Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saaristoraitiotie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saaristoraitiotie. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. marraskuuta 2018

Yleiskaava tuli KHO:sta paranneltuna

Yksi yleiskaavalta säästyneistä alueista: Ramsinniemi 19.5.2018
Helsingin hallinto-oikeus antoi 5.2.2018 ratkaisunsa Helsingin yleiskaavasta ja Vartiosaaren osayleiskaavasta. Se poisti tuolloin rakentamismerkinnät mm. Vartiosaaresta, Ramsinniemeltä ja osista Keskuspuistoa. 

Helsingin kaupunginhallitus kuitenkin valitti ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten asukkaat ja järjestöt joutuivat jännittämään jo kertaalleen voitettujen luontoalueiden puolesta. Korkein hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa 8.11.2018. Se hylkäsi kaikki kaupunginhallituksen vaatimukset. Sen sijaan järjestöt ja asukkaat onnistuivat saamaan muutaman uuden voiton, kun KHO poisti kaavamerkintöjä Viikissä, Pornaistenniemellä ja Tuomarinkartanon alueella.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Ontuvan demokratian puolustajat

Ramsinniemi 4.2.2018
Helsingin kaupunki on 7.3.2018 hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupia valittaa Helsingin hallinto-oikeuden yleiskaavaa ja Vartiosaaren osayleiskaavaa koskevista päätöksistä. Vaikka julkisuudessa on viitattu aikomukseen valittaa lähinnä muutaman kaupunkibulevardin kumoamisesta, haluaa kaupunki valittaa myös hallinto-oikeuden useita viheralueita kuten Ramsinniemeä, Vartiosaarta, Melkkiä, Itä-Villinkiä ja Keskuspuiston osia koskevista ratkaisuista.

Helsingin kaupunginvaltuuston 26.10.2016 tekemät päätökset yleiskaavasta ja Vartiosaaren osayleiskaavasta osoittivat, kuinka olemattomilla tiedoilla poliitikot ovat valmiita tekemään isoja ratkaisuja.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Huomioita yleiskaavan toteuttamisohjelmasta

Vartiosaari 23.1.2016
Kaupunkisuunnitteluvirasto on julkaissut Yleiskaavan toteuttamisohjelman. Kaupunkiympäristölautakunta jätti ohjelman pöydälle kokouksessaan 28.11.2017 ja sitä käsitellään todennäköisesti 12.12.2017 pidettävässä kokouksessa.

Tässä muutamia huomioita ohjelmasta:

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kaavoituskatsauksessa on useita ongelmakohteita

Kaavoituskatsaus 2017 on ilmestynyt

Kaupunkisuunnitteluvirasto on julkaissut vuoden 2017 kaavoituskatsauksen. Vaikka valtuuston 26.10.2016 hyväksymä yleiskaava on vielä hallinto-oikeuden käsiteltävänä, katsauksesta selviää, että kaupunki on jo nyt suunnittelemassa asemakaavoitusta joillekin lainvoimattoman yleiskaavan kiistanalaisille alueille.

Toimintamalli, jossa Helsingin kaupunki pyrkii ennakoimaan oikeuskäsittelyjen lopputulosta, näyttää pahalta. Se näyttää pahalta myös taloudellisesti, sillä oikeusprosessissa olevien alueiden asemakaavasuunnitteluun käytetään julkisia varoja, vaikka hankkeiden eteneminen on epävarmaa.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Monta syytä torpata Reposalmentien alueen suunnitelma

Reposalmentien alueen kaavan rajaus
Helsingin kaupunki on aloittanut asemakaavahankkeen, jonka tarkoituksena on suunnitella Reposalmentien varteen merelliselle alueelle asuinrakennuksia, palvelutiloja ja raitiovaunuvarikkoa. Lisäksi Reposalmentielle suunnitellaan raitiotietä ja huomioidaan sen jatkaminen Vartiosaareen. Kaava-aineistot löytyvät hankekortista ja hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollisuus jättää mielipiteitä viimeistään 30.6.2017.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Virasto aloittaisi yleiskaavan toteuttamisen viheralueista

KSV:n ehdotus lähiaikoina toteutettaviksi yleiskaavakohteiksi.
Uuden yleiskaavan toteuttamisohjelman lyhyen aikavälin painopisteet olivat kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltävänä 9.5.2017. KSV:n raportti painopisteistä on ladattavissa päätöstiedotteesta.

Lautakunta päätti merkitä raportin tiedoksi yhtenä vaihtoehtona ja korostaa, että painopisteet määritetään valtuuston strategiatyön pohjalta. Lisäksi lautakunta korosti, että kaupunginvaltuuston yleiskaavakäsittelyssä hyväksymät ponnet tulee ottaa jatkosuunnittelussa huomioon.

torstai 19. tammikuuta 2017

Yleiskaava: pikselit elävät jo

Yksi harvoista luontoalueista, jota yleiskaava ei uhkaa: Kallahdenniemi 1.1.2017.
Suomen Kuvalehti julkaisi 12.1.2017 kiinnostavan artikkelin Helsingin kaupunginvaltuuston viime syksynä hyväksymän yleiskaavan mahdollisista luontovaikutuksista.

Juttu nosti esille myös yleiskaavan vihreille aiheuttaman imagohaitan. Vihreät itse ovat kuvailleet yleiskaavaa "valtavaksi voitoksi", "suorastaan vallankumoukselliseksi" ja "kaikkien aikojen vihreimmäksi yleiskaavaksi".

SK:n artikkelista ilmenee, että todellisuus on toisenlainen. Helsingissä on kolmekymmentä yli kahdenkymmenen hehtaarin kokoista luontoaluetta ja yleiskaava osoittaa rakentamista niistä 27:lle. Isoista luontoalueista yleiskaava säilyttää kokonaisuudessaan ainoastaan Aittasaaren, Kallahdenniemen ja Santahaminan. Santahaminankaan tulevaisuus ei silti ole turvattu, sillä se on kiinni puolustusvoimien toiminnasta.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Viisi pointtia ajankohtaisista kaavahankkeista

Ramsinniemi 3.10.2016
Kaupunginhallitus päättää Helsingin uudesta yleiskaavasta kokouksessaan 17.10.2016. Vartiosaaren osayleiskaava on jo läpäissyt kaupunginhallituksen ja etenee valtuuston päätettäväksi 26.10.2016. Samassa kokouksessa valtuusto päättää myös yleiskaavasta. (Tekstiä korjattu 20.10. Aiempi oletus oli, että yleiskaavaa käsitellään ylimääräisessä valtuuston kokouksessa 2.11.2016.)

Tässä on vielä viisi pointtia yleiskaavaan ja Vartiosaaren osayleiskaavaan liittyen:

tiistai 4. lokakuuta 2016

Yleiskaava: Turha pelätä aikalisää

Vartiosaari 2.10.2016
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi yleiskaavan yksimielisesti kokouksessaan 14.6.2016. Kaupunginhallitus käsittelee kaavaa kokouksessaan 17.10.2016. Jos kaupunginhallitus ei päätä palauttaa yleiskaavaa suunnitteluun, se etenee valtuuston päätettäväksi 26.10.2016. Samassa kokouksessa valtuusto päättää myös kaupunginhallituksen 3.10.2016 hyväksymästä Vartiosaaren osayleiskaavasta.

Vartiosaaren osalta kyse on kaksilla vankkureilla ajamisesta, sillä sitä käsitellään paitsi osayleiskaavassa myös yleiskaavassa. Saaren säilymiseksi ei siis riitä, että osayleiskaava kaatuu valtuustossa, vaan rakentamismerkinnät ja raitiotie olisi saatava pois myös yleiskaavasta.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Rantametsät ovat itähelsinkiläisten Keskuspuisto

Ramsinniemi 24.7.2016
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 14.6.2016 yksimielisesti yleiskaavaehdotuksen, jossa esitetään runsaasti rakentamista Helsingin luontoalueille. Vähän aiemmin yli puolet kaupunginvaltuutetuista oli allekirjoittanut aloitteen kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta Helsinkiin.

Olivatko päättäjät siis ehtineet muutamassa viikossa muuttaa mieltään, kun niin monet heistä olivat ensin kannattaneet luontoalueita turvaavaa kaupunkipuistoa ja sen jälkeen viiden puolueen edustajat yksimielisesti hyväksyivät kaavan, jonka perusteella olisi mahdollista sijoittaa massiivista rakentamista mm. Itä-Helsingin merellisille luontoalueille?

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Poliittinen yksimielisyys yleiskaavasta osoittaa ylimielisyyttä

Vartiosaari ja Ramsinniemi 14.6.2016 päivätyssä yleiskaavassa
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 14.6.2016 tarkistetun yleiskaavaehdotuksen. 
 
Ennen käsittelyä olin lähettänyt lautakunnalle kaksi viestiä. Ensimmäisessä käsittelin yleiskaavaehdotuksen pulmia laajemmin, toisessa keskityin koilliseen vihersormeen, jonka katkaiseminen on yksi yleiskaavan isoista ongelmista.

Ensimmäiseen viestiin en saanut yhtään vastausta. Toiseen vastasi ainoastaan Elina Moisio (vihr.), joka hänkin oli ymmärtänyt viestini väärin. Vastauksessaan Moisio sivuutti koilliseen vihersormeen yleiskaavassa kohdistuvan uhkan ja kertoi Vartiosaaren osayleiskaavan etenemisestä.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Koillinen vihersormi tulee säilyttää

Kuvakaappaus raportista Meri-Helsinki yleiskaavassa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta jätti kokouksessaan 7.6.2016 yleiskaavan pöydälle, joten lautakunta päättää tarkistetusta yleiskaavaehdotuksesta 14.6.2016 pidettävässä kokouksessa.

Viikko sitten lähettämäni viestin lisäksi lähetin lautakunnan jäsenille ja varajäsenille tänään pyynnön säilyttää Laajasalosta alkava ja Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Meri-Rastilan metsän kautta kohti Mustavuorta ja Sipoota etenevä koillinen vihersormi:

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vuorovaikutusta?

Vartiosaari 23.8.2015
Helsingin kaavoitukseen liittyvän vuorovaikutuksen näennäisyydestä ovat tähän asti keskustelleet lähinnä osalliset. Vartiosaaren osayleiskaavan käsittely on kuitenkin saanut Vasemmistoliiton Pekka Buttlerin kiinnittämään huomiota prosessin näytösluonteisuuteen. Näin hän kirjoittaa valtuustoryhmän blogissa: 

"Miksi näitä lausuntoja ja mielipiteitä sitten ylipäätään pyydetään? Yksinkertaisesti, koska maankäyttö ja rakennuslaki ja –asetus (1999/132 ja 1999/895) edellyttävät että viranomainen pyytää lausuntoja, että kaikki osalliset saavat lausua mielipiteensä ja että maanomistajia ja naapureita kuullaan.

Yhtä yksinkertainen on vastaus kysymykseen, miksi näillä mielipiteillä ja lausunnoilla sitten on niin vähän painoarvoa? Koska laki ei sitä vaadi. Lausuntoja pyydetään, mutta niitä ei tarvitse noudattaa; mielipiteitä saa lausua, mutta ei kannata toivoa, että ne otettaisiin huomioon; osallisia pitää kuulla, mutta kuunnella ei tarvitse."

maanantai 9. toukokuuta 2016

Pelastetaan Vartiosaari!


Näiltä visioilta haluamme pelastaa Vartiosaaren.


Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 17.5.2016 tarkistettua esitystä Vartiosaaren osayleiskaavaksi. Jos esitys läpäisee lautakunnan, kaava etenee kaupunginhallitukseen. Jos myös kaupunginhallitus hyväksyy suunnitelman, Vartiosaaren osayleiskaava siirtyy kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on muutaman vuoden aikana käsitellyt Vartiosaaren osayleiskaavaa sen eri vaiheissa. Toistaiseksi lautakunta on aina päätynyt kannattamaan rakentamista äänin 7 – 2. Saaren säilyttämisen puolella ovat olleet Vasemmistoliiton edustaja (Eija Loukoila tai Pekka Buttler) sekä toinen vihreiden edustajista (Elina Moisio tai Outi Silfverberg).

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Monta syytä säilyttää Ramsinniemi

Vanha puu Ramsinniemen etelärannalla. 27.3.2016

Hyvin toimivassa kaavoituksessa suunnittelu alkaa säilytettävien alueiden selvittämisellä. Helsingissä luontoarvojen osalta apuna voisi käyttää kaupungin omaa luontotietojärjestelmää, joka puutteistaan huolimatta sopii hyvin alkuvaiheen työkaluksi. Lisäksi tulisi selvittää säilyttävät merkinnät ohjaavasta kaavasta.

Valitettavasti Helsingissä kaavoitus ei toimi näin. Sen sijaan, että luontoarvot ohjaisivat kaupunkisuunnittelua, kaavoittajan toiveet näyttävät ohjaavan luonnonsuojelualueita. Käytännöksi on muodostunut, ettei suojavyöhykkeitä sisällytetä suojelualueisiin, jolloin vyöhykkeiden säilyminen jää kaupunkisuunnitteluviraston hyvän tahdon varaan. Kokemus on osoittanut, että hyvää tahtoa ei ole. Lisäksi esimerkiksi Vartiosaaressa sijaitsevat METSO I-luokan metsät on sivuutettu luonnonsuojeluohjelmassa täysin.

Kaupunkisuunnittelu lähtee toiveajattelusta, että suojelualue tulee toimeen omillaan. Siksi sen yhteys muuhun ympäristöön voidaan katkaista kokonaan. Yleiskaavamateriaaleista poimittu havainnekuva osoittaa, että Ramsinniemen suunnittelussa kytkeytyneisyyttä ei ole huomioitu lainkaan:

torstai 3. maaliskuuta 2016

Yleiskaavaehdotus tulisi palauttaa valmisteluun

Ramsinniemi 2.3.2016

Helsingin koillinen vihersormi alkaa Laajasalosta ja etenee Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Meri-Rastilan metsän kautta kohti Mustavuorta ja Sipoota. Vaikka tiedossa on, että luonnon monimuotoisuuden säilyminen edellyttää riittävän laajoja ja kytkeytyneitä luontoalueita, vireillä olevat kaavasuunnitelmat heikentäisivät ja paikoin jopa katkaisisivat koillisen vihersormen.

Uudenmaan ELY-keskus on kiinnittänyt ongelmaan huomiota Helsingin yleiskaavahdotuksesta antamassaan lausunnossa. Lausunto on ladattavissa ELY-keskuksen 25.2.2016 antaman tiedotteen kautta. Lausunnossa huomautetaan muun muassa, että Vartiosaareen ja Ramsinniemeen tavoitellut asumisen rakentamistehokkuudet raitiotieyhteyksineen uhkaavat maakuntakaavassa osoitettua viheralueverkostoa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Vartiosaaren rakentaminen olisi seudullista

Vartiosaari 23.1.2016
Helsingin Uutiset julkaisi 10.2.2016 uutisen, jossa Uudenmaan liiton maakuntajohtaja Ossi Savolainen ei häpeillyt Helsingin yleiskaavoittajalle taipumista. Savolainen totesi, ettei näe estettä Vartiosaaren osayleiskaavan etenemiselle, kunhan rakentaminen on "paikallista".

Samassa jutussa kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava kuvasi saaren puolustajia pienilukuiseksi eliitiksi. Tästäkö johtui, ettei toimittaja Arja-Riikka Nikkilä ollut osannut löytää yhtään vastapuolen edustajaa haastateltavaksi?

Lähetin Helsingin Uutisiin vastineen, jossa mm. kuvasin, ettei rakentaminen, joka edellyttää uutta raitiolinjaa, voi olla paikallista. Vastinettani ei julkaistu (lisäys 21.2.2016: vastine julkaistiin Helsingin Uutisten viikonvaihteen numerossa), mutta onneksi Heikki Poroila sai omansa lehteen. Hän ei nostanut esille Vartiosaaren suunnittelun seudullisuutta, mutta kiinnitti huomiota mm. tasapainottavan näkökulman puutteeseen:

lauantai 13. helmikuuta 2016

Tukholma säästää viheralueet, miksei se onnistuisi Helsingissä?


Vartiosaari 23.1.2015

Helsingin suunnittelu hylkii tietoa ja sääntöjä

Kaupunkisuunnittelu on peliä, joka hylkii tietoa ja sääntöjä. Pelille on laadittu säännöt, mutta niillä ei ole suunnitteluprosessin kannalta merkitystä, koska vaikutusvaltaisimmat pelaajat voivat taivuttaa ne itselleen sopiviksi.

Säännöt edellyttäisivät kaavoitukselta vastaamista tulevaisuuden haasteisiin. Tämän hetken suurimmat haasteet liittyvät luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja ilmastonmuutokseen, mutta näihin ongelmiin kaavoitus vaihtoehtoisesti joko jättää vastaamatta tai on vain vastaavinaan.

Kaavoituksen pitäisi perustua tietoon. Kaupunkisuunnittelu – ainakin Helsingissä – hylkii jopa itse tuottamaansa tietoa. Esimerkiksi Yleiskaavan ilmastovaikutusten arviointiraportista löytyy tämä tekstipätkä:

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Röyhkeä lausuntoehdotus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavasta

Ramsinniementie 16.1.2016
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 2.2.2016 kaupunkisuunnitteluviraston sille laatimaa lausuntoehdotusta Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta. Tarjolla oleva teksti on löydettävissä esityslistan kautta.

Tekstiluonnos, jossa vaaditaan maankäyttö- ja rakennuslaissa määritellyn kaavahierarkian kääntämistä päälaelleen, on röyhkeydessään omaa luokkaansa. Virasto on kehdannut laatia lausuntoehdotuksen, koska se voi luottaa mediahiljaisuuteen. Helsingin Sanomat on luonut Helsingin kaupunkisuunnittelun ympärille koskemattomuuden kuplan, jota muut tiedotusvälineet eivät ole lähteneet puhkaisemaan.