Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Vuorannassa kuvattiin taas

Rekka lastauslaiturin vieressä.
Lauantaina 14.6. sain vinkin, että Suurin pudottaja -leirinäkin tunnetun aavehotelli Vuorannan tuntumassa oli useita Yleisradion autoja. Poikkesin vilkaisemassa ja totta, paikalla oli ainakin kolme Ylen pakettiautoa ja yksi rekka. Lisäksi saunan viereen oli laskettu kontti. Piha-alue oli suljettu teipillä.

Vuorannan pääoven edestä selvisi, mistä oli kyse:

Pudottajien sijaan nyt kuvataan puhujia.
Ohjelman verkkosivujen mukaan tarkoituksena on muistella vieraiden kanssa kesätöitä ja samalla pohtia, miten hylättyä hotellia voisi hiukan laittaa.

Vuoranta on nykyisessä käytössään aavehotellina lähes täydellinen. Siksi hiukan huolestuin mahdollisesta laittamisesta ja kävin tänään katsomassa, mitä Yle oli saanut aikaan. Autot ja kontti olivat poissa eikä erityisempiä toimenpiteitä ollut havaittavissa. Edes laiturin rikkoutuneita portaita tai saunan terassin katosta ei ollut korjattu.

Ei suojaa sateelta.
Näille olisi oikeasti pitänyt tehdä jotain.
Laiturin toisia portaita muistellen.
Uutta fiksaustarvetta oli tullut. Saunan terassin lähestyminen on aina hiukan jännittävää, sillä koskaan ei tiedä, mitä nurkan takaa paljastuu. Tällä kertaa oli rikottu ikkunoita:

Saunan ikkuna.

Allashuoneen ikkunoita.
Joku oli myös pitänyt nuotiota puretun grillin paikalla:

Nuotion jälkiä.
Vanha vartiointiliike ilmoittaa itsestään ovessa, uusi ikkunassa. Vanhan vartiointiliikkeen tarra on pysynyt paikallaan erittäin hyvin, sillä suuntanumero 90 ei ole ollut käytössä lokakuun 1996 jälkeen.  

Vartiointitarrat.
Uusi tarra.
Milloinkohan tämä on liimattu?


4 kommenttia:

  1. TV-ohjelman kuvissa näkyi kaunis rantaluonto. Blogijutussa taas on jänniä toisenlaisia kuvia.

    Olisi hyvä, jos kaunista rantaluontoa säilytettäisiin Helsingissä tulevillekin polville.

    VastaaPoista
  2. Hello! This is kind of off topic but I need some
    guidance from an established blog. Is it tough to
    set up your own blog? I'm not very techincal but I can figure things out pretty fast.
    I'm thinking about setting up my own but I'm not sure
    where to begin. Do you have any tips or suggestions?
    Cheers

    VastaaPoista
  3. You don't have to be technical to start blogging. For more information, please, google "blogger" or "wordpress".

    VastaaPoista
  4. wonderful points altogether, you simply gained a brand new reader.

    What might you recommend about your put up that
    you simply made some days in the past? Any positive?

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.