Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen Kuvalehti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomen Kuvalehti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Katse tiukasti menneisyydessä

Rantapallo löytyi Ramsinniemestä 2.4.2017
Vuosi sitten juhlistin blogini neljävuotispäivää kirjoituksella Yhä vain pahenee. Jo tuolloin kirjoittaminen oli muuttunut kevyestä harrastuksesta raskaaksi harrastukseksi enkä ollut ollenkaan varma, jaksaisinko enää yhtä kautta. Nyt blogi täyttää viisi vuotta, joten ilmeisesti olen nipin napin jaksanut. Postauksia on kuitenkin ilmestynyt aiempaa harvemmin.

Blogiin on tähän mennessä kertynyt 294 julkaistua tekstiä sekä 26 sellaista, jotka olen joskus julkaissut, mutta myöhemmin syystä tai toisesta palauttanut luonnoksiksi. Lisäksi olen poistanut yhden kirjoituksen kokonaan.

Tässä on poimintoja vuosien varrelta:

torstai 19. tammikuuta 2017

Yleiskaava: pikselit elävät jo

Yksi harvoista luontoalueista, jota yleiskaava ei uhkaa: Kallahdenniemi 1.1.2017.
Suomen Kuvalehti julkaisi 12.1.2017 kiinnostavan artikkelin Helsingin kaupunginvaltuuston viime syksynä hyväksymän yleiskaavan mahdollisista luontovaikutuksista.

Juttu nosti esille myös yleiskaavan vihreille aiheuttaman imagohaitan. Vihreät itse ovat kuvailleet yleiskaavaa "valtavaksi voitoksi", "suorastaan vallankumoukselliseksi" ja "kaikkien aikojen vihreimmäksi yleiskaavaksi".

SK:n artikkelista ilmenee, että todellisuus on toisenlainen. Helsingissä on kolmekymmentä yli kahdenkymmenen hehtaarin kokoista luontoaluetta ja yleiskaava osoittaa rakentamista niistä 27:lle. Isoista luontoalueista yleiskaava säilyttää kokonaisuudessaan ainoastaan Aittasaaren, Kallahdenniemen ja Santahaminan. Santahaminankaan tulevaisuus ei silti ole turvattu, sillä se on kiinni puolustusvoimien toiminnasta.