Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Valitukset liittyvät ongelmiin suunnittelussa ja päätöksenteossa

Ramsinniemi 19.5.2018
Helsingin Sanomat kirjoitti rakentamiseen liittyvistä valituksista artikkelissaan 10.7.2020. Aihe nousi vielä pääkirjoitukseen 13.7.2020.

Helsingin Sanomat keskittyi kirjoituksissaan yksittäiseen henkilöön ja muutamaan tapaukseen. Pintaraapaisun sijaan lehden olisi kannattanut pureutua ongelman juurisyyhyn eli miksi Helsingin kaupunkisuunnittelussa ja päätöksenteossa jätetään huomioimatta niin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen kuin kaavoitusta koskeva lainsäädäntökin.

Selkein esimerkki suunnittelun ja päätöksenteon heikkoudesta on lokakuussa 2016 valtuuston läpäissyt yleiskaava, jonka osia Helsingin hallinto-oikeus kumosi mm. Keskuspuiston, Ramsinniemen, Vartiosaaren ja Melkin osalta. Helsingin kaupunki valitti hallinto-oikeuden päätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta yksikään kaupungin hakemista muutoksista ei menestynyt oikeudessa.

Maakuntakaavassa virkistysalueeksi merkitty Ramsinniemi yleiskaava-aineistoissa.
Kaupunki olisi voinut toimia toisin jo suunnitteluvaiheessa. Jos vuorovaikutus olisi ollut aitoa, kaupunki olisi ottanut tosissaan asukkaiden ja järjestöjen huomautukset ongelmakohdista ja muuttanut suunnitelmaa viimeistään ehdotusvaiheessa. Myös päättäjillä olisi ollut mahdollisuus muuttaa kaavaa. Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja kaupunginhallituksen jäseniä sekä valtuutettuja oli informoitu, että yleiskaavaehdotuksessa oli mm. ristiriitoja maakuntakaavan kanssa, mutta vain yksittäiset valtuutetut ymmärsivät tämän.
 
Jos päätöksentekoprosessin voi useista puuttumisyrityksistä huolimatta läpäistä suunnitelma, joka ei täytä lainsäädännön vaatimuksia, eivät valitukset ole uhka demokratian toimivuudelle, vaan sen varmistus.   

Muutoksenhakujen sijaan median pitäisikin kääntää tutkiva katseensa suunnitteluun. Mitä siellä voitaisiin tehdä toisin, jotta vuorovaikutus toteutuisi ja niin lainsäädäntö kuin luonnon monimuotoisuuden turvaaminenkin osattaisiin huomioida ennalta?

Eivät valitukset tule kaupungille kalliiksi. Kalliiksi tulee se verovaroin ylläpidetty raskas koneisto, joka tuottaa kaavoja, joissa keskeisimmätkin reunaehdot on sivuutettu.

1 kommentti:

  1. Teksti on muokattu Hesariin lähetetystä mielipidekirjoituksesta, jonka luulin jäävän julkaisematta. Mielipide julkaistiin kuitenkin 23.7.2020.

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006578822.html

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.