Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malmin lentokenttä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Malmin lentokenttä. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. huhtikuuta 2018

Puita ja papanoita Malmin lentokentän ympäristössä

Malmin lentoasema 15.4.2018
Kun marraskuussa 2017 kysyin lukijoilta ehdotuksia neljään blogin aihepiiriä laajentavaan kirjoitukseen, toivotuimmaksi nousi Malmin lentokenttä. Olikin jo aika vierailla Malmilla, sillä viimeksi olin käynyt siellä vuonna 2004, jolloin poikkesin katsomassa Yokoso! Japan -nimistä ilmalaivaa.

Vaikka en ole ilmailun ystävä enkä ole vuoden 1996 jälkeen matkustanut lentokoneella, allekirjoitin taannoisella vierailullani lentokentän säilyttämistä puolustavan adressin.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Psykologista tiedottamista

Tunteisiin vetoavaa kuvamateriaalia "Vartiosaaresta".
Aamulehti kertoi 28.11.2015 valtiovarainministeriön viestintäosaston muistiosta, joka liittyi hallintarekisterihankkeeseen. Pari päivää myöhemmin Helsingin Sanomat kirjoitti "spinnauksesta", jolla tarkoitetaan julkisuuden manipuloimista siten, että ajettavina olevista asioista muodostuisi mahdollisimman myönteinen kuva.

Kaikki tiedottaminen niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella tähtää ainakin jossain määrin mielipiteiden muokkaukseen. Ammattilaiset osaavat tekniikoita, joilla voidaan johdatella asiakasta, toimittajaa, päättäjää tai hallintoalamaista. Se, että ohjaava tiedottaminen on yleistä, ei tarkoita, että se olisi ongelmatonta. Propaganda on propagandaa silloinkin, kun sitä kutsutaan vuorovaikutukseksi.

Julkisuuteen ei ole vuotanut Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston muistioita tiedotusstrategioista, mutta spinnauksen käyttö on tunnistettavissa useissa kaavahankkeissa. Tässä on lueteltu muutamia käytettyjä taktiikoita: