Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Meri-Rastilan kaupunkiuudistus

Kivi Meri-Rastilassa. 25.3.2014
Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksesta on tullut kysymyksiä niin sähköpostiini kuin Pro Meri-Rastila -blogiinkin. Asukkaita on huolettanut, onko jälleen kyseessä hanke rakentaa rantametsään.

Ainakaan virallisesti kyse ei ole metsään rakentamisesta, vaan jo olemassa olevan asuinalueen täydentämisestä. Vaikka sinänsä kannatan rakennettujen alueiden tiivistämistä myös kotikulmillani, liittyy Meri-Rastilan kaupunkiuudistukseen epäilyksiä herättäviä tekijöitä.

On erikoista, että kun asukkaat aikoinaan tarjosivat osayleiskaavalle vaihtoehdoksi täydennysrakentamista nykyiselle asuinalueelle, kaupunki tyrmäsi sen väittäen sitä kannattamattomaksi. Kannattavaksi se oli kuitenkin arvioitu jo ennen kuin nyt hallinto-oikeuden käsittelyssä oleva osayleiskaava hyväksyttiin, sillä keväällä 2013 pidetyssä tilaisuudessa Itä-Helsingin puhuttavimmat suunnitelmat silloinen Vuosaari-projektin päällikkö Ilkka Laine kertoi, että täydennysrakentamisen suunnittelu vaihtoehtokaavan pohjalta oli käynnistymässä.

Samassa tilaisuudessa Laine sanoi myös, että koko Vuosaaren väkimäärä voisi kasvaa noin 4000 asukkaalla. Nyt kaupunkisuunnitteluvirastosta kuitenkin arvioidaan, että Meri-Rastilan (nykyisin noin 5300 henkilöä) asukasmäärä voisi jopa tuplaantua. Melkoista tempoilua siis.

Asukkaiden kannattaakin olla valppaina, ettei asutusta levitetä metsiin tai puistoihin. On todennäköistä, että kaupunki käyttää näitä täysin sattumanvaraisia lukuja perusteluina myös huonoihin ratkaisuihin. Sitä paitsi yleiskaavaluonnoksessa rakentamista on jo esitetty mm. Ramsinniemen luontoon ja Pohjavedenpuistoon.

Jokin aika sitten esillä olleessa yleiskaavaluonnoksessa on paha vika. Kaavakartta koostuu hehtaarin kokoisista pikseleistä, jotka voivat muuttaa merkitystään naapuripikselin vaikutuksesta. Jos Meri-Rastilan asukasmäärä aiotaan tuplata, on metsän osalta riski, että sinne viereisten pikselien kaavamerkintöjen pohjalta asemakaavoitettaisiin. Toisin päinhän ei voi käydä: metsään laitettu virkistysaluepikseli ei helposti pysty muuttamaan viereistä asuntovaltaisen pikseliä virkistysalueeksi.

Paljon ehtii kuitenkin vielä pikselienkin suhteen tapahtua ennen kuin nyt tekeillä olevan yleiskaavan pohjalta aletaan asemakaavoittaa.

Lisää Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksesta Helsingin Uutisissa

4 kommenttia:

  1. Tässäkin kiinnittäisin huomion siihen, että jos raitiovaunulinja tulee aina Vartiosaaren kautta Vuosaareen, niin tuskinpa ajatus on jättää linjan vartta rakentamatta. Kun vielä näyttää siltä, että poliitikot haluavat kasvattaa väestöä kiihtyvään tahtiin luodakseen työvoimareserviä, niin kukaties myös Helsingin kasvu tuplaantuu samalla yhdeksästä tuhannesta kahdeksaantoista. Sitten kyllä paukkuu kaavat ja jokainen niemennokka saa nopeutetun kaavoituksen. Hesarissa myös KSV:n pomo tyrmäsi korkean rakentamisen, joten sekin on poissa hidastamasta kaupungin leviämistä ja taitaa sitä rajoittaa jo se autopaikkanormi.

    Aika vähän on luonnolla siis ystäviä, siis sellaisia jotka oikeasti antavat sille korkeamman arvon kuin jatkuvalle talouskasvulle, joka saa fyysisen muodon kaupungin kasvuna ja leviämisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni raitiolinjan varrelle on Vartiosaareen ja Ramsinniemeen kaavailtu asuntoja noin 10.000 asukkaalle. Sinänsä jo pelkkä raitiotien rakentaminenkin riittäisi tuhoamaan ympäristön.

      Mielenkiintoista on, että puheissa kaavoituksella sanotaan pyrittävän estämään kaupunkirakenteen hajautumista, mutta samalla kaupunkia ollaan kuitenkin levittämässä luontoalueille - myös esim. Östersundomissa, joka muutenkin on etäällä nykyisestä rakenteesta.

      Poista
  2. On muuten tuo luonnon hävitys käynnissä Vuosaaren itäpuolellakin, kun Karhusaaresta tulee amerikkalaista pientalounelmaa autoilijoille. Huvittavaa että tiivistämisellä myydään sitäkin, vaikka se on kaukana kaikesta. Itse uskoin tiivistämisen tarkoittavan rakentamista nykyisen infran ääreen, eikä sellaista että tehdään sinänsä tiiviitä alueita mutta kauas olemassa olevasta. Nyt tuolla tiivistämiselle menee luontoalue kyllä täysin asfaltin ja talojen alle, mutta niitä säästöjä kulutukseen ei tule. Pitäisiköhän piruuttaan mennä eräiden vaalikojulle kysymään, että mitenkä se ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus jaksaa, jos politiikka on se että metsät nurin ja asfalttia päälle. On muuten Google Maps erinomainen työkalu jos haluaa seurata kehityksen kehittymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin Karhusaaressa on tarkoitus toimia myös vastoin kaupungin periaatetta olla rakentamatta rantaan.

      Välillä tuntuu, että iso osa päättäjistä ja virkamiehistä kuvittelevat ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen liittyvien ongelmien olevan jotain, joka koskee muita. Sujuvasti kyllä toistellaan mantraa ongelmien vakavuudesta, mutta ei ymmärretä, että niiden hoitamisen pitäisi alkaa omista teoista. Suunnitelmia elinympäristöjen ja hiilinielujen tuhoamisesta asuntojen tieltä ei voi perustella sillä, että ne sattuvat sijaitsemaan paikoilla, joihin olisi mahdollista houkutella ns. hyviä veronmaksajia.

      Eräs viime aikojen pysäyttävistä uutisista on liittynyt lintukantojen romahtamiseen. Kuitenkin Helsingin kaupunki on samaan aikaan suunnittelemassa useiden saarien, siis vesilintujen keskeisten pesimäympäristöjen, ottamista virkistys- tai asuinkäyttöön.

      http://yle.fi/uutiset/riista-_ja_vesilintukannat_romahtaneet_edessa_hiljaiset_kevaat/7629651

      Poista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.