Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ramsinranta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ramsinranta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. joulukuuta 2018

Ramsinranta IV:n asemakaavan muutos

Vuoranta 24.11.2018
Ramsinranta IV:n asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi lähettää mielipiteitä viimeistään 10.12.2018 Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Suunnitelman aineistot löytyvät hankekortista.

Tässä 1.12.2018 lähettämäni mielipide:

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kuka suojelisi suojeltua?

Vuoranta 10.9.2017
Noin neljä vuotta sitten julkaisemaani kuvakoostetta aavehotelli Vuorannasta on kesän ja alkusyksyn aikana katsottu runsaasti. Alkon koulutuskeskukseksi aikoinaan rakennettu ja sen jälkeen vuoteen 2010 hotellina toiminut Vuoranta on edelleen tyhjillään. Tai taas, sillä 2015 – 2016 Vuorannassa oli Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä vastaanottokeskus.

Vastaanottokeskus oli ehkä parasta, mitä suojelluille rakennuksille hotellitoiminnan jälkeen on tapahtunut, sillä sen vuoksi tiloja oli pakko kunnostaa asuinkäyttöön kelpaaviksi. Sittemmin Vuorannalla on mennyt huonommin ja erityisesti kesän aikana rakennuksiin kohdistui usein ilkivaltaa ja enemmän tai vähemmän onnistuneita murron yrityksiä.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tarjolla "juuri valmistuneita" asuntoja

Myynnissä "juuri valmistuneita" asuntoja. 14.4.2017
Olen seurannut asunto-osakeyhtiö Ramsinpoukaman kehitystä vuodesta 2011 alkaen, jolloin metsäinen tontti louhittiin rakennustyömaaksi. Tontti oli louhoksena peräti kolme vuotta. Talojen rakentaminen aloitettiin keväällä 2014.

Asunnot valmistuivat huhtikuussa 2015 ja täyttävät nyt siis kaksi vuotta. Jos rakentaminen oli hidasta, on sitä ollut myös asuntokauppa. Osa kaksivuotiaista asunnoista on välittäjän kyltin mukaan edelleen myynnissä "juuri valmistuneina":

lauantai 28. tammikuuta 2017

Kolme pointtia Lohiniemenrannasta

Lohiniemenranta 20.8.2016
Kaupunginhallitus äänesti viime viikon kokouksessa Planmecan tontinvarauksen jatkamisesta Lohiniemenrannassa.Nyt kun tonttivarausta on jatkettu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja on ottanut kaupunkisuunnittelulautakunnan Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta 29.11.2016 tekemän päätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi 30.1.2017. Koska osalla kaupunginhallituksen jäsenistä on asiasta väärinkäsityksiä, korjaan tässä niistä muutamia:

torstai 26. tammikuuta 2017

Vuosaaren oma Guggenheim, osa II

Planmecan havittelema tontti tulvan peittämänä 8.12.2015

Osa kaupunginhallituksen jäsenistä huolestui turhaan

Kaupunginhallitus teki Lohiniemenrannan asemakaavan muutokseen liittyvän päätöksen kokouksessaan 23.1.2017. Asia oli esitelty ilmeisen epäselvästi, koska kaikki kaupunginhallituksen jäsenet eivät tuntuneet tietävän, mistä olivat päättäneet. Osa vaikutti kuvittelevan, että päätetty tonttivarauksen jatkaminen oli välttämätön, jotta koulutuskeskus ylipäätään voitaisiin toteuttaa.

Hankkeen kaatumisesta huolestuneet kaupunginhallituksen jäsenet saatiin äänestämään varauksen jatkamisesta rantalehdossa sijaitsevalle tontille, vaikka hanke ei jo tehdyn päätöksen pohjalta ollut kaatumassa. Huolta nostatettiin, koska ilman varauksen jatkoa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäen (kok.) yritys ohittaa lautakunnan jo tekemä päätös, ei voisi onnistua. Rauhamäki onkin tuomassa asian heti 30.1.2017 pidettävään seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Vuosaaren oma Guggenheim

Lohiniemenranta 21.1.2017, taustalla Kallahdenniemi.

Joitakin hankkeita ajetaan niin voimakkaasti, että ne palaavat päätöksentekoon useita kertoja kuolleeksi julistamisen jälkeenkin. Helsingissä tällainen on ollut Guggenheim, joka saatiin toivottavasti lopullisesti kuopattua kaupunginvaltuuston hylättyä hankkeen kolmannen ehdotuksen kokouksessaan 30.11.2016.

Vuosaaren oma Guggenheim on Planmecan pyrkimys muuttaa asemakaavaa niin, että yritys voisi rakentaa koulutuskeskuksen virkistysalueelle rantalehtoon. Kaupunginhallitus suhtautui päätöksessään 9.2.2015 kriittisesti rantaan rakentamiseen ja antoi suunnittelulle kaksi ohjetta:

lauantai 12. marraskuuta 2016

Helsingin rannat ovat avoimia kaikille, jotka osaavat neuvotella ne itselleen

Lohiniemenrantaa
Helsingin kaupungin periaatteisiin kuuluu rantojen säilyttäminen kaikille avoimina. Periaatteet jäävät kuitenkin pelkiksi korulauseiksi, jos ne eivät ohjaa toimintaa. Vuosaaren Lohiniemenrannassa periaatetta ovat koetelleet yksityiset rantasaunat sekä Planmecan hakema asemakaavan muutos.  

Olisi luullut, että kaupunki olisi pyrkinyt säilyttämään Lohiniemenrannan muutamat jäljellä olevat tontit luontaisina ja kaikkien asukkaiden käytössä. Mutta ei. Joitakin viikkoja sitten huomasin, että joukko Ramsinrannan laiturityöryhmän nimellä toimivia asukkaita on hakemassa itselleen laituripaikkaa Lohiniemenrannasta.

Koska Lohiniemenrantaa jälleen kerraan oltiin pirstomassa, laitoin asiasta kysymyksen Helsingin kaupungin palautejärjestelmään. Samalla huomautin, ettei ranta-alueita pidä yksityistää.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Muistutus Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta

Planmecan havittelema rantatontti Lohiniemenrannassa. 20.8.2016
Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta voi jättää muistutuksia 12.9.2016 klo 16.00 saakka. Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä.

Vaikka kyse on kooltaan pienestä kaavasta, Lohiniemenrannan asemakaavan muutos on räikeydessään malliesimerkki Helsingin kaupungin vinoutuneista kaavoituskäytännöistä. Tutkiva journalisti löytäisi siitä paljonkin pengottavaa. Valitettavasti sellaisia tutkivia journalisteja, jotka olisivat valmiita selvittämään Helsingin kaupunkiin liittyviä ongelmavyyhtejä, ei näytä olevan.

Annoin 1.2.2015 Lohiniemenrannan tapauksesta juttuvinkin Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläiselle, joka vastasi kunnallisen kaavamonopolin aina avaavan mahdollisuuksia epäasialliselle vaikuttamiselle.

Juttua tapauksesta ei tuolloin syntynyt eikä syntynyt myöhemminkään, vaikka lähetin 5.11.2015 Pietiläiselle tarkennetun vinkin, jossa viittasin Jussi Pajusen esteellisyyteen asiassa ja arvelin esteellisyyden johtuneen siitä, että Planmecan koulutusvientiyrityksen toimitusjohtajan nimi on Jenni Pajunen.

Vastausta en saanut enkä sitä odottanutkaan, sillä tiesin, ettei Helsingin kaavoitusta voi käsitellä kriittisesti Hesarissa. Itse asiassa HS ei ole kirjoittanut Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta lainkaan.

Lähetin tänään Helsingin kaupungin kirjaamoon alta löytyvän muistutuksen:

torstai 5. toukokuuta 2016

Mielipide Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta

Lohiniemenrantaan esitetty asemakaavan muutos.

Syyskuussa 2015 lähetin kaupungille mielipiteen Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta. Planmeca oli tuolloin hakenut muutosta laajentaakseen toimintaansa Villa Harbon tuntumassa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti hankkeen kuitenkin uuteen suunnitteluun, koska koulutuskeskus oli sijoitettu tontille, jolla sijaitsee arvokas kasvillisuuskohde.

Nyt kaava on valmisteltu uudelleen ja koulutuskeskuksen paikka on siirretty Harbo Loungen toiselle puolelle. Mielipiteitä kaavan uudesta versiosta voi jättää 9.5.2016 asti. Kaavan aineisto on koottu tähän hankekorttiin.

Alla on kaavamuutosta koskeva mielipide, jonka lähetin 5.5.2016 Helsingin kaupungin kirjaamon sähköpostiosoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi:

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Revitäänkö asunnot käsistä Helsingissä?

1-vuotias aavekoti Naissaarenraitilla 16.4.2016
Marraskuussa 2015 kirjoitin, että vastoin virallista totuutta näyttäisi siltä, ettei asuntoja suorastaan revitä käsistä pääkaupunkiseudullakaan. Tuolloin Hiidenmaankadun ja Naissaarenraitin kulmaan huhtikuussa 2015 valmistuneista rivi- ja paritaloasunnoista kahta lukuunottamatta kaikki olivat olleet tyhjillään yli puoli vuotta.

As.oy Ramsinpoukamalla täyttää nyt vuoden eikä tilanne ole juuri muuttunut. Kolmestatoista asunnosta peräti kymmenen on Etuovi-palvelun mukaan edelleen myynnissä.

Tältä 1-vuotiaassa taloyhtiössä näyttää huhtikuussa 2016:

torstai 3. maaliskuuta 2016

Yleiskaavaehdotus tulisi palauttaa valmisteluun

Ramsinniemi 2.3.2016

Helsingin koillinen vihersormi alkaa Laajasalosta ja etenee Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Meri-Rastilan metsän kautta kohti Mustavuorta ja Sipoota. Vaikka tiedossa on, että luonnon monimuotoisuuden säilyminen edellyttää riittävän laajoja ja kytkeytyneitä luontoalueita, vireillä olevat kaavasuunnitelmat heikentäisivät ja paikoin jopa katkaisisivat koillisen vihersormen.

Uudenmaan ELY-keskus on kiinnittänyt ongelmaan huomiota Helsingin yleiskaavahdotuksesta antamassaan lausunnossa. Lausunto on ladattavissa ELY-keskuksen 25.2.2016 antaman tiedotteen kautta. Lausunnossa huomautetaan muun muassa, että Vartiosaareen ja Ramsinniemeen tavoitellut asumisen rakentamistehokkuudet raitiotieyhteyksineen uhkaavat maakuntakaavassa osoitettua viheralueverkostoa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Esitys Lohiniemenrannan asemakaavan muutokseksi osoittaa täydellistä piittaamattomuutta

Planmecan havittelema tontti oli 6.12.2015 osin veden peitossa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Lohiniemenrannan asemakaavan muutosta kokouksessaan 8.12.2015. Kaava on malliesimerkki siitä, mikä kaikki on pielessä Helsingin kaupunkisuunnittelussa.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Aavekoteja Naissaarenraitilla

Naissaarenraitin ja Hiidenmaankadun kulma 1.11.2015
Virallinen totuus on, että Helsingissä asunnot suorastaan revitään käsistä, koska pääkaupunkiseudulle olisi tulijoita enemmän kuin ehditään rakentaa. Tästä huolimatta uudiskohteiden myynti-ilmoitukset vaikuttavat epätoivoisilta. Niissä tarjotaan esimerkiksi "kolmea huonetta kahden hinnalla" tai "vuoden vastikkeetonta asumista".

Pitkään asukkaita odottaneita asuntoja löytyy siis todennäköisesti eri puolilta pääkaupunkiseutua. Yksi lähes tyhjilleen jäänyt on asunto-osakeyhtiö Ramsinpoukama, joka valmistui Naissaarenraitin ja Hiidenmaankadun kulmaan huhtikuussa 2015.

Nyt kun Ramsinpoukaman valmistumisesta on kulunut yli puoli vuotta, vain kahdessa sen kolmestatoista asunnosta asutaan. Ramsinpoukama tunnettiin tässä blogissa aiemmin aavetyömaana, sillä työt tontilla pysähtyivät kolmeksi vuodeksi sen jälkeen, kun louhinta oli keväällä 2011 tehty.

Tältä autiotalot näyttävät nyt:

torstai 10. syyskuuta 2015

Mielipide Lohiniemenrannan asemakaavan muutoksesta

Ol
Lohiniemenranta vuonna 2010 tehdyssä puistosuunnitelmassa.
Planmeca on hakenut asemakaavan muutosta Lohiniemenrantaan. Mielipiteitä hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi jättää viimeistään 23.9.2015. Tarkemmat ohjeet löytyvät hankekortin aineistoista.

Alla on 10.9.2015 Helsingin kaupungin kirjaamon sähköpostiosoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi lähettämäni mielipide:

torstai 16. heinäkuuta 2015

Hiidenmaankadun työmaalla oli tulipalo

Blogissani oli tänään useita vierailuja hakusanalla Hiidenmaankatu. Syy selvisi Metro-lehden uutisesta: Hiidenmaankadun työmaalla oli viime yönä ollut tulipalo.

Poikkesin palopaikalla ja tuli oli ilmeisesti ehtinyt tarttua kahteen rakenteilla olevista erillistalosta. Tässä kolme valokuvaa:

Hiidenmaankatu 6, tulipalon jälkiä. 16.7.2015

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lohiniemenranta heinäkuussa 2015

Harbonkadun päähän on ilmestynyt aukko. 11.7.2015
Lohiniemenrantaan joitakin vuosia sitten rakennetut rantasaunat vähensivät retkipaikkoja ja heikensivät rannan luonnontilaa, mutta reitti säilyi kuitenkin enimmäkseen viihtyisänä.

Sittemmin viihtyisyys on entisestään vähentynyt, sillä rannan tuntumassa sijainnut kallio räjäytettiin Hiidenmaankatu 6:een rakennettavien erillistalojen alta ja talot levittäytyvät kiinni ulkoilureittiin. Lisäksi Natura Viva on aikeissa rakentaa rantaan melontakeskuksen. Tällä viikolla sain tiedon, että raivaukset tontilla olivat alkaneet huolimatta siitä, että lintujen pesimäkausi jatkuu yhä.

Kävin katsomassa Harbonkadun päähän ilmestynyttä aukkoa. Rannalta oli kaadettu niin tervaleppiä, koivuja kuin se iso tuomikin, jonka oksilta olemme keväisin yrittäneet erottaa puun suojaan piiloutuneen satakielen.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kuvia juhannusviikonlopulta 2015

 
Hämähäkinseitti ja aamukastetta Lohiniemenrannassa. 21.6.2015
Vuosi sitten kirjoitin tässä blogissa, että juhannus on hyvää aikaa kuvata lähiössä, koska monet viettävät sitä muualla. Tänä vuonna lähiö ei ollut aivan hiljainen, sillä Hiidenmaankadun rakennustyömaalla tehtiin töitä. Ylimmissä taloissa on jonkinlaiset seinät, mutta alimmat eivät ole yhtä pitkällä:

lauantai 25. huhtikuuta 2015

AW-työmaasta aavekodeiksi

Lähes valmis talo. 25.4.2015
Tässä blogissa on seurattu Naissaarenraitin ja Hiidenmaankadun kulmassa sijaitsevan tontin muuttumista kolme vuotta louhoksena olleesta aavetyömaasta ensin työmaaksi ja sitten asunnoiksi.
Myyntiesitteessä as.oy Ramsinpoukaman kerrotaan valmistuvan huhtikuussa 2015 eli talot ovat lähes valmiita.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Tilanne työmailla maaliskuussa 2015

Yli kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun viimeksi julkaisin kuvia työmaista, joten on aika katsoa, miltä Ramsinniementiellä, Naissaarenraitilla ja Hiidenmaankadulla tällä hetkellä näyttää.

Ramsinniementien asumisoikeustalojen pitäisi valmistua kesäkuussa ja ulkoa päin ne näyttävätkin lähes valmiilta. Ensimmäisessä talossa on jo parvekkeet:

Ramsinniementie. 21.3.2015

perjantai 27. helmikuuta 2015

Planmecan suunnitelma puhuttaa Vuosaaressa

"Harbo Lounge" - ei viherkattoa. 27.2.2015
Vuosaari-lehden numeroissa 5/2015, 6/2015 ja 7/2015 on ollut keskustelua Planmecan suunnitelmasta laajentaa toimintaansa Lohiniemenrannassa.

Kaupunginvaltuutettu ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Eija Loukoila (vas.) valotti muutaman vuoden takaisia tapahtumia. Rantasaunaa koskeneet kaavamääräykset olivat olleet tiukkoja: viherkatto, luonnonkiviaita ja maisemointi luontoarvoja kunnioittaen. "Nykyinen rakennus ei vastaa ainakaan lautakunnassa päätettyjä kaavamääräyksiä, vaan ilmeisesti useilla poikkeamisluvilla on saatu aikaan kyseinen hirvitys," Loukoila kirjoitti Vuosaari-lehdessä 7/2015.