Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kuka suojelisi suojeltua?

Vuoranta 10.9.2017
Noin neljä vuotta sitten julkaisemaani kuvakoostetta aavehotelli Vuorannasta on kesän ja alkusyksyn aikana katsottu runsaasti. Alkon koulutuskeskukseksi aikoinaan rakennettu ja sen jälkeen vuoteen 2010 hotellina toiminut Vuoranta on edelleen tyhjillään. Tai taas, sillä 2015 – 2016 Vuorannassa oli Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä vastaanottokeskus.

Vastaanottokeskus oli ehkä parasta, mitä suojelluille rakennuksille hotellitoiminnan jälkeen on tapahtunut, sillä sen vuoksi tiloja oli pakko kunnostaa asuinkäyttöön kelpaaviksi. Sittemmin Vuorannalla on mennyt huonommin ja erityisesti kesän aikana rakennuksiin kohdistui usein ilkivaltaa ja enemmän tai vähemmän onnistuneita murron yrityksiä.

Osa murroista ja ilkivallasta on tehty päärakennuksen hotellihuoneiden edessä kulkevilla parvekekäytävillä.

Vuoranta 10.9.2017
Vuoranta 10.9.2017
 
Vuoranta 10.9.2017

Vuoranta 10.9.2017


Vuoranta 10.9.2017
Murronyrityksiä on ollut myös maantasolla kulkevan käytävän tuntumassa.

Vuoranta 10.9.2017
Vuoranta 10.9.2017
Vuoranta 10.9.2017
Vuoranta 10.9.2017
Vuoranta 10.9.2017
Vuoranta 10.9.2017
Pahiten ilkivallasta on kuitenkin kärsinyt Vuorannan rantasauna.

Vuorannan sauna 10.9.2017
Vuorannan sauna 10.9.2017
Vuorannan sauna 10.9.2017
Vuorannan sauna 10.9.2017
Vuorannan sauna 10.9.2017
Vuorannan sauna 10.9.2017
Vuorantaan kohdistuva ilkivalta on riski paitsi suojelluille rakennuksille myös harjoittajilleen. Kesäiltoina hotellilla näkyi nuorisojoukkoja, jotka pahimmillaan olisivat voineet saada aikaan tulipalon ja polttaa sekä itsensä että saunan. Myös tyhjä uima-allas pimeässä rakennuksessa voi olla tunkeilijoille vaarallinen.

Poliisi oli todennäköisesti yhteydessä kiinteistön omistajaan saatuaan ilmoituksen ilkivallasta. Sen jälkeen saunalla alettiin tehdä jonkinlaisia korjauksia ja mm. rikottuja ikkunoita peitettiin vanerilevyillä.

Korjaustyömaa Vuorannan saunan katolla 10.9.2017
Korjaustyömaa Vuorannan saunan katolla 10.9.2017
Korjaukset kuitenkin etenevät verkkaisesti eikä ilkivallan jälkiin ole puututtu.

Korjaustyömaa 17.9.2017
Korjaustyömaa 17.9.2017
Korjaustyömaa 17.9.2017
Miksi vuonna 1970 valmistunut Vuoranta sitten tulisi säilyttää? Kiinteistö on harvinaisen onnistunut esimerkki ympäristön huomioivasta suunnittelusta. Kesällä matkustin kaksi kertaa vuoroveneellä Kallahdesta Vartiosaareen. Vuorannan rakennukset sulautuvat maastoon niin hyvin, ettei niitä pysty erottamaan mereltä. Kaikki muut Ramsinrannan ja Lohiniemenrannan rakennukset erottuvat mereltä, mutta Vuorannan sijainnin pystyy arvaamaan vain lähellä sijaitsevien valmistumassa olevien pienkerrostalojen ja hotelli Rantapuiston saunan avulla.

Vuosaaren kulttuuriperintöä on hävitetty säälimättä. Siirrettäväksi aiotun 300-vuotiaan Svartvikin torpan hirret katosivat mystisesti ja Lohiniemenrannassa sijaitsevien Villa Harbon ja Villa Bergbackan huvilamiljööt ovat hävinneet lähelle tulleiden uudisrakennusten ja pihapiirien muokkauksen myötä. Jäljellä olevan kulttuuriperinnön säilyttämisestä tulee huolehtia, sillä menneisyytensä hukannut kaupunki on ikävä kaupunki.

Koulutuskeskus Vuorannan on suunnitellut arkkitehti Helmer Stenros. Hän on suunnitellut myös Maarianhaminassa sijaitsevan hotelli Arkipelagin, jonka käytävillä ja huoneissa voi aistia, kuinka hienoja Vuorannan tilat voisivat olla, jos ne kunnostettaisiin.

Hotelli Arkipelag 13.10.2015
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.