Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Koputus lasikattoon – avoin kirje Helsingin Sanomien toimitukselle

Helsingin Sanomien kaupunkitoimitus esitteli viime viikolla KSV:n Meri-Rastilaan tekemän kaavasuunnitelman. OURCity-ryhmän suunnittelema vaihtoehtoinen kaavasuunnitelma esiteltiin kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 24.4. virallisen kaavasuunnitelman ohella. Ammattiarkkitehtien tekemä OURCity-suunnitelma on valmistumisensa jälkeen saanut runsaasti myönteistä huomiota. Se ei ole vielä kuitenkaan onnistunut puhkaisemaan Helsingin Sanomien lasikattoa muuta kuin työpajavaiheessa (HS 8.2.2012). Lasitaloon se sen sijaan on jo saapunut, sillä toimitin vaihtoehtokaavan A3-kirjan Sanomatalon vahtimestarille 19.4.

KSV:n Meri-Rastilaan tekemä virallinen kaavasuunnitelma on synnyttänyt runsaasti vastakkainasettelua kaupungin ja merirastilalaisten välillä. Kuitenkin lähtökohtaisesti kaupungin pitäisi olla meitä asukkaita varten. Vaihtoehtoinen OURCity-kaava antaisi mahdollisuuden yhdistää sekä kaupungin että asukkaitten edut.
Vaihtoehtoisen kaavan suunnittelussa me asukkaat olemme olleet osallisia. Olemme kävelleet arkkitehtien kanssa kotikulmillamme ja he ovat päässeet tutustumaan Meri-Rastilaan asukkaiden näkökulmasta. Samalla meille vuosien kuluessa kertynyt "hiljainen tieto" on välittynyt suunnittelijoille. OURCity-arkkitehdit ovat huomanneet sen, mikä lähiössämme on hyvää – hieno rantametsä ja ihmisten yhteisöllisyys – ja halunneet suunnitella niin, että nämä voimatekijät saataisiin säilytettyä. Näin suunnittelemalla Meri-Rastilasta olisi mahdollista kehittää houkutteleva paikka paitsi meille nykyisille myös uusille asukkaille.
Jos Meri-Rastilaa lähdettäisiin suunnittelemaan OURCity-ehdotuksen pohjalta, Helsinkiin saataisiin asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun pilottihanke. Tällaisella hankkeella olisi etuja sekä asukkaille että kaupungille. Merirastilalaiset pääsisivät vaikuttamaan alueensa kehittämiseen ja Helsingin kaupunki saisi runsaasti myönteistä huomiota asukaslähtöisestä kaupunkisuunnittelusta. Koska OURCity-ryhmän arkkitehdit ovat muualta Suomeen muuttaneita, huomattaisiin hanke todennäköisesti kansainvälisestikin.
Toivon, että Helsingin Sanomat tekisi OURCity-suunnitelmasta jatkojutun työpajatoiminnasta kertovalle artikkelilleen. Lisätietoja hankkeesta löytyy täältä:
Sivulta löytyy myös suunnitelman A3-kirja pdf-muodossa, samoin kuin OURCity-ryhmän jäsenten yhteystiedot.
Ystävällisin terveisin
Hanna-Leena Ylinen
hlylinen(at)gmail.com