Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melkki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Valitukset liittyvät ongelmiin suunnittelussa ja päätöksenteossa

Ramsinniemi 19.5.2018
Helsingin Sanomat kirjoitti rakentamiseen liittyvistä valituksista artikkelissaan 10.7.2020. Aihe nousi vielä pääkirjoitukseen 13.7.2020.

Helsingin Sanomat keskittyi kirjoituksissaan yksittäiseen henkilöön ja muutamaan tapaukseen. Pintaraapaisun sijaan lehden olisi kannattanut pureutua ongelman juurisyyhyn eli miksi Helsingin kaupunkisuunnittelussa ja päätöksenteossa jätetään huomioimatta niin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen kuin kaavoitusta koskeva lainsäädäntökin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Melkki – saari, joka pelastui

Melkki 27.6.2018
Helsingin kaupunginvaltuuston 26.10.2016 hyväksymä yleiskaava osoitti rakentamista monille luonto- ja virkistysalueille. Helsingin hallinto-oikeus kumosi joitakin näistä lainvastaisina, mutta tilanne on monien kohteiden osalta edelleen avoinna, koska Helsingin kaupunginhallitus on valittanut hallinto-oikeuden ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lauttasaaren tuntumassa sijaitsevaa Melkin saarta yleiskaava ei kuitenkaan enää uhkaa, sillä korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt kaupungille sitä koskevaa valituslupaa. Hyvä niin, sillä rakentaminen jopa 5000 asukkaalle olisi pilannut saaren luonnon.