Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Aavehotelli Vuorannan laiturin portaiden paluu

Vuorannan laiturin metalliset portaat
Kun Vuorannan laiturin metalliset portaat pari vuotta sitten katosivat, kuvittelin hotellin omistajan pyytäneen poistamaan ne, jottei kukaan loukkaisi itseään huterissa rapuissa. Taisin kuitenkin olla väärässä. Portaiden irrottaminen olikin todennäköisesti ilkivaltaa, sillä joku on nyt löytänyt ne merestä ja nostanut rannalle.

Rannalta portaat ovat jatkaneet matkaansa hotellin roskasäiliöiden viereen. Pitkään meressä olleet portaat olivat kauttaaltaan merirokon peittämät:


Merirokkoa.

Merirokkoa.
Tulevaisuudessa kultturiamme tutkivat arkeologit todennäköisesti hämmästelevät joitakin jälkeemme jääviä esineitä. Muovipusseihin pakattu koirankakka kuuluu aikamme ihmeisiin:

Arkeologeille ihmeteltävää: pakattua p...
Portaat löytänyt henkilö oli todennäköisesti tuonut merestä myös Suurin pudottaja -kuntoiluvälineenä olleen autonrenkaan sekä muovisen rantatuolin. Myös tuoli on ehtinyt saada merirokkopeitteen:

Rengas ja tuoli ovat todennäköisesti löytyneet merestä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.