Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Mökkikylä uhkaa Nuottasaaren luontoa

Nuottasaari 11.2.2017

Kaksi vuotta sitten näytteillä oli Hallkullannniemen ja Nuottasaaren asemaavan osallistumis- ja arviontisuunnitelma. Suunnitelmassa luonnonsuojeluohjelmassa suojeltavaksi esitetyn alueen viereen oli osoitettu tontit kahdelle omakotitalolle. Helsingin kaupunki perustelee usein hankkeitaan asuntotilanteella. Kahden omakotitalon rakentamiseen tämä peruste ei kuitenkaan sovi. Todellisia syitä voimme vain arvailla. Keille tontteja oli kaavailtu?

Jo omakotitontit ovat uhka Uutelan luonnolle. Nyt kaupunkiympäristön toimiala on esittämässä, että Nuottasaaresta varattaisiin alue viime vuonna perustetulle MajaMaja Oy:lle merellisen matkailuhankkeen toteuttamiseksi. Hanke tarkoittaisi mm. kolmenkymmenen vuokramökin rakentamista.


Kohta, johon MajaMajan mökit tulisivat on merkitty punaisella ympyrällä

Mitä haittaa mökeistä sitten voisi olla? Vuosaari kuuluu Viikki-Vanhankaupunginlahden ohella Helsingin tärkeimpiin lintualueisiin. Mökkien myötä kasvava ranta-alueen käyttö häiritsisi lintujen pesintää Nuottasaaressa ja sen tuntumassa. Toiminta ei myöskään rajoittuisi majoihin, vaan niiden lisäksi alueelle voisi varausehtojen mukaan tulla majoitusta täydentäviä palveluita.

Aiemman yksityisomistuksen vuoksi Nuottasaaressa ei ole tehty luontokartoituksia. Saaren välittömässä läheisyydessä sijaitsevan ympäristön perusteella voi kuitenkin pitää todennäköisenä, että alue on lintujen lisäksi tärkeä myös lepakoille sekä sammakoille ja matelijoille.

Kaupungissa tarvitaan sellaisiakin paikkoja, joissa ei ole taloudellista toimintaa. Asukkaille Nuottasaari tarjoaisi mahdollisuuden erämaiseen virkistykseen. Se tulee säilyttää rakentamattomana ja kaikille avoimena, sillä jo Vuosaaren nykyisellä asukasmäärällä Uutela on virkistysalueena kapasiteettinsa rajoilla.

Jos omakotitalot ja mökkikylä hyväksyttäisiin, Uutelassa kävisi todennäköisesti niin kuin Lohiniemenrannassa, jossa yhteistä aluetta on pala kerrallaan yksityistetty, jolloin rannan yleisilläkin alueilla liikkuessa tuntee itsensä ajoittain tunkeilijaksi. Uutelassa mittakaava vain olisi isompi.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee mökkikylään liittyvää varausta kokouksessaan 26.2.2019.

Nuottasaaresta Hallkullanniemeen johtava silta 11.2.2017

  

5 kommenttia:

  1. MajaMaja ekomökkikylä Uutela / järjetön ajatus. Suunnitelmissa unohdetaan mökkikylän talojen vuoraajien kulku Uutelaan. Kävelevätkö kaikkinen tavaroineen pitkin kapeaa Uutelan / Halkkullantietä "öljysora" tietä. Entäs kelirikkoaika tai suuret sateet? Nykyinen tie kestää nippanappa asukkaat ja sattunaiset virkitäytyjät eri kulkuneuvoilla. Jos mökkikylään tulee ravintoala, sauna ym. kuinka ekologisesti asia voidaan logistisesti hoitaa.
    Nuottasaareen 30 mökkiä tarkkoitaa myös rannille rakentamista, vaikka periaatteessa Hels.kaupunki on luvannut pitää rannat kaikkien käytösssä. Täysin idiootti-unelma suunitelma. Mökitt on varmaan helppo tuoda ja rakentaa meren kautta. Maaliikeenne yhteys on mahdoton. Jos jaksat kirjoita tästä logistiikka palvelupuolesta, jota ilman yksikään useamman ihmisen edes väliaikainen paikka pysty nykypäivänä olemaan ilman.

    VastaaPoista
  2. Mökkikylän vaatimat tiet, laiturit ja valtava liikenne tekisivät koko Uutelasta arvottoman ja välineen yhden yrittäjän rikastumiselle. Paska kaupunki Helsinki tästä lähtien.

    VastaaPoista
  3. Huomioikaa sitten taas vaaleissa, että vihreät ovat tässä asialla. Siellä on ajatus ottaa rannat ja saaristo vähä vähältä vyöryttäen käyttöön, koska nyt ne ovat heidän mukaan hukattu mahdollisuus. Soininvaara ja Sinnemäki ovat itse tämän sanoneet. Eli mökkiä nousee vähän joka saareen ja niemeen. Voi jo nähdä miten yhä uudet alueet roskaantuvat ja esimerkiksi linnut saavat uutta muovia ruokavalioonsa. Yhtä lailla vapaa tila ihmisille kaventuu, kun tulee pysyviä rakenteita ja pihoja joihin ei voi retkeillä.

    Ajatus siitä, että kaupunkilaisilla tai turistilla pitää olla lomamökki kaupungissa on naurettava, koska se vain vie sitten paljon suuremmalta osalta mahdollisuuden lomailla vapaasti päiväretkillä Helsingissä. Nuokin mökinomistajat ja turistit voisivat tehdä päiväretkiä samoille alueilla mitkä nyt tulevat varaamaan vain itselleen ja rakentamaan suurimmaksi osaksi tyhjillään seisovan mökin sinne.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn edellisten kirjoittajien ajatuksiin asiasta. Tällaista mökkikylää ei todellakaan tarvita. Tavallisella kaupunkilaisella tuskin on rahaa vuokrata tuollaista mökkiä ja turistit kaiketi haluavat jonnekin muualle.
    Eiköhän Isosaaren mökkikylä riitä niille, jotka haluavat kaupungissa mökkeillä.
    Mä en oikeasti ymmärrä tätä hinkua kaikkien rantojen rakentamisesta, milloin mitenkin. Espoon puolella Karhusaaren lastenkaupunki!, voiko turhempaa rakentamista ollakaan.

    VastaaPoista
  5. Merellistä strategiaa Uutelassa26. helmikuuta 2019 klo 10.24

    Helsinki toteuttaa parhaillaan merellisiä strategioitaan. Se tarkoittaa, että kaupungin merelliset luontoalueet rakennetaan täyteen rantaraitteja, koirapuistoja, erilaisia hökkelikyliä, laitureita, ravintoloita, saunoja, kioskeja ja bileepaikkoja ja turisteille tarkoitettuja majoitustiloja. Suunnittelu on nyt edennyt Vallisaaresta ja Isosaaresta Uutelaan.

    Jos tällaiset strategiat on jossain kaupungin elimissä hyväksytty, voisiko strategiat peruuttaa ennenkuin niistä aiheutuu korjaamattomia vahinkoja kaupungin luonnonvaraisille saarille ja ulkoilualueille?

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.