Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 24. helmikuuta 2014

Muutama kuva Ramsinniementieltä ja aavehotellien rannoilta

Pari viikkoa sitten kuvasin blogissani Ramsinniementiellä sijainnutta louhintatyömaata, jossa arvelin tehtävän sähkötöitä. Kyse taitaa kuitenkin olla hiukan laajemmasta työmaasta, sillä eilen Rastilan nevan luonnonsuojelualueen kupeessa näytti tältä:

Työmaa Ramsinniementiellä 23.2.2014.
Puut oli kaadettu ja maaperä kuorittu räjäytystöitä varten. Runkoja oli pinottu tien laitaan:



Työmaa Ramsinniementiellä 23.2.2014.
Kun Pärnunkadulle vuonna 2008 valmistuneita rivitaloja rakennettiin, kuivatettiin suojeltu Rastilan neva vahingossa. Rakennusmiehet onnistuivat kuitenkin virheensä huomattuaan ennallistamaan suon.

Tulevien räjäytysten jälkeen Rastilan nevan tilanne voi olla tukalampi. Kun suoja-alue on hävinnyt molemmilta puolilta, ei suolla luonnonsuojelulain mukaisesta rauhoittamisesta huolimatta taida olla suuria säilymisen mahdollisuuksia.

Samalla kävelyllä poikkesimme myös Vuorannassa ja Rantapuistossa. Aavehotellien rannoilla meri jäätyi vasta 12.1. Helmikuun lopussa jää on jo hupenemassa. Vuorannan laiturin portailta voisi melkein käydä kastautumassa:

Jää on hajonnut Vuorannan portaiden vierestä. 23.2.2014
Myös lumi on lähes sulanut rannalta:

Vuoranta 23.2.2014.
Rantapuistossa olisi jo mahdollisuus pyörähtää matalassa rantavedessä:

Rantapuisto 23.2.2014
Rannalla meitä ei tuijottanut aave, vaan ilmeikäs kanto:

Kanto Rantapuiston rannassa 23.2.2014.






2 kommenttia:

  1. Tuohon Ramsinniementien varteen on tulossa TA-Asumisoikeus Oy:n kolmen kerrostalon kohde - jolle Rakennuslautakunta myönsi rakennusluvan 3.12.2013 (ks: http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/0f6f3d93-ce1e-444f-8145-4973f8ec6caf/23ptkNETTIVERSIO.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=0f6f3d93-ce1e-444f-8145-4973f8ec6caf#page=52). Arkkitehtina näkyy olevan peräti Timo Vormala, joten kiintoisaa nähdä, millaisen talotrion hän on nyt sitten tänne Ramsinniemeen piirtänyt.

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen kuva kertoo paljolti sen, miksi ekotalotkaan eivät voi olla kovin ekologisia käytännössä koskaan. Kovin vain on teknologia ja ihmiskeskeistä tämä nykymeno, kun luontoa katoaa kiihtyvään tahtiin, mutta sitten kerrotaankin paikalle rakennettavan ekologista, ja jopa vihreissä tuntuu olevan porukkaa jotka eivät näytä tajuavan tätä ristiriitaa. Takuulla tuohonkin tulee jotain mitä koitetaan myydä ekologisena ja ympäristöystävällisenä.

    Aika hurjaa ajatella mitä vauhtia kalutaan Helsinki tuollaiseksi, kun kasvuluvut ovat hurjia. Jääpähän taas tuohonkin joku puurivi vihertämään kuin avohakkuun eteen ja taas voi hesarin laatujournalistit nousta helikopterilla ottamaan kuvia, joissa Helsinki näyttää olevan pelkkää metsää.

    Taitaa vain olla, että politiikka on aseeton tässäkin asiassa ja talouskasvuhimo hiljentää kritiikin. Joku poliitikko kertoo haluavansa suojella metsiä, mutta samalla sitoo itsensä talouskasvupuheillaan käytännössä rakentamaan ne. Järjestelmä vaatii aina vain lisää pysyäkseen pystyssä, ja kun itse järjestelmä näyttää kelpaavan kaikille puolueille, niin valitettavan vähän näyttää olevan tehtävissä. Jos kristilliset huitovat raamatulla päähän, niin tekisi mieli huitaista eksponentiaalisella kasvukaavalla joidenkin pääkoppaa.
    Hienoa kuitenkin kun rattaisiin jaksetaan työntää keppejä, vaikka vain lähimetsäänsä suojellakseen.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.