Visiot uhkaavat Itä-Helsingin luontoa

Taajamatoimintoja Meri-Rastilassa? Kuva Olli Vento.

Kanadalainen kaupunkisuunnittelukonsultti Brent Toderian totesi Helsingissä 9.9.2013 pitämässään luennossa, että kaupungin voi muuttaa yhden sukupolven aikana niin hyvässä kuin pahassakin. Toderian sanoi, että hyvää muutosta tavoiteltaessa on olennaista, ettei taloudellisten arvojen anneta sanella.

Helsingin osalta nykyisten visioiden valossa näyttää valitettavasti siltä, että jos suunnittelun epäkohtiin ei puututa, saatetaan seuraavien vuosien aikana tehdä korjaamattomia virheitä, jotka ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua ymmärrettäisiin jättää tekemättä.

Kaavoittaja on yleiskaavavisioissaan poistamassa Itä-Helsingin luonnon lähes kokonaan. Näin siitä huolimatta, että yleiskaavan sisältövaatimukset edellyttävät, että asukkaille turvataan riittävät virkistykseen soveltuvat alueet sekä mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön.


Kokonaisuus hämärtyy, kun Itä-Helsingin luonnontilaisia metsä- ja ranta-alueita pyritään nakertamaan pala kerrallaan. Tällä hetkellä osayleiskaavoitusprosesseja on niin Kivinokalla, Vartiosaaressa kuin Meri-Rastilan länsirannallakin. Virkamiehet väittävät asukkaille ja päättäjille, että osaykeiskaavoituksessa tarkastellaan vain kulloinkin kohteena olevaa pientä karttakuviota. Tällä perusteella on torjuttu niin tehtyjä vaihtoehtosuunnitelmia kuin huomautuksia suunnitelmien vaikutuksista kaava-alueen ulkopuolelle.

Yleiskaavoituksen pelisäännöt eivät kaavoittajan tulkintaa kuitenkaan tue, vaan laajempia vaikutuksia tulisi tarkastella myös silloin, kun kyse on osayleiskaavoituksesta.

Vartiosaaresta. Kuva Olli Vento.

Maakuntakaavan tehtävänä on ohjata yleiskaavoitusta. Kun Meri-Rastilan osayleiskaavoitusta viimeksi käsiteltiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa, suunnitelma oli voimassa olleen maakuntakaavan vastainen. Kuulemani mukaan osayleiskaavaehdotus on mahdollisesti lähiaikoina taas tulossa lautakunnan esityslistalle. Se on kuitenkin edelleen maakuntakaavan vastainen, sillä Uudenmaan maakuntavaltuuston 20.3.2013 tekemästä päätöksestä hyväksyä Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava on Meri-Rastilan osalta tehty muutamia valituksia, joista yksi löytyy täältä.

Maakuntakaavaprosessiin liittyy monia kummallisuuksia. Suunnittelussa on ainakin Helsingin osalta käyty surkuhupaisaa näytelmää, jossa laajojen viheralueiden pudottamista Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavasta on perusteltu sillä, että jatkosuunnittelussa ja yksityiskohtaisessa asemakaavoituksessa luontoarvot voidaan turvata paremmin.

Tällaista perustelua esitetään siitä huolimatta, että samaan aikaan pudottamisuhan alla olevia alueita (Meri-Rastila, Kivinokka) ollaan jo osayleiskaavoittamassa. Lisäksi Helsingin yleiskaavoituksen visiokartoista on nähtävissä, että luontoalueet on laajemminkin tarkoitus pudottaa myös alemman tason kaavoituksessa.

Tarvittaisiinkin kuluttajansuoja virkamiesten harhaanjohtavia väitteitä vastaan. Missään nimessä maakuntakaavan merkintöjä ei saisi heikentää sillä verukkeella, että asia huomioidaan alemmissa kaavoissa. Ohjaavan kaavan tehtävänä on ohjata.

Kivinokalta. Kuva Olli Vento.

Oma lukunsa on kaupunkisuunnitteluviraston tapa hakea muilta virkamiestahoilta etukäteen tukea suunnitelmilleen. Tällainen menettely loukkaa avoimuutta. Miten osallinen osaisi pyytää kopiota lausunnosta, jonka olemassaolosta hänen ei ole mahdollista tietää? Olen sattumalta nähnyt pari Uudenmaan liiton Meri-Rastilasta ja Vartiosaaresta kirjoittamaa lausuntoa. Niistä on paistanut asiaan ja alueeseen perehtymättömyys sekä halu miellyttää lausunnon tilaajaa. Ennakkoneuvotteluissa syntyykin sellaista virkamiestahojen välistä lojaalisuutta, joka vääjäämättä johtaa siihen, ettei suunnitelmien ilmeisiinkään vikoihin kiinnitetä huomiota.

Vaikka siis joidenkin virkistysaluemerkintöjen poistoa maakuntakaavasta puolusteltiin luontoarvojen turvaamisella asemakaavoituksessa, kertovat yleiskaavoituksen visiokartat karua tarinaa. Lähes kaikki Itä-Helsingin viheralueet on poistettu virkistysalueiden visiokartasta. Itäiseksi vihersormeksi kutsutaan Uutelasta alkavaa aluetta, josta ison osan muodostaa golfkenttä.

Liikennevisiokartta täydentää kuvaa Itä-Helsingin luonnolle suunnitellusta kohtalosta. Visiossa Laajasalosta kulkee Vartiosaaren kautta pikaraitiotieyhteys Ramsinniemeen. Ovatko suunnittelijat edes käyneet katsomassa, millaisille paikoille ovat raiteita esittäneet?

Yhteys pirstoisi Vartiosaaren. Kiskojen sovittaminen kapealle ja mutkittelevalle Ramsinniementielle olisi jo itsessään hankalaa. Visioissa tietä toki varmaan on sekä suoristettu että levennetty, mutta jos suunnittelijat olisivat vaivautuneet paikan päälle, he olisivat huomanneet, että monin paikoin tien vieressä on luonnonsuojelulain 29 §:n turvaamaa jalopuumetsää.      

Ramsinniemestä. Kuva Hanna-Leena Ylinen.

Sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvät että sosiaaliset syyt edellyttävät Itä-Helsingin luontoalueiden säilyttämistä virkistyskäytössä.

Tutkimusten (mm. tämä) mukaan luontoalueiden läheisyys tasaa sosioekonomisten ryhmien välisiä terveyseroja. Luonnontilaiset metsä- ja ranta-alueet tulisikin turvata erityisesti Itä-Helsingin kaltaisilla seuduilla, joissa niistä saatava hyöty on mahdollisimman suuri. Myös sopimukset luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta edellyttävät laajojen ja yhtenäisten luontoalueiden säilyttämistä.

Kaupunkirakenteen levittäminen luontoalueille on huonoa ja vanhanaikaista suunnittelua. Helsinkiin on mahdollista saada lisää asuntoja tiivistämällä jo rakennettuja alueita.