Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OURCity-suunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OURCity-suunnitelma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Paljon päänvaivaa Hesarista

Helsingin Sanomat on tällä viikolla jälleen kerran aiheuttanut päänvaivaa. Maanantaina Meri-Rastilan osayleiskaava eteni kaupunginhallituksessa, mutta lehden kaupunkisivut ehti kahteenkin kertaan kirjoittaa, että Meri-Rastilaan hyväksyttiin asemakaava.

Virhe on oireellinen, sillä näiden kahden välissä on monta mahdollista vaikuttamisen paikkaa eikä asemakaavaa tältä pohjalta välttämättä siis tule myöhemminkään.

Annoin virheestä palautetta ja oikaisu julkaistiin 29.11.2013 lehdessä. Siinä tosin todettiin, että lopullisen päätöksen asuinalueesta tekee kaupunginvaltuusto. Samalla unohdettiin asian juridinen puoli. On varmaa, että jos valtuusto päätyy hyväksymään kaavan, siitä tullaan valittamaan. 

Oikaisullakaan ei näyttänyt olevan merkitystä, sillä 30.11. sama virhe löytyi pääkirjoituksesta. Palautteen perusteella oikaisu julkaistiin 1.12. Jälleen tosin väärässä muodossa ja väitteellä, että kaupunginhallitus hyväksyi osayleiskaavan.

Tämä on pientä siihen verrattuna, mihin HS on aiemmin pystynyt. Tässä on klassikko keväältä 2012:

maanantai 18. marraskuuta 2013

Väitteitä ja vastauksia Meri-Rastilan suunnitteluun liittyen

Tämä Meri-Rastilassa sijaitseva rakennustyömaa on ollut avolouhoksena jo 2,5 vuotta.
Meri-Rastilan osayleiskaavoituksen osalta olen huomannut virkamiesten ja poliitikkojen esittävän irrallisia iskulauseita, jotka eivät pohjaudu oikein mihinkään. Tässä vastauksia muutamiin niistä:

perjantai 1. marraskuuta 2013

Taas avoin kirje kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Yksityiskohta muinaisrannasta, kuva Olli Vento.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotusta kokouksessaan 5.11.2013. Lähetin tänään lautakunnan jäsenille ja varajäsenille alta löytyvän viestin:

torstai 24. lokakuuta 2013

Avoin kirje kaupunkisuunnittelulautakunnalle 24.10.2013

Meri-Rastila 6.10.2013 
Olen lähettänyt alla olevan kirjeen kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille ja varajäsenille. Viestillä yritän avata lautakunnan jäsenille, miltä Meri-Rastilan osayleiskaavoituksen vuorovaikutusraportti näyttää tapausta useita vuosia seuranneen silmin. Kirje on pitkä, mutta raportista olisi löytynyt aihetta paljon laajempaankin tarkasteluun.

tiistai 22. lokakuuta 2013

maanantai 14. lokakuuta 2013

Suunnittelu uhkaa Itä-Helsingin luontoa

Meri-Rastilasta. Kuva Olli Vento.
Helsingin Sanomat uutisoi 10.10. Meri-Rastilan osayleiskaavoituksesta. Uutinen on luettavissa tästä Tristan Hughesin kirjoittamasta blogista.

Kirjoitin HS:n uutiselle vastineen heti saman päivän aamuna. Tekstiäni ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole julkaistu. Tämä ei ole yllätys, sillä kokemustemme mukaan Meri-Rastilaan liittyviä mielipiteitä kyllä julkaistaan ajoittain lehdessä, mutta ei koskaan lautakuntakäsittelyn lähestyessä.

Alla on kirjoittamani vastine:



lauantai 12. lokakuuta 2013

OURCity-suunnitelma toisi Meri-Rastilaan reilun kaupan asuntoja

Lähetin tänään Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi Meri-Rastilan suunnittelua koskevan viestin välitettäväksi kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille ja varajäsenille.

Viesti löytyy alta avoimena kirjeenä:




torstai 27. kesäkuuta 2013

Lehtikatsaus


Helsingin Sanomien vt. vastaava päätoimittaja Riikka Venäläinen kirjoitti 21.6.2013 julkaistussa kolumnissaan Journalisteja ja ihmisiä lehtensä sitoutumattomuudesta. Se kolahti, sillä kuulun niihin, joista Helsingin Sanomien riippumattomuus näyttää kyseenalaiselta. En niinkään ole miettinyt asiaa puoluepoliitiikan kannalta, mutta on aiheita, jotka Helsingin Sanomat joko sivuuttaa tai joita se käsittelee vain tarkkaan valitusta näkökulmasta.

Olin taas kerran hermostunut Helsingin Sanomiin päivää ennen Venäläisen kolumnia, kun rakennusalan pariinkin kertaan palkitsema toimittaja Marja Salmela kirjoitti omassa kolumnissaan WIMBY-ilmiöstä. Oletan hänen kohdistaneen kirjoituksensa mm. kaupunkimetsien puolustajille, joihin itsekin kuulun.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Paljon melua vuorovaikutuksesta

Meri-Rastilan länsirannalta. Kuva Olli Vento.


KSV ei oikeastaan enää pysty yllättämään. Kun yleiskaavoitusta vetävä virkamies sanoo: ”Me teemme sen yhdessä!”, jokainen viraston käytäntöjä tunteva tietää, että suunnitelmat ovat jo olemassa – on tullut vuorovaikutusnäytöksen aika.  Ja millaisia näytöksiä tämä 2000-luvun mini-Kreml järjestääkään: syksyn alkupamausta seurasi teemaseminaarien sarja, joka huipentui 22.5.2013 pidettyyn kaavakahvilaan.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Vuosi blogistina

Kuvauskävelyllä 2.9.2012, kuva Olli Vento.
Blogini täyttää 30.4.2013 vuoden. Aloittaessani minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, mitä tulisin julkaisemaan. Jottei arkisto olisi näyttänyt tyhjältä, julkaisin ensimmäisinä viikkoina myös vanhoja tekstejäni – lähinnä kirja-arvioita. Osan näistä olen sittemmin poistanut, mutta arviot Nassim Nicholas Talebin kirjoista päätin säilyttää, koska blogiini löydetään silloin tällöin juuri näillä hakusanoilla.

Tulin perustaneeksi sivuston kirjoitettuani avoimen kirjeen Helsingin Sanomille. Olin harmistunut, kun Helsingin Sanomat oli uutisoinut Meri-Rastilan osayleiskaavoituksesta suoraan viraston tiedotteeseen tukeutuen ja saanut metsään rakentamisen kuulostamaan lähes metsän suojelulta. ”Uutinen” oli niin harhaanjohtava, että sen pohjalta metsän puolustajia jopa onniteltiin tavoitteen saavuttamisesta.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen



Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen päätavoitteet 8.2.2010. 

Toimintaohjelma esitellään Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisemassa esitteessä, joka on ladattavissa verkosta.

Lisäys 31.3.2015: Helsingin verkkosivut tuntuvat muuttuvan melko usein. Ohjelma on tällä hetkellä ladattavissa täältä. Toivottavasti sivun osoite ei enää muutu.

Esitteeseen kannattaa tutustua ja muistuttaa kaupunkia ohjelmasta. Jos kaupunki oma-aloitteisesti huolehtisi ohjelman noudattamisesta, luontoalueet säilyisivät monimuotoisina ilman jatkuvaa asukasvalppautta.

Tässä muutamia poimintoja ohjelman tavoitteista ja niiden saavuttamiseksi ehdotetuista toimenpiteistä sekä kommenttejani niihin:

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Itä-Helsingin puhuttavimmat suunnitelmat

Östersundom, kaunista Helsinkiä. Kuva Olli Vento.

Kaupunkisuunnitteluvirasto järjesti torstaina 11.4.2013 Laiturilla tilaisuuden ”Itä-Helsingin puhuttavimmat suunnitelmat”. En ehtinyt tilaisuuden alkuun, mutta paikalla ollut tuttava kertoi, että oli joutunut muistuttamaan suunnittelijalle, joka puhui Kruunuvuorenrannasta luonnonläheisenä, että alueen takia hävitetään 70 hehtaaria metsää.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Avoin kirje kiinteistölautakunnalle

Meri-Rastila 24.3.2013, kuva Olli Vento.


Kiinteistölautakunnalle Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotukseen liittyen

Kiinteistölautakunta käsittelee Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta annettavaa lausuntoa kokouksessaan 4.4.2013. Yleisten töiden lautakunta päätti 5.3.2013 korvata omasta lausunnostaan yksimielisesti sille esitetyn päätösehdotuksen Meri-Rastilan luontoalueen säilyttämistä puoltavalla kannanotolla. Toivon kiinteistölautakunnan toimivan samoin, sillä lautakunnalle esiteltävä päätösehdotus sivuuttaa niin alueen luontoarvot kuin asukkaiden paikallistuntemuksenkin.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sitra käyttää OURCity-suunnitelmaa esimerkkinä

Sitran sivulta löytyy artikkeli, jossa Meri-Rastilan OURCity-suunnitelma on nostettu esimerkiksi asukaslähtöisestä yhteissuunnittelusta.

Tässä lainaus artikkelista:

"Halusimme tutkia OURCityn tuottamaa selvitystä asukaslähtöisenä yhteiskehittelynä erityisesti tulosten laadun näkökulmasta. FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n laatima tarkastelu osoittaa, että vaihtoehtona esitetty asukaslähtöinen suunnitteluratkaisu voi olla kokonaistaloudellisesti jopa edullisempi, kun otetaan huomioon kunnallistekniikan ja katujen investointi- ja ylläpitokustannukset, asukkaisiin kohdistuvat vaikutukset ja suorat ympäristövaikutukset."

torstai 7. helmikuuta 2013

Muistiinpanoja Meri-Rastilan aluefoorumista 4.2.2013

Tristan Hughes ja Marcelo Diez Gutiérrez, kuva Olli Vento.

Arkkitehdit Tristan Hughes ja Marcelo Diez Gutiérrez kommentoivat kaupunkisuunnitteluviraston Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotusta maanantaina 4.2.2013 pidetyssä aluefoorumissa. Ammattilaisina he myös tulkitsivat viraston kuvamateriaalia. Hughes esimerkiksi muistutti, ettei havainnekuvassa näkyviä puita olisi todellisuudessa, sillä ne olisi kaadettava rakentamisvaiheessa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Muistutus Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Muinaisrantaa kesällä 2012, kuva Olli Vento.




Muistutukset Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle tulisi toimittaa Helsingin kaupungin kirjaamoon 11.2.2013 klo 16.00 mennessä. Sähköpostiosoite on helsinki.kirjaamo@hel.fi. Tarkempia tietoja löytyy täältä.



Tässä on tänään lähettämäni muistutus:

torstai 13. joulukuuta 2012

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous 11.12.2012

Rakentamisen jälkiä Meri-Rastilan Ramsinrannassa, kuva Olli Vento.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 11.12.2012 Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksen äänin 5 - 4. Metsän puolella olivat jälleen Vasemmistoliitto, vihreät ja RKP. Metsää vastaan äänestivät Kokoomuksen ja SDP:n edustajat. Lopputulos ei yllättänyt, vaikka lautakunnalla olisi ollut useita syitä olla hyväksymättä ehdotusta.

- Alueelle on tehty kaksikin vaihtoehtoista suunnitelmaa, jotka osoittavat, että kaupungin asettama asukastavoite on saavutettavissa metsään koskematta.
- Helsingin kaupunginhallitus on kolmen lautakunnan tukemana hyväksynyt ajatuksen Helsingin metsiensuojeluverkoston kehittämisestä. Meri-Rastilan länsirannan metsäalue täyttää Uudenmaan liiton kehittämät maakunnallisesti arvokkaan luontoalueen kriteerit. Luontojärjestöt ovat jo aiemmin tehneet siitä suojeluesityksen.
- Alueella on tehty valtion tuella METSO-kartoituksia, joiden tuloksia ei ole vielä julkistettu.
- Osallisten kuuleminen on hoidettu vain muodollisuutena.
- Kaavoitusprosessiin on liittynyt monia kummallisuuksia. Ehdotus on mm. vallitsevan maakuntakaavan vastainen.
- Ehdotus tuotiin kiireellä kautensa juuri päättävään lautakuntaan tilanteessa, jossa myös kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö on vaihtumassa.
- Kriittinen keskustelu ”maan tavasta” kuntien toiminnassa on vasta alkamassa. Tämän prosessin perusteella näyttää selvältä, että keskustelulle on tarvetta. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Toinen avoin kirje kaupunkisuunnittelulautakunnalle


Meri-Rastilan länsirannan metsää, kuva Olli Vento.

 ASUKKAAT EIVÄT VASTUSTA KAAVAEHDOTUSTA KEVYIN PERUSTEIN

Helsingin kokoisessa kaupungissa päättäjät eivät käytännössä ehdi kunnolla perehtyä niihin asioihin, joista päättävät. Tämä antaa virkamiehille runsaasti valtaa, sillä he pystyvät ohjaamaan esim. kaavoitusta tietäen, ettei poliitikoilla ole mahdollisuutta esitysten todellisten vaikutusten selvittämiseen.  Silloin, kun jotain esitystä vastaan nousee voimakas vastarinta, päättäjien tulisi kuitenkin pysähtyä ja miettiä, mistä on kysymys. Kukaan asukkaista ei lähde vastustamaan kaupungin hankkeita kevyin perustein – niin raskasta ja monenlaista osaamista vaativaa aktiivisuus on. Todistustaakka on käytännössä sälytetty heikommalle osapuolelle eivätkä kaikkein perustelluimmatkaan argumentit näytä riittävän. Asukasaktiivien selvitystyö voidaan kuitata pelkällä olankohautuksella.

Päätöstä Meri-Rastilasta ollaan tekemässä vedenjakajalla. Kriittinen keskustelu ”maan tavasta” kuntien toiminnassa on vasta alkamassa. Nyt näyttää pelottavasti siltä, että Meri-Rastilan osayleiskaava yritetään runnoa läpi ennen kuin keskustelussa ehditään edetä konkretiaan.