Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

perjantai 18. toukokuuta 2012

Mikä ihmeen metropoli?

Helsinki kärsii samasta ongelmasta kuin monet muutkin pienet pääkaupungit: huonosta itsetunnosta. Kaupunki kuvittelee, että koolla on väliä ja siksi se haluaisi mieluummin olla iso. Kaupungin johto puhuu metropolialueesta uskoen, että pieni muuttuu suureksi puhumalla.

Metropolin halutaan kasvavan – kuinkas muutenkaan – metron varteen. Ilmastonmuutokseen havahtunut kaupunki on huomannut raideliikenteen olevan vähäpäästöistä. Virkamiehiltä ja poliitikoilta on kuitenkin unohtunut, ettei metro muodosta Helsingissä verkostoa. Jos kaupunki yritetään keskittää metron varteen, kasvaa Helsinki pitkän i:n muotoiseksi.

Ne, jotka pohtivat asutuksen lisäämistä metroasemien tuntumaan, eivät todennäköisesti itse aja metrolla. Jos ajaisivat, he olisivat huomanneet, että metro on ruuhka-aikoina jo nyt kapasiteettinsa rajoilla. Vuosaaresta lähtevät metrot ovat aamuruuhkan aikaan niin täynnä, että osa toiselta asemalta nousevista matkustajista joutuu seisomaan. Kun tästä mainitsee metropolivisionääreille, heidän vastaväitteensä on, että automatisointi ratkaisee ongelman. Sekin tosin lisäisi ruuhka-aikoina kapasiteettia vain seitsemällä prosentilla, mikä hädin tuskin paikkaisi nykytilanteen. Kalasatamaan ja Vuosaaren Kahvikortteliin tuleville asukkaille tästä ei enää riittäisi, myöhemmistä hankkeista puhumattakaan. Tämän pohtiminen on kuitenkin turhaa, sillä automaattimetroa ei tule.

Visionäärien on myös vaikea ymmärtää, kuinka hauras kulkuväline metro on. Matalimmissa kohdissa asemien sisäänkäynti on vain noin kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. Ilmastonmuutoksen vaikutukset merenpintaan ovat todennäköisesti merkittäviä jo tällä vuosisadalla. Useammat samaan suuntaan vaikuttavat tekijät tulevat ajoittain aiheuttamaan äkillisiä heilahteluja veden korkeudessa. Näin tapahtui Helsingissä tammikuussa 2005, jolloin saavutettiin nykyinen merivedenpinnan ennätys +1,51 m. Pitäisi tunnustaa, että Helsingin metro on riskirajoilla, sillä veden pääsy tunneliverkostoon täyttää luolaston parissa vuorokaudessa.

Metro on haavoittuvainen myös muuten. Vaihtoehdottomuus on ongelma metron itäisten pääteasemien tuntumassa asuville. Kun metro ei toimi, me julkista liikennettä käyttävät olemme lähes motissa. Asetinlaitevika haittasi liikennettä 20.3.2012 useita tunteja. Tuolloin Kampin metroaseman lattialla istui ihmisiä ringeissä eikä kukaan näyttänyt uskovan, että metro joskus tulisi. Kuulutuksessa kehotettiin turvautumaan maanpäälliseen liikenteeseen, mutta useimmat jäivät asemalle, koska hyviä vaihtoehtoja ei ole. Oman metromatkani korvasin busseilla 70T, 58 ja 98. Aikaa kului tunti normaalia enemmän. Olin silti onnekas, koska mahduin mukaan. Bussi 58 joutui jättämään ison joukon metropakolaisia Sörnäisten aseman lähellä olevalle pysäkille.

Kukaan arkitodellisuutta tunteva, ei visioisi Helsingistä metron varaan rakentuvaa metropolia. Sellaista pohtivat ne, joille itäiset lähiöt ovat vieraita ja etäisiä. He haluavat rakentaa Helsingistä monumentin itselleen, mutta eivät ymmärrä, ettei tästä kaupungista saa Pariisia.

Kauan sitten konsultit yrittivät opettaa minulle: ”Think BIG.” Sittemmin elämä on osoittanut, että he olivat väärässä ja oikeassa olivat ne, jotka sanoivat: ”Less is more.”  

(Muokattu aiemmin julkaistusta tekstistä.)