Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 24. elokuuta 2015

Kuvakooste Vartiosaari-päivästä 23.8.2015

Vanha uimakoppi Vartiosaaressa sataman tuntumassa. 23.8.2015
Osallistuin elokuussa 2013 Vartiosaari-seuran vuosittain järjestämään Vartiosaari-päivään. Sunnuntaina 23.8.2015 päivää vietettiin jälleen ja oli aika käydä katsomassa, miltä saaressa nyt näyttää.

Olimme jonkin aikaa mukana saaren historiaa käsitelleellä kävelyllä, joten tällä kertaa otin enemmän kuvia rakennuksista. Sitä ennen kuljimme kuitenkin ilman opasta ja löysimme Turkuun osoittavan liikennemerkin. Jos yksikkönä ovat kilometrit, on välimatka selvästi aliarvioitu:


Turku on tuolla. Tai sitten ei. 23.8.2015
Turkuun opastavan kyltin tuntumassa oli merkkejä saaren agraarista menneisyydestä:

Niittokone? 23.8.2015
Traktori ja huonekaluja. 23.8.2015
Maataloustyövälineiden tuntumassa oli ulkorakennus, jota ilmeisesti käytetään taiteelliseen toimintaan:

Ulkorakennus. 23.8.2015

Ulkorakennus, yksityiskohta. 23.8.2015
Ulkorakennus, yksityiskohta. 23.8.2015
Ulkorakennus, yksityiskohta. 23.8.2015
Vartiosaaressa on kaunista arkkitehtuuria niin ihmisille kuin linnuillekin:

Talo ihmisille... 23.8.2015
...ja linnuille. 23.8.2015
Linnuille oli tarjolla myös kerrostaloasumista. Olisi kiinnostava tietää, miten sopu seinä- ja kerrosnaapurien välillä säilyy.

Lintujen kerrostalo. 23.8.2015
Helsingin kaupungin metropolivisionäärit haluaisivat Vartiosaareen kerrostaloja noin 7000 ihmisasukkaalle. Vähempikin rakentaminen tuhoaisi saaren. Uudenmaan liiton virkamiehet kiinnittivät asiaan huomiota ja laativat lausuntoehdotuksen Vartiosaaren osayleiskaavaluonnoksesta, mutta valitettavasti Uudenmaan maakuntahallituksen jäsenet palauttivat kokouksessaan 24.8.2015 sen uuteen valmisteluun. Vihreiden Johanna Karimäki ja Minerva Krohn olivat Vartiosaaren säilyttämistä tukevan lausuntoesityksen puolella.

Vartiosaari-seura oli kiinnittänyt Vartiosaaren osayleiskaavaluonnoksesta kertovaa materiaalia polkujen varrelle. Materiaaliin tutustuminen paikan päällä oli erityisen pysäyttävää. 

Kaavamateriaalia Vartiosaari-päivänä. 23.8.2015
Vartiosaaren rakentamista on suunniteltu 1960-luvulta lähtien. Suunnitelmat ovat aiemmilla vuosikymmenillä kaatuneet ja toivottavasti tämä uusin jatkaa hylättyjen hankkeiden kunniakasta perinnettä. Muutoksia on toki vuosikymmenten ja -satojen kuluessa tapahtunut. Tässä oli ennen Puotilan kartanon torppa, nyt siinä on huvila: 

Tässä oli ennen torppa, nyt huvila. 23.8.2015
Huvila, yksityiskohta. 23.8.2015
Saaressa on ammattijärjestöjen omistamia rakennuksia. Tulikohan opastettu kävely Helsingin insinööreille yllätyksenä, sillä ryhmäämme yritettiin käännyttää reitiltä?

Helsingin insinöörien huvila. 23.8.2015
Insinöörien huvilan läheltä löytyi pieni leikkipuisto ja huolella suunniteltu huussi:

Leikkipuisto... 23.8.2015
...ja huussi sen lähistöllä. 23.8.2015
Opastetulta kävelyltä lähdimme kohti Vartiokalliota ja ohitimme latotanssit. Punainen pyörä nojasi ladon seinään kuten kaksi vuotta sitten.

Ulkorakennuksissa on kahvila ja latotanssit. 23.8.2015
Pyörä on paikallaan. 23.8.2015
Pyörän lisäksi myös näkymä itäiseen saaristoon on paikallaan. Suunnittelijoidenkin kannattaisi istua kalliolle rauhoittumaan. Ehkäpä Helsingin oloissa harvinainen saaristomaisema saisi mielen muuttumaan eikä kallion tuhoaminen raitiotien alta enää tuntuisikaan niin hyvältä ajatukselta.

Näkymä itäiseen saaristoon. 23.8.2015
Paluumatkalla kävimme tervehtimässä saaren vuohiasukkaita:

Yksi Vartiosaaren vuohista. 23.8.2015
Gibraltarin kärrytie johti laitureille jatkuvaan jonoon:

Pääraitti. 23.8.2015
Jono veneille. 23.8.2015
Kiitos Vartiosaari-seuralle päivästä!

2 kommenttia:

  1. Vartiosaaren huvilakulttuuri on arvioitu valtakunnallisesti merkittäväksi. Jos saari muuttuu vahvasti rakennetuksi, ei huvilakulttuuri ole enää aidosti aistittavissa ja tunnistettavissa, vaikka huviloita jäisikin jäljelle. Jos kokonaisuus muuttuu paljon, myös osien (huviloiden) rooli vaihtuu toiseksi.

    Jos huvilakulttuuri on valtakunnallisestikin merkittävää, on asetelma jo tästä syystä vähintään seudullinen eikä rajatun paikallinen.

    Saaren huvilakulttuurin luonne rakentuu merellisyyden ja luonnon läsnäolon kautta. Jos tästä palapelistä lähtee osia, on kokonaisuus rampa. Se mikä on arvioitu merkittäväksi, katoaa.

    Olennaiset muutokset pääkaupungissa vaikuttavat muutoinkin myös seudullisesti. Uudenmaan kokonaisuudessa Helsinki ei voi olla paikallinen saareke.

    VastaaPoista
  2. Huvilakulttuuri on ollut laaja juttu itäisessä Helsingissä. Etupäässä jäljellä on enää hajanaisia pirstaleita. Monet jäljellä olevista huviloista ovat päätyneet ihan uudenlaiseen ympäristöön, jossa yksittäinen vanha rakennus on jo jotakin ihan muuta kuin ennen. Huvilat ovat enemmän irrallisia jäänteitä. Olennaiset osat huvilamiljööstä ovat kadonneet ympäriltä.

    Vartiosaaressa olisi vielä mahdollista turvata merkittävä osa Etelä-Suomen rannikon vanhaa kulttuuria. Jos ajatellaan historiaa, on Vartiosaari merkittävä niin seudullisesti kuin valtakunnallisestikin.

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.