiivisesti kirjoittanut ja tiedottanut Vartiosaarenkin asiasta Adressit.cominkin kautta. Sen ansiosta on ollut meidän muidenkin helpompaa laatia ajoissa vastineita ja kommentteja asiasta oikeille tahoille.

    Pelastetaan Vartiosaari, ilman muuta. Peli ei ole missään nimessä vielä menetetty!

    VastaaPoista
  2. Eikös Ely-keskus ole käsittelemässä Museoviraston suojeluesitystä, josta Stadi antoi kielteisen lausunnon, mutta sehän ei suojelusta päätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. On mahdollista, että suojeluesitys pelastaa Vartiosaaren.

      Poista
  3. Ei asuntoja Vartiosaareen13. toukokuuta 2016 klo 19.47

    Vartiosaaressa kaupungin suunnitelmien tavoitteena on, että mahdollisimman paljon nykyistä puustoa säilyy. Tavoite toteutuu parhaiten, kun saari jätetään kokonaan rakentamatta.

    VastaaPoista
  4. Vartiosaaren osayleiskaava läpäisi kaupunkisuunnittelulautakunnan äänin 7 - 2. Vasemmistoliiton Pekka Buttler ja vihreiden Elina Moisio jättivät eriävän mileipiteen:

    "Me allekirjoittaneet esitämme mielipiteenämme:
    - että Kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaan saamat lausunnot, erityisesti kaupunginmuseon johtokunnan lausunto, museoviraston lausunto ja ympäristölautakunnan lausunto antavat vakavasti aihetta harkita uudelleen valitun suunnitteluperiaatteen sopivuutta.
    - että on ilmeistä, että Kaupunkisuunnitteluvirasto on lähes yksin näkemyksessä, että ympäristöarvojen ja kulttuurihistoriallisten arvojen suojeleminen voidaan toteuttaa yhdistettynä osayleiskaavaluonnoksen massiivisen rakentamisen kanssa.
    - että Helsingin ja helsinkiläisten kokonaisetua palvelisi paremmin, että Vartiosaarta kehitettäisiin ympäristö- ja virkistysarvojen pohjalta, kuitenkin siten, että kaikille helsinkiläisille mahdollistettaisiin ympärivuotinen mutkaton pääsy Vartiosaarelle.

    Näiden seikkojen nojalla jätämme seuraavan eriävän mielipiteen Vartiosaaren osayleiskaavan käsittelyyn: Helsingin kaupungin tulee viipymättä keskeyttää käynnissä oleva Vartiosaaren kaavoitus ja aloittaa uusi kaavoitusprosessi joka asettaa kulttuurihistorialliset, maisemalliset, ympäristölliset ja virkistysarvot Vartiosaaren tulevan suunnittelun lähtökodiksi."

    Päätöstiedote: http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Paatostiedote/2016/Ksv_2016-05-17_Kslk_18_Pt/index.html

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.