Yhä vain pahenee

Ilmapallo on eksynyt suolle vanhassa Vuosaaressa

Kun seuraa esimerkiksi maankäyttöön liittyvää poliittista päätöksentekoa, ei arvaisi, että tämän hetken suurimpia ongelmia ovat luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja ilmastonmuutos. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vuoteen 2020 mennessä, mutta tästä huolimatta maankäyttöä suunnitellaan pikemminkin Rakennusteollisuus RT ry:n kuin tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden toiveita kuunnellen.

Vikaa on toki myös luonnonsuojelijoissa ja tiedemiehissä. Luonnonsuojelijat ovat tyytyväisiä jokaisesta torjuntavoitosta, vaikka samaan aikaan luontoa on koko ajan yhä vähemmän suojeltavaksi. Tutkijat tietävät tilanteen vakavuuden – omakin tulevaisuutemme on riippuvainen luonnon monimuotoisuudesta ja elämälle suotuisasta ilmastosta – mutta eivät joitakin poikkeuksia (James Hansen, Johan Rockström) lukuunottamatta ole vaatineet muutosta riittävällä painokkuudella.

Suomessa tiedemiehet ovat enimmäkseen olleet hiljaa. Viime aikoina muutamat ovat tulleet esille, mutta kannanotot ovat olleet niin varovaisia, että ne on helppo sivuuttaa päätöksenteossa. 

Akatemiaprofessori Ilkka Hanskilla olisi riittävästi painoarvoa, jos hän muotoilisi sanomansa niin, ettei jäisi epäselvyyttä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen välttämättömyydestä. Professori Markku Kulmala tuo Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessa esille tarpeen kasvattaa hiilinieluina toimivien metsien biomassaa, mutta piilottaa sanomansa epärealistisen bisnesviestinnän sekaan. Tiukempia poliittisia kannanottoja on kuultu niin taiteilijoilta kuin urheiluvalmentajaltakin. 

Koska tieto ympäristöriskien vakavuudesta ei jalkaudu tutkijankamareista päätöksentekoon, voidaan monimuotoista luontoa edelleen kohdella raakamaana. Näin on esimerkiksi Helsingissä, jossa kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Vartiosaaren osayleiskaavasta jätettyjä muistutuksia kokouksessaan 3.5.2016. Vartiosaaressa on runsaasti luontoarvoja – mm. Metso I-luokan metsää – mutta suunnittelijoiden havainnekuvissa "luonnonläheinen kaupunginosa" näyttää tältä:

Kuvakaappaus Vartiosaaren suunnittelukirjeestä.

Vartiosaaren osayleiskaavaehdotuksen vuorovaikutusraporttia lukiessa huomaa jälleen, että jostain syystä ainakin Helsingissä vuorovaikutukseksi kutsutaan sellaista, jonka lopputulos on ennalta päätetty. On masentavaa ajatella, että kaupungilla oikeasti on kovapalkkaisia virkamiehiä, joiden tehtävänä on tuottaa höpöhöpöä vastineiksi osallisten perusteltuihin muistutuksiin.

Esimerkkinä vuorovaikutusraportin nonsensesta on toteamus, jossa arvokkaan huvila- ja rantavyöhykkeen säilyminen suorastaan edellyttää asuntojen rakentamista: "Vartiosaaren, Ramsinniemen ja Rastilan alueiden täydentäminen on Helsingin merellisen kokonaisuuden täydentämistä. Rakentamisella Vartiosaareen taataan myös alueen saavutettavuuden kehittyminen sekä mahdollistetaan alueen arvokkaan huvila- ja rantavyöhykkeen säilyminen, ja sen hyödyntäminen asumiselle ja palveluille."

Mikä rantoja uhkaa, jos Vartiosaarta ei rakenneta? Uraanikaivoksen perustaminen?

Rakentamista perustellaan jälleen myös kaupungin keksimällä tunnusluvulla: "Vartiosaaren vaikutusalueella (Herttoniemi, Kulosaari, Laajasalo, Santahamina, Tammisalo, Vartiosaari) on tällä hetkellä viheraluetta n. 190 m2 /asukas, joka on lähes kaksinkertainen määrä Helsingin keskiarvoon verrattaessa."

Näin kirjoitin numeroilla hämäämisestä tekstissäni Psykologista tiedottamista:

"Yksi tällainen näppärä suure on virkistyspinta-ala asukasta kohden. Kaupunkisuunnitteluvirasto on esimerkiksi laskenut, että Vartiosaaren vaikutusalueella on virkistysalueita 190 neliömetriä asukasta kohden, kun koko Helsingin keskiarvo on 106.

Tunnuslukua käytetään yhtenä perusteluna Vartiosaaren rakentamiselle. Argumentti on huono, sillä keskiarvoon vaikuttavat myös ne alueet, joiden vetovoima perustuu muuhun kuin viherpinta-alaan. Kantakaupunkiin muutetaan palveluiden vuoksi, mutta lähiöissä metsät ja luonnonrannat ovat keskeinen viihtyisyystekijä. Keskustan ulkopuolella kuuluukin olla enemmän viherpinta-alaa kuin kantakaupungissa, koska siellä on vähemmän oopperaa, teatteria, näyttelyitä, konsertteja ja elokuvia.

Jos viherpinta-alaa asukasta kohden joillain alueilla kuitenkin haluttaisiin pienentää, se olisi mahdollista tiivistämällä alueen rakennettuja osia. Luvun pienentäminen ei siis edellytä virkistysalueille rakentamista." 

Blogi täyttää tänään neljä vuotta. Näiden vuosien aikana olen usein toivonut, että voisin laittaa lapun luukulle, sillä jos kaikki olisi hyvin, ei minulla enää olisi mitään kirjoitettavaa. Kaikki ei ole hyvin, joten on todennäköistä, että blogi on olemassa vielä viisivuotispäivänäänkin.

Hyvää vappua. Kaikesta huolimatta.