Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi Lohiniemenrannassa

Vuosi vaihtui ja kaikki oli Lohiniemenrannassa suurin piirtein entisellään. Tammikuu alkoi yhtä lämpimänä ja tuulisena kuin joulukuu loppui.

Uuden vuoden aamu Lohiniemenrannassa.
Rantaan on ilmestynyt runsaasti tiilenpaloja, joita en aiemmin ole huomannut:


Tiilenpaloja Lohiniemenrannassa.
Suurin osa veneistä ja kanooteista on vedetty ylemmäs rannalle talvisäilöön, mutta yksi näyttää vielä olevan käytössä:

Vene rantavedessä.
Aavehotelli Vuorannan saunalla oli aamulla hiljaista. Uuden vuoden juhlijat eivät ilmeisesti olleet yöllä häirinneet aaveiden rauhaa.

Aavelaituri?
Vaiko sittenkin tavallinen?
 Lämmin ja vetinen talvi näkyy aavehotellin saunalla. Katolle on ilmestynyt lätäkkö:

Lätäkkö katolla.
Ison Kallahden uimarannalla lumen puute ei ole häirinnyt pieniä rakentajia. Lumilinnan sijaan on tehty hiekkalinna:

Hiekkalinna uimarannalla.
Vähän ylempänä rakentaminen ei edelleenkään edisty. Vuonna 2011 louhittu työmaa aloittaa vuoden 2014 tuttuun tapaan louhoksena:

Ramsinranta I:n piti olla valmis jo vuonna 2005.
Keväällä 2011 louhittu työmaa tammikuussa.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.