Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Luonto on auki

Ramsinniemi 22.3.2020
Vaikka epidemia sulkee tapahtumia ja palveluita, metsät ja rannat pysyvät edelleen auki. Uudet kävijät ovat löytäneet kaupunkiluontoon ja samalla tämä blogikin on saanut uusia vierailijoita, kun viruksen pelästyttämät ihmiset ovat etsineet kohteita, joihin voisi turvallisesti mennä.

Blogista on haettu tietoa esimerkiksi Espoon Rantaraitista, Helsingin täyttömäistä ja Ramsinniemestä. Lisäksi mediassa olleet viittaukset ns. mustiin joutseniin ovat tuoneet lukijoita Nassim Nicholas Talebin kirjasta kirjoittamalleni teosesittelylle. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

He eivät tiedä, mitä tekevät

Ole Kandelinin puisto 28.9.2019

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 10.9.2019 Meri-Rastilan länsipuolen asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotusta. Ehdotus sisältää pääasiassa jo rakennettujen alueiden täydentämistä, mutta toteutuessaan se heikentäisi Kallahdenniemen ja Meri-Rastilan metsän välistä ekologista yhteyttä Ole Kandelinin puistossa ja Rysäpuistossa.

Lautakunta päätti asettaa suunnitelman julkisesti nähtäville. Ehdotuksesta saa jättää muistutuksia 16.9.2019 ja 17.10.2019 välisenä aikana. Kaavan aineistot löytyvät hankekortista.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Maailman ikävintä kaupunkia rakentamassa?

Hiidenkouru Viilarintien varrella 17.8.2019
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on tunnettu piittaamattomuudestaan luonto- ja kulttuuriarvoja kohtaan. Siksi Helsingin kaupunkisuunnittelua pitkään seuranneet tuskin yllättyivät siitäkään, että kaupunki on Viilarintietä leventääkseen aikeissa räjäyttää valtakunnallisesti arvokkaan jäätikön sulamisvesien kovertaman hiidenkourun kivimurskaksi.

Onneksi Herttoniemiseura on hakenut Uudenmaan ELY-keskukselta toimenpidekieltoa ympäristörikoksen estämiseksi. Hakemus on ainakin tällä hetkellä ladattavissa sivulta https://www.herttoniemi.fi/.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Testissä Espoon Rantaraitti

Varis rantakalliolla Haukilahdessa 29.7.2019
Helsingin yleiskaavaan on piirretty rantaraitiksi kutsuttu merenrantoja kiertävä reitti. Espoossa sellainen jo on. Voisiko naapurikaupungin raitista oppia jotain?

Espoossa ei valitettavasti ole juurikaan rantametsiä. Raitin varrella on metsäisen oloisia kohtia, mutta metsät ovat kapeita ja usein puistomaisia. Lahopuuta Rantaraitin varrella näkee harmillisen vähän. Helsingissä sen sijaan on erityisesti idässä hyvin säilyneitä rantametsiä. Ne tulisi jättää nykyiselleen eikä ainakaan levittää niiden läpi kulkevia reittejä. Kaikissa niissä on joka tapauksessa jo valmiina vähintään kävelyyn sopiva polku tai raitti.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Helsingin hallinto-oikeus kumosi Stansvikinkallion asemakaavan

Stansvik 24.6.2019
Helsingin hallinto-oikeus on 13.6.2019 kumonnut Stansvikinkallion asemakaavan. Muutosta Helsingin kaupunginvaltuuston 14.3.2018 hyväksymään kaavaan olivat hakeneet Stansvikin kyläyhdistys yhdessä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa sekä Laajasalo - Degerö Seura.

Sekä Helsingin Sanomat että YLE kirjoittivat asiasta raflaavin otsikoin, joista olisi voinut päätellä, että samalla estyi asuinalueen rakentaminen 10.000 – 13.000 asukkaalle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan päätös koskee ainoastaan pientä, mutta luonnoltaan poikkeuksellisen hienoa aluetta, jolta löytyy mm. lahokaviosammalen esiintymä, lepakoiden lisääntymispaikkoja, viitasammakoita sekä satoja vuosia vanhoja kilpikaarnamäntyjä.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Vinkkejä pääkaupunkiseudun lähiluontoon

 
Vuosaarelaiselta luontokuvaajalta Antti Kolilta on ilmestynyt pääkaupunkiseudun retkeilymahdollisuuksia esittelevä kirja Bussikortilla luontoon (Karttakeskus, 2019). Kirja on ajankohtainen, sillä HSL:n vyöhykeuudistus on tehnyt monista Espoossa ja Vantaalla sijaitsevista kohteista helsinkiläisille tavoitettavia AB-lipun hinnalla.

Toisin kuin vuosi sitten ilmestynyt Metrolla metsään, Bussikortilla luontoon ei anna valmiita reittejä, vaan esittelee pääkaupunkiseudun luontoa erilaisten kiinnostuksen kohteiden kautta. Helsingin ympäristössä onkin mahdollista tarkkailla niin lintuja, matelijoita, kasveja kuin geologisia muodostumiakin.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Helsinki voisi pyrkiä lintupääkaupungiksi

Mustarastas Pihlajamäessä 31.12.2017
Helsinki on kaupunkistrategiassaan vuosille 2017 – 2021 kertonut pyrkivänsä maailman toimivimmaksi kaupungiksi. Tämä on konsulttivetoista toiveajattelua. Jokainen hiukankin muissa suomalaisissa kaupungeissa aikaa viettänyt tietää, että isoja muutoksia pitäisi tapahtua ennen kuin Helsingistä olisi edes Suomen toimivimmaksi kaupungiksi.

Superlatiiveihin mieltyneiden Helsingin virkamiesten ja päättäjien kannattaisikin miettiä uutta näkökulmaa. Helsingissä on kosteikkoja, saaristoa, luonnonrantoja ja kohtalaisen vanhoja metsiä. Miten olisi, jos Helsinki pyrkisi olemaan maailman tai edes Euroopan lintupääkaupunki?

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Monta syytä luopua Meri-Rastilan länsirannan metsän rakentamisesta

Meri-Rastilan metsän muinaisrantaa 24.3.2019
Toivoisin, että tämä olisi aprillia, mutta valitettavasti se ei ole. Meri-Rastilan länsirannan suunnittelu on pitkän hiljaiselon jälkeen käynnistymässä.

Vartiokylänlahden alueen kaavarunko, johon metsään suuniteltu asuinalue sisältyy, on näytteillä 1.4. – 26.4.2018. Tänä aikana siitä voi lähettää mielipiteitä Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Aineistoihin voi tutustua täällä.

Mielipiteen lähettämisen lisäksi kannattaa vastata aluetta koskevaan karttakyselyyn, joka löytyy täältä.